Kärryilyä, ohjasajoa & vapaana seuraamista

Sain tänään yhden tallilaisen kuvailemaan mua ja Ponia, kun ensin oli tarkoitus ajaa se kentällä, kun ruunan kärryt olivat saaneet uudet renkulit. Lumisella (auratulla kuitenkin) kentällä oli kuitenkin vähän raskasta mennä ponilla, jolla on vähän kehno peruskunto, minä kärryillä ja kärryissä vähän paksummat renkaat, kuin mitä vanhat renkaat olivat.
Mentiin siis ihan hetki kärryt perässä, muutamat ravit otettiin molempiin suuntiin. Ponillahan ei ole ajettu viimisen 7 viikon aikana kuin ehkä kerran tai kaksi, joten oli ihan hyvä, ettei edes menty hirveän kauaa.

 

Otin kärryt Ponin perästä pois, ja jätin ne röyhkeästi kentän keskelle, me kun oltiin siinä silloin ainoat pyörijät. Hetki mentiin ohjasajaen, mutta mä en sitten taas jaksanut sitä touhua, kuin parin ravikierroksen verran, joten eikun Ponilta varusteet pois!

Ravailtiin Ponin kanssa aika paljon kenttää ympäri, välillä suuntaa vaihdellen. Kuvaajan kanssa naureskeltiin, että kun on se Poni aina niin iloisen näköinen, kun korvat luimussa juoksee perässä. Vähän porkkanamaaninen, luulee vissiin nykyään, että ainakun ollaan ilman varusteita, on kyseessä hevosagility, jolloin sitä porkkanaa saa, kun tekee asioita oikein tai sinnepäin. Porkkanoita ei kuitenkaan tässä touhussa mun kanssa tipu.

 

 Parit peruutukset tehtiin kanssa, onnistui kivasti, ja Ponin peppu ei lähtenyt kuin ihan muutaman kerran omille teilleen sivulle. Ihan mahtava otus tuo kyllä on! Pari kertaa tuhisin tuon turpaan, ihana halinalle, jonka syliin tunkeminen on kyllä välillä vähän hermoja raastavaa, mutta näissä tilanteissa ihanaa!


Tänään myös sain tuon laukkaamaan molempiin suuntiin vapaana mun perässä ensimmäistä kertaa ikiinä. Ei tosin paljoa laukkailtu, kun multa loppui kunto juosta toppavaatteissa flunssassa täysillä :-D Opetin siinä samalla tuolle kaikki piffit ja paffitkin! ;-)

 

Kuvat © Anna P. älä kopioi!

Lue lisää

Koiramaisuuksia

Mä kärsin pahanlaatuisesta koiranpentukuumeesta, eikä asiaa auta se, että tuo minun karvajalka täyttää huhtikuussa jo kahdeksan vuotta. Okei, olen sanonut "jo" siitälähin, kun Mamse täytti kolme muttamutta, onhan se kahdeksan jo aika "jo"! Vai onko? En tiedä.

Mulle ei kyllä ole tulossa toista koiraa, kuin vasta sitten kun kotoa pois muutan ensi kesänä, sittenkun olen saanut koulun päätökseen ja lähihoitajan paperit (toivottavasti) komeilevat mun käsissä. Sitten vaan äkkiä joku työpaikka jostain, sitten oma kämppä ja muutan sinne tuon koirulin kanssa, ja sitten sen jälkeen voi rueta ihmettelemään, että mitäköhän sitten.

Iltalenkille lähdössä 5.10.2012

Meidän Mammahan (= tämä minun koira, kyllä, se on Mamma) sai vuonna 2009 13 pentua (+ 1 joka syntyi kuolleena), joista olisin halunnut yhden penikan itselleni. Porukat ei silloin suostuneet mun vinkunoihini, mutta kasvattajan kanssa päätettiin, että jos joku pennuista joskus saa pentueen, on mulla etuosto-oikeus yhteen. Pennuthan ovat nyt jo 3 vuotta, joten ei tässä ole enää aikaa kuin se kaksi vuotta, että olisi vielä mahdollista (tai sanotaan niin, että suositeltavaa) ne pennut hankkia. Mööh, kiire tulee, enkä ole edes kuullut huhuja! Airisyhdistyksen sivuja kyllä selailen monta kertaa viikossa, siinä toivossa, että joskus siellä joku Mamman sukulainen olisi pentuja odottamassa.

Tein varmaan joskus pentujen aikaan päätöksen, että haluan että mun seuraava airis on jotain sukua tälle nykyiselle vuhvelle. Jos ei pennun pentu, niin ehkä siskon/veljen pennun pentu? Tai pennun pennun pentu. Tai jotenkin nyt vain sukua tälle vuhvelle.
Miksikö? Mamse on ollut niiin suuri persoona mun elämässä, kaikkine suurine ja pienine vikoineen, että vaikka luonteenpiirteet eivät periytyisikään, voisin ainakin aina kuvitella, että "Mamsekin olis tehny ton asian just noin!"

13.9.2008

Toisaalta vaikka se tuleva airis ei olisi mitään sukua Mamselle, näkisin tuon koiran varmaan jokaisessa samanrotuisessa. Englannissa törmäsin yhteen airisurokseen, ja näin näissä kahdessa koirassa heti jotain samaa. Ja eivät varmasti olleet mitään sukua keskenään.

Ja jos seuraava vuhve ei ole airis, on se ehdottomasti Irlanninterrieri. Sen pienempää terrieriä  mä en kyllä itselleni huolisi, koen ne niin ärsyttävinä pikkuräksyttäjinä :D irski onkin melkein pienin koira mitä itselleni voisin kuvitella, Corgi on matalin otus, jonka voisin nähdä tallustelemassa kotini nurkissa. Sen pienempää ei kiitos minulle! Corgistakaan en ole varma, johtuen niiden mahdollisista selkäongelmista. Airiksilla ei ainakaan ole mitään hirmuisia perussairauksia, perus terve rotu on, ja niin on käsittääkseni irskikin.

Skotlanninterrieri Tatu ja Mamma 27.9.2009

Mitä ihmiset tekee näin jouluna ja uutenavuotena? Itse olen töissä vanhainkodissa tienaamassa rahaa autokouluun, sekä kotona yksikseni vietän aikaa tuon terroristivuhven kanssa :--)

Lue lisää

Mietteitä...

"Älä koskaan unohda miten erityinen lahja olet avoimuudellasi ja kärsivällisyydelläs hevosille"

Meidän (ihana) agilityvetäjä sanoi  mulle tänään noin, kun linkittelin sille tämän minun blogintapaisen, ja kerroin mun ja Ponin viimeaikaisista touhuiluista, koska koen, että tämä meidän agiliidon vetäjä on tietyllä tapaa auttanut mua tajuamaan taas lisää, miten hienon ja herkän asian kanssa mä tykkään touhuta, ihmisen ja hevosen välinen luottamus.

Touhuilin Ponin kanssa tän viikon sunnuntaina pitkästä aikaa maastakäsin naruriimulla. Lähdin kentälle ajatuksella, että harjotellaan pysähdyksiä ja peruutuksia, ehkä sitä, että saan tuon lähtemään perääni reippaasti, kun otus on vielä kiinni.

Poni yllätti mut taas herkkyydellään, se pysähtyi kuin ihmisen mieli, peruutti tosi kivasti, ja lähti ravaamaan perääni heti, kun itse lähdin kävelemään "ylöspäin" ja reippaammin. Ja hidasti myös käyntiin heti, kun itse hidastin.
Päätin päästää ruunan irti, ja mitä se tekee? Yleensä tuo lähtisi heti etsimään ruokaa (okei, lumi saattaa nyt vähän hidastaa tätä asiaa), mutta nyt se seisoskeli mun vieressä ja lähti perääni kävelemään.

En osaa kirjoittaa mun tämänhetkistä fiilistä sanoiksi, mutta fiilis oli kyllä sunnuntainakin aika korkealla, kun Poni ravasi mun vieressä, kun itse lähdin juoksemaan, kääntyili sinne minne minäkin, ja oli muutenkin niiin mukana tässä jutussa. Peruutuksetkin onnistuivat ihan loistavasti pari kertaa niin, että seisoin ruunan vieressä ja lähdin itse peruuttamaan.

Aivan mahtava otus, ja vaikka paineelle tuo onkin toisinaan ihan järjettömän turtunut, on poni kanssa jollain tapaa ihan törkeän herkkä, mieleltään ehkä? Mulla oli sunnuntaina oma fiilis kohdillaan jo valmiiksi, ja se vaan kohosi, kun juoksin kenttää ympäri Poninpallero perässä kipittäen.

Sanoin sunnuntaina(?) kun meidän agilityihmiselle tästä samasta hehkutin, että mä niin rakastan ja tykkään maastakäsittelystä, itse saan siitä niiin paljon enemmän irti kuin vaikka ratsastustunneista. Siis kyllä vaikka noilla lännenratsastustunneilla käydessäni, kun joku asia oikeasti onnistuu, fiilis kyllä nousee, mutta näissä maastakäsittelyissä.. ihan mahtava olo tulee, kun pakoeläin luottaa. En kyllä tiedä, luuliko Poni saavansa porkkanaa kun tarpeeksi kauan mun perässä juoksee vai mitä, mutta näitä hetkiä nyt on tapahtunut ennenkin, Melexin ja Liinun kanssa varsinkin.

Sain muuten haasteen/minkälie Raudattomasti -blogin kirjoittajalta, jonka innoittamana joskus vuonna 2007 tutustuin luonnolliseen hevosmiestaitoon ja jonka innoittamana koen pahaa oloa, kun pistän hevosille kuolaimet suuhun :-D esimerkkinä, juoksutin Dianaa kesällä kuolaimet suussa liinassa, ja keskenkaiken tuli ihan järjetön ahdistuskohtaus niiden kuolainten takia. En muista varmaksi, mutta taisi tammavanhus päästä kentälle tämän jälkeen vapaana juoksemaan.

Itse toivon henkilökohtaisesti, etten ikinä unohda tätä minun avoimuutta ja kärsivällisyyttä hevosia kohtaan, tosin olen myös sitä mieltä, että tuo minun kärsivällisyys voisi olla kovastikin vielä parempi. Pitää muistaa vaan hengittää ja jättää asioita tekemättä, jos on vain vähänkin fiilis että nyt vtuttaa :--)

tässä ei taas ollut pointtia sitten yhtään.

Lue lisää

Hevosagilityä ||

3.11. oli Mikkolassa tallin historian toiset agilityharjoitukset. Itse lähdin aamulla aikaisin hakemaan Valpperista Melexiä ja Ässää mukaan touhuilemaan. Oli pieniä ongelmia lastauksen suhteen Melexin kanssa, kun ruuna ei kävellytkään tuttuun tapaan suoraan traileriin, vaan jumitti. Ajan ja rauhallisuuden kanssa siitäkin selvittiin, ja molemmat ruunat saatiin koppiin.

 

Mä näytin ensin Popin kanssa "miten homma sujuu", kun mukana oli ensikertalaisiakin. Meidän vetäjä huomasi heti, että mua jännittää, joka oli ihan totta, kun mua rupes jännittämään se, kun kaikki katsoo ja pitää näyttää kaikille että miten homma toimii ja apua! Hirmuset paineet.
No homma sujui kuitenkin tosi mallikkaasti, Poppi kun on ihan vanha tekiä tossa jo. Ruuna tallusteli esteiden läpi ihan ilman mitään ongelmia. Vapaaksikin ruuna pääsi melkein heti kun tultiin kentälle.

Sitten oli pari hevosta välissä, jonka jälkeen mä menin Melexin kanssa kentälle, ja voi jestas sitä jännityksen ja paineen määrää, kun Melex on hevonen, jonka kanssa haluaisin onnistua tämmöisissä, niin eikö se hevonen lue mun kehonkieltä kun avointa kirjaa, ja tekee kaiken muun, kun mitä pyydän. On muuten pitkä virke!

       

Melexin kanssa ei onnistunut muutakuin pujottelu, ja päästin herran vapaaksikin, jolloin se vain silloin tällöin vilkaisi, että missä menen, ja muuten katseli Ässää joka oli tarhassa (joka oli muuten ihan loistava kentällä!) tai kuljeskeli itsekseen.

Vetäjän kanssa puhuttiin, niin hän sanoi, että toisaalta Melex muistutti mulle, että mikä tässä touhussa on tärkeintä. Jollain tapaa kun halusin onnistua niiin täysillä ja näyttää kaikille ja jotain. Väärä lähtötilanne ihan alkujaankin. No mutta, olipahan Melex ainakin rauhallinen ja rento kentällä!

 

 

 

Meidän ihana vetäjä ja Poni

 

Ponin omistaja meni Ponin kanssa rataa ympäri, ruuna oli taas kovin porkkanamaaninen, ja juoksi korvat luimussa omistajan perässä porkkanoiden toivossa.. Paksu mikä paksu! Ruuna meni kuitenkin taas ilman mitään ongelmia rataa läpi, ei pelottanut tai jännittänyt mikään. Hieno junioriponi :-)

 

 

Viimeisenä porukasta oltiin vuorossa minä ja Liinu, sekä Onni joka sai juoksennella kenttää vapaana ja kauhistella kaikenmaailman vempeleitä ja traktorinrenkaita.

Ja tottakai mua jännitti Liinunkin kanssa, että miten me onnistutaan, ei tosin niin paljon kuin Popin ja Melexin kanssa.

Onni pelaa palloa ;-)

Liinun kanssa meni kuitenkin loppujenlopuksi tosi kivasti, tamma oli rauhallinen ja rento koko touhuamisen ajan, eikä ollut yhtään Onnin perään, joka mennä viipotti ympäri kenttää, ja hurmasi samalla meidän vetäjän ihan täysin. Joka oli aluksi varsan mielestä hirmuisen pelottava, mutta uskalsi ori lopulta mennä tämän luo.

 

Liinu ei aluksi uskaltanut tulla portin ali/läpi, ja kuten meidän vetäjä sanoi, "viisas johtaja helpottaisi tehtävää nyt, ja avaisi verhoja vähän". Avasin aluksi vaan kuvassa näkyvän verran, muttakun este oli vieläkin liian vaikea, niin avasin niitä lopulta vielä enemmän.

Sitten tamma uskalsikin jo tulla! Voi että, oli kyllä taas niin mahtava tunne tuon eläimen kanssa. Mahtava otus :-) (Joululahjalista: Liinu)

Liinukin sai olla kentällä vapaana, vapaana tosin ei onnistunut muutakuin pujottelu, mutta hyvä niinkin! Ihmeteltiin pressua ja käytiin myös vapaana ihmettelemässä jumppapalloa ja haistelemassa muita esteitä.

 

 On se ihana! :-)

Kuvien © Anna T. kopiointi kielletty!

Lue lisää

Englanninterveiset

Pieni blogiloma taisi tehdä hyvää, nyt uudella innolla voin jatkaa kirjoittelemista.

Olin siis työssäoppimassa Englannissa viisi viikkoa, perjantaina palailin takaisin kylmään Suomeen, sillä fiiliksellä, että äkkiä kotiin nappaamaan koira kainaloon ja sitten vaan takaisin.
Hastings oli mahtava kaupunki, brittiläiset olivat mahtavia ja kaikki muukin oli niin mahtavaa että! Tuli käytyä kanssa Lontoossa ja Brightonissa, sekä sitten pienessä kylänpahasessa, Ryessä. Joka päivä tuli käveltyä kevyesti se n. 10km, ja Hastings on kovin mäkinen paikka, niin voitte kuvitella, että ekan viikon jälkeen olivat pohkeet vähän kipuilevat!

Hastings on meren rannalla, tosin koko ranta on vain simmoista pientä kiveä, eikä mitään vaaleeta pientä hiekkaa. Ihana ranta silti! Tosin kesällä ei ehkä niin kiva kun pitäisi siellä kivissä kävellä paljain varpain, mutta nyt tähän aikaan vuodesta kun en itse ainakaan hirmuisesti ui, niin oikein mainio.

Perheessä jossa asuin toisen suomalaisen kanssa, oli vanhemmat, kolme lasta (13, 15 ja 17 vuotiaat) sekä yksi pirullinen kissanpentu. Tää kissa saatto yhtäkkiä hyökätä käden kimppuun, ja raapia ja purra ja piruilla muutenkin, mutta aivan ihana pentu silti. Iltasin kun katottiin telkkaria, niin kömpi jalkojen päälle nukkumaan.

Viiteen viikkoon en käynyt kertaakaan tallilla, joten eilen kun palailin takaisin kotikonnuille, niin oli pakko käydä pikaiseen Mikkolassa. Onni on kasvanut ihan hirmuisen paljon, törkeän kokoinen jo! Varsa lähteekin vielä tämän vuoden puolella varsapihattoon vähän kasvamaan.

 

Nyt käsittelyä oottaa noin 600 kuvaa, jotka on otettu 3.11. hevosagilitystä, että siitä sitten seuraavaksi! :--)

Lue lisää

Talvifiiliksiä

Tänne sateli pari päivää sitten ensilumi, ja eilenkin sitä tuli mukavasti lisää. Kävin Mikkolassa liikutamassa Ponin kivassa lumisateessa, ja omistajan kanssa sovittiin, että pistetään Liinu ja Onni kuvaussession ajaksi kentälle, sitten kun se tyhjenee.
No, eikö se lumisade yltynyt sitten sen verran, että hyvä jos eteensä näki? Onni loikki kuin cityjänis joka on päässyt takaisin metsään, ja Liinu käveli perässä isoa ympyrää. Ja meikä yrittää epätoivoisesti tarkentaa loikkivaan varsaan tiheässä lumisateessa.

Joo, ei oikein tullut kuvaamisesta mitään, joten luovutin sen suhteen, ja säädin kameran videokuvaus asentoon. Orista parit videot ja äkkiä sisälle lämmitelemään sormia lämpimän veden alle! Onni on videossa muuten tasan 3kk, hirmunopeaa aika menee, kohtahan tämä lähtee jo varsapihattoonkin! Apua. Se varmaan kasvaa hirrrrmuisen paljon tuon minun työssäopin aikana.




Toivottavasti saatte videosta vähän edes selvää varsan kasvusta :--) toivottavasti huomenna olisi parempi onni kuvaamisen suhteen!

Tänään oli tarkoitus mennä yhdessä Ässän omistajan kanssa hevosilla viereiselle sänkipellolle, mutta kun minä dementikkona unohdin kypärän äidin luo, avaimia mulla ei tietenkään ole mukana, eikä siellä ketään kotona, niin suunnitelmat vähän muuttuivat. Mun oli tarkotus ottaa Melex narun päähän mukaan, ja kuvailla Ässää ja tämän omistajaa. Olin kyllä sitä mieltä pääni sisällä, että voisin mennä Melexillä ilman kypärää, mutta kun Ässän omistajan kanssa puhuttiin, että nyt on käynyt niiin paljon hevosten kanssa parin viimeviikon sisällä, ettei viitti riskeerata, Melex kuitenkin liukastuisi tai kaatuisi tai pelästyisi jotain hirveä niin paljon, että  mä tippuisin ja mun pää halkeaisi.

Tallilla kuitenkin kun tarvoin hevosten tarhassa kurassa ja lumessa, ja yritin juosta Selssiä karkuun, kun se vaan juoksi mun perässä eikä kuvaamisesta tullut mitään, päätin ottaa Selssin liinan päähän pellolle kun se oli niin energinen. Selssi on nykyään talvisin aika reipas, johtuu varmasti siitä, kun hengitys kulkee tosi kivasti kun on viileämpi ja lunta maassa. Tänäänkään poni ei yskinyt kertaakaan! Toki  jos pakkasta on -30'C niin silloin otuksen hengitys on taas aika tiukassa (eikä silloin normaalisti kyllä mitään tehdäkkään. Syödään ehkä vähän porkkanaa).

Selssille heitin päähän Melexille mun ostaman viiden euron naruriimun, se oli vielä tallilta lähtiessä ihan ehjä ja normaalin muotoinen.
Pellolla vedettyjen pukkilaukkakohtausten, vedän itseni irti -kohtausten, uhittelukohtausten ja ties minkä kaikkien kohtausten jälkeen naruriimu oli menettänyt vähän muotoaan. Hyvä kun päässä pysyi :-D joo, sen siitä saa kun ostaa viidellä euron naruriimun.. Avasin sitten tallilla riimun melkein kaikki solmut, Melex saa siitä itselleen cordeon.

Melexin vain harjailin hyvin, ja menin touhuamaan sen kanssa pikkutarhaan piiitkästä aikaa maastakäsin. Ruuna ei aluksi meinannut lähteä seurailemaan mua vapaana, hetken päästä tuli kyllä hienosti perässä, ja pysähtyi silloin kuin minäkin.
Melexille on tehnyt ihan valtavan hyvää tuo, että se sai olla kesän laitumella. Se saa aina syksyisin ja keväisin karvanlähtöaikaan B-vitamiinikuurin, mutta mun mielestä sen karva ei ole ikinä näinä 6 vuoden aikana ollut näin hyvässä kunnossa. Ei ole kyllä mitään tietoa, voiko yksi kesä laitumella vaikuttaa näin nopeasti karvan laatuun (ja kun pojat menivät sinne laitumelle kuitenkin vasta heinäkuun alussa), vai kuvittelenko vain.

Kuvatodisteita ei nyt kyllä Melexin karvanlaadusta ole muttamutta :-D
Alla vielä Ässän ratsastuskuvia :--)



Näyttää ihan ponilta tässä :--D



Kyllä koipi nousee :-)



Lue lisää

Poninpalleron kuulumisia

 Kävin maanantaina normaalista poiketen ajelemassa (okei, ohjasajamassa) Ponin, kun mä en huomenna pääse Mikkolaan syystä että koulussa on avoimet ovet, jossa olen sitten 10-18 ja siitä seitsemän tuntia mittaan verensokeria. Jee?

Sovittiin sitten Ponin omistajan kanssa, että mä käyn maanantaina liikuttamassa Ponin ja tekemässä iltatallin, kun muuten olisi tullut yli viikon (herrajumala) tauko Mikkolatalleilussa, ja sehän ei käy! 

Ponilla oli varmaan viikonloppuna ratsastettu, asian päättelin siitä, että kuolaimissa oli ohjat kiinni, joten en odottanut Ponin olevan mitenkään turhan reipas, joten otin tuon minun ylipitkän ajoraipan mukaan ja painuin otuksen kanssa kentälle, joka oli kivasti sumun peitossa. Oli kyllä kiva ilma ohjasajaa, pysyi itse lämpimänä ku tallusteli ravaavan ponin perässä, lämmintä kun oli ehkä puolitoista astetta, oli kauhea sumu ja kuu paistoi kivasti! Tuommoiset syysillat on kivoja, tosin vaan silloin, kun ei tule itelle kylmä eikä mieleen mitään kauhujuttuja.

Nykyään tuo ei enää rullaile niiin pahasti käynnissäkään alas, hetkittäin pitää päätään ihan kivasti. Maanantaina raipan mukana olo edesauttoi varmasti tahdin ylläpitämistä, joten pontus oli käynnissä kivempi kuin pitkään aikaan.

Raipalla en siis Poniin koske, vaan "viuhdon" sitä Ponin vieressä tai takana, joskus sitä saa oikein kunnolla viuhtoa, kun tämä ei välitä raipasta useimmiten yhtään mitään. Toisaalta hyvä, ettei se sitä pelkää, mutta toisaalta olisi mun heikoille habalihaksille kivempi, jos ei tarvitsisi aiheuttaa niiin suurta painetta raipan narua tai normaalia köyttä heiluttaen. Meidän tuo agilitytreenaja kyllä puhui, että tämä on hirmu herkkä ihmisen mielelle, jonka huomasin kyllä ensimmäisissä harjotuksissa itsekin, meinaan kun ajattelin itse oikein iloisesti että "jes, nyt mennään!" niin Poni lähti tuhatkertaa reippaammin liikkeelle, ja raviin. Toki oma kehonkieleni oli silloin kanssa parempi muttamutta.

 

Hirmu herkkä tämä ei kyllä paineelle ole, kun ei väistä edes korvat luimussa tulevaa tonnikeijua (Liinu) kohti. Urpo?

Joo, takaisin aiheeseen.
Ravissa tehtiin paljon ympyröitä ja voltteja ja mahdollisimman pientä kasikkoa. Tuota kasikkoa ollaan tehty nyt viimeaikoina kanssa paljon länkkäritunneilla, joten olen sitä kanssa siirtänyt Ponin harjoituksiin. Ravi ei hirmu hyvin pysy yllä, joten kahdeksikot pysyvät vielä suhtkoht isoina. Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa!

Puolet ohjasajosta meni tosi kivasti, Poni oli vastoin odotuksiani tosi reipas, mutta sitten kun tehtiin porttipäätyyn volttia, rupesi tämä tunkemaan lavallaan ulos niiiin paljon, että voi video. Itse kun olen tossa kohtaa niin peukalo keskellä kämmentä, että mitä pitäisi tehdä, niin siirsin raipan ulkokäteen ja sen kanssa yritin viuhtoa lapaa sisälle, vaihtelevalla menestyksellä. Toimisi varmasti paremmin, jos tuo väistäisi painetta vähän paremmin. Musta tuntuu muutenkin, että toi tunkee ja kaatuilee oikeaan suuntaan aika helposti, joten se jää helposti sitten siksi kierrokseksi, jota ei niiin paljoa mennä, vasempaan kun tuo liikkuu kivasti eikä tunge tai kaatuile. 

Joo, täytyy ryhdistäytyä ja rueta menemään paljon tuota oikeata suuntaa kanssa, joku valjakkovalmentajakin olis aika jees! ;-) meillä on muuten taas 3.11. agilitytreenit, Poni, Liinu, Melex ja Ässä menee tällä kertaa (+ Mikkolan muita yksityisiä). Saa nähdä miten nyt sujuu tällä kertaa!

Huomaa Ponin uudet suojat!

Lue lisää

Uusi banneri ja kuulumiset lyhyesti

Olempas taas ollut reilun viikon kovin hiljainen.. Syynä tähän mikäs muukaan, kuin tuon amis, joka vie nyt kolmantena vuotena ihan jumalattomasti aikaa, opinnäytetyö varsinkin. Joo ja hermoja!

Torstaista perjantaihin meillä oli syysloma, mä vietin sen Helsingissä veljen luona vahtien kahta veljenpoikaa (joista vanhempi on myös mun kummipoika), juhlimalla kakkukahvien muodossa mun 18v synttäreitä (kyllä, kakkukahvilla) sekä ottamalla uuden leiman käteen! Täytyy kattoa jos kerkeisin taikoa jostain aikaa juhlia noita synttäreitä ennekuin lähden sinne Britteihin ihmettelemään sitä sitten.

 

Yllä on siis kuva uudesta leimasta, olen kovin syvästi rakastunut tähän sulkaan ja noihin tipuihin. Teksti on siis vanhempi leima, sen otin helmikuussa. Tätä tipusulka tatuointia olis tarkotus jatkaa jossain vaiheessa, se jatkuu oikeeseen olkavarteen, rintakehään ja olkapähään. Melexin nassun kuva olis kanssa tarkotus hakkuuttaa ihoon, se tulis sitten ehkä pällistelemään tonne vasempaan olkavarteen.

Hevosten kuulumisista.. Hmm.
Selssi kerää vararavintoa tarhaillen ja liikkuen sillointällöin, ruunalle ei mitään kummempia siis kuulu.

Melex viettää luultavasti nyt pientä syyslomaa, kun omistajalle kävi pieni haaveri viime viikon tiistain ratsastuslenkillä (tästä ei kuitenkaan enempää, ettei yksi nimeltä mainitsematon hevosfoorumi villiinny), eikä saa ratsastella kuuteen viikkoon. Tosin en tiedä, että saako tämä ajaa Melexillä, mutta vanhus on kuitenkin varmaan nyt vähän kevyemmällä liikutuksella, kun en minäkään ole kohta pyörimässä maisemissa viiteen viikkoon.

Liinulla on nyt pikkuhiljaa ruettu ratsastelemaan vähän enemmän, Onni saa juosta kenttää ympäri varusteina riimu, Ponin suojat sekä loimivyö! Ori ei ole moksistaan näistä mitä ihmiset varsaparan päänmenoksi keksivät, ainut mikä on niin hirrmu jännää, on kun suojia otetaan pois ja se tarra rapisee!! Kahisevat loimet ovat vieläkin vähän jänskiä. Jalat hevoislapsi antaa nostaa kovin kivasti jo.

Poni on lähinnä mun liikutuksen alaisena, tosin joskus kyllä parit tallilaiset sillä ratsastelevat, mutten oikein sitten niissä pysy perässä, kun ei ne päiväkirjaan kirjoittele. Olen nyt aikapaljon ohjasajellut ruunaa, että pysyy itse lämpimänä kun ei tarvitse kyhjöttää kärryillä. Ruuna toimii kivasti, tosin laiskasti, mutta enivei!

Tulikohan siinä ne kaikki...? Dianan kanssa en oikeastaan enää muuta touhua, kuin otan sisälle, ruokin ja heitän loimea päälle, sillä käy noita vuokraajia sen verran, ettei se tarvitse lisää liikuttavia käsiä.

Joo ja taiteilin tossa hetki sitten uuden bannerin, en ole oikein varma että tykkäänkö siitä vai en, mutta aattelin nyt kuitenkin sen tohon pistää, vaikka ihan piristysmielessä :-)

Lue lisää

Vanha, viisas Melex

Meille kävi kaverin kanssa viime tiistaina vähän hassusti Melexin kanssa, kun oltiin ajamassa sitä.

Tultiin kotiapäin, juuri oltiin tultu asfalttitieltä takaisin hiekkatielle, joten annoin Melexin lähteä reippaaseen raviin. Ohjat oli mulla juuri ja juuri käsissä, itse kun ajan Melexiä todella rennoilla ohjilla, koska silloin koko hevonen on rennompi ja kun tämä toimii ajaessakin aika kivasti äänellä. Ainakin silloin tällöin ja sunnuntaisin.

Nojoo, tultiin kotiin päin melko reippaassa ravissa, Melexillä oli päässä LG't ja yhden pykälän verran vipua niissä (huomasin muuten, että Melex ei selkeästi tykkää niiden vipuvaikutuksesta, se repi kokoajan ohjia vaikka mentiin pitkillä ohjilla - nykyään siis ajellaan ilman vipua LG'eillä, sidepulleilla tai riimulla), kaverilla ja mulla Melexin sisätoppis kiedottuna ympärillemme kylmän ilman takia. Kaverilla tosin vielä enemmän kuin mulla. Niin ja, eikä kypärää kummallakaan.

Itelläni on sillainen tapa ajessa, että kun eteen tulee vähän isompi monttu, otan jaloilla kärryjen jalkatilasta/pohjasta kiinni, kun Melexin ja Selssin kärryt eivät kummatkaan ole jousitetut, joten tällä tavoin pääsee vähän... kivuttomammin.

Edessä oli siis monttu, huudahdin ääneen "töyssy!" ja otin jaloilla vastaan. Kaveri oli siinä vieressä oikealla puolella kyyryssä, syystä ettei kivet lentäisi silmiin. Tosin mä väitän, ettei siellä kivä lennellyt, vaan Melexin karvoja.

Seuraavaksi sitten tapahtuikin jotain vähän odottamatonta, nimittäin Melexin kärryjen pohja lähti irti. Se jäi roikkumaan etureunasta aiheuttaen ihan järjetöntä meteliä hiekkatiellä, jossa on aika paljon irtokiviä. Mulla oli jalat pohjan päällä, istuin vähän penkillä ja nojasin etupleksiin, joka estää (vähän) kivien lentämistä ihmisten silmiin. Kaveri oli polvillaan pohjan päällä roikkuen jotenkuten mukana kyydissä.

Itse olin vähän pysähtynyt koko tilanteessa, havahduin vasta, kun kaveri rupesi vieressä hokemaan "pidätä pidätä pidätä pidätä pidätä" ja silloinkin mulla kesti ikuisuus tajuta, etten pysty lyhentämään ohjia että saisin hevosta pidätetyksi. Kaveri sai oikeasta ohjasta kiinni, ja mä sain pidätettyä vasemmasta ohjasta.

Melex pysähtyi oikeastaan heti kun pidättäminen alkoi. Kuolaimetta. Ravurinraakile reippaasta ravista kotiinpäin mennessä perässä kärryt, jotka pitävät hirveää meteliä, ja kaksi ihmistä, joista varmasti hevonen tunsi, etteivät ne ole kyllä nyt mitenkään luotettavassa tilassa.
Silti, se pysähtyi ja seisoi paikoillaan kuin tatti, kun me kerättiin itsemme pois kärryistä, hoettiin jalat ja kädet täristen, että mitä piiip oikein kävi, ja irroitettiin kärryt pojan perästä. Ja kiakki tämä tapahtui ehkä 10metrissä, vaikka tapahtumahetkellä tuntui että oltaisiin ravattu kilometri kolisevien kärryjen kanssa roikkuen mukana.

Hevonen, joka ei yleensä, normaalitilanteessa seisoisi hetkeään kärryt perässä.
Mulla on ollut ihan järjetön ylpeyden tunne tosta hevosesta tiistaisesta välikohtauksesta saakka. Koko kävelimatkan tallille puhuttiin kaverin kanssa, että jos kärryjen edessä olisi ollut ihan kuka muu tahansa hevonen, olisi se saanut järjettömän pakoreaktion. Melex ei hermostunut yhtään. Enemmän se vaikutti pettyneeltä, kun ei saanutkaan enään päästellä kotiinpäin oikein kunnon ravilla.



Melex sai talutusmatkan ajaksi sen tallitoppiksen selkäänsä, ja kerrankin kunnolliset loppukäynnit. Tämä kun ei tosiaan kärryjen edessä viitsisi kauheasti kävellä.

Melexistä sanottiin silloin, kun tämä ruunan omistaja sen osti joskus yli 15 vuotta sitten, että älä ikinä pistä sille kärryjä perään. Syytä ei kerrottu miksi, mutta varmasti silloin 15 vuotta sitten jos tämä olisi tapahtunut, ei hevonen olisi pysähtynyt hermostumatta yhtään.

Eilen puhuttiin yhden tallilaisen kanssa, että hevoset varmasti jotenkin vaistoavat tilanteen, jossa ne tietävät että nyt on oikeasti kuunneltava ihmistä. Melex ei varmasti olisi pysähtynyt pidättämättä, mutta tuskin se olisi saanut mitään pakoreaktiotakaan, sen se olisi varmasti saanut jo siinä kohtaa, kun se pohja lähti irti.
Tallilla ruuna tsekattiin läpi, ettei tullut mitään vammoja, kylmättiin jalat huolella ja hierottiin vähän jumissa olevaa takajalkaa (niinkuin aina ennenkin). Ruuna sai myös aika monta ylimääräistä omenaa, porkkanaa ja leipää, sekä ihan järjettömästi kehuja.

Varmasti vähän epälooginen selitys, itselle kun ovat nuo tapahtumat kuitenkin vähän hämärän peitossa :-D

Tänään kävin Melexin kanssa kävelemässä riimulla pienen metsälenkin, ja voi että tuo ruuna on vaan ihan täydellisen ihana! Niiiin luotettava eläin, ettette voikaan uskoa.

Selssin kanssa harjoiteltiin pihalla cordeota, ja paksu poni toimi ihan moitteettomasti. Pitäisi saada joku pikkuratsastaja kokeilemaan selästäkäsin cordeota tuolla, itse en Selssin selässä kauaa viitsi istua.



Sininen Selssi!



Hevosille heitin vielä ennen kotiinlähtöä väkirehut, sekä tarvoin mudassa ja vein parit paalit heinää mahdollisimman kuivalle alueelle ruunien tarhaa. Ässäkin osui kameran eteen!

Lue lisää

Hevosagilityä!

Pitkään odotettu päivä tuli vihdoin, nimittäin pienellä talliporukalla ja yhden vetäjän voimin sählättiin Mikkolassa tänään ensimmäistä kertaa hevosagilityä! Vetäjä toi esteet, joten meidän osallistujien ei tarvinnut siitä huolehtia.
Aluksi puhuttiin vähän teoriaa, ja tehtiin yksi asia varsin selväksi; hevosagilityssä lähtökohtana ja tavoitteena on se, että hevosella ja ohjastajalla on hauskaa. Agilityä tehdään hevoslähtöisesti, sitä ei pakoteta mihinkään, sillä on lupa pelätä ja olla menemättä jostain esteestä. Aika erilaista siis, kuin "poniagilityssä", jossa poneja vedetään suitsista raipat kädessä pitkin rataa. Hevosagilityssä yhtenä tavoitteena on myös se, että rata pystytään menemään vapaana.

Itse heiluin radalla Ponin ja 20vuotiaan sh-ruuna Popin kanssa. Ekaksi otin tarhassa nuokkuvan Ponin radalle, jossa ensin käveltiin kenttää ympäri, haisteltiin ja ihmeteltiin esteitä.

Poni ei pelännyt tai suuremmin kyttäillyt mitään, joten me lähdettiin suoraan vaan kävelemään esteiden läpi. Vetäjä veti sitten yhdessä kohtaa yllänäkyvän suihkuverhon niskaansa, ja käveli yhtä pitkää sivua edestakaisin, että Poni vähän heräilee, se kun on vähän aina kuplansa sisällä. Tämä jelppasi aika paljon, ja Poni rupesi pysymään sivulla, lähti mukaani reippaampaan vauhtiin, ja hidasti, kun minä hidastin.

 

Poni sai imartelevan kampauksen.. :--D

Poni sai olla tarhassa reilun tunnin, ja pääsi sitten toisen kierroksen viimeisenä otuksena taas radalle. Tällä kertaa huomasin mukulassa ihan huomattavan muutoksen, se käveli vieressäni, lähti mukaani reippaasti heti kuin minäkin ja hidasti myös heti kuin minäkin. Mahtava pienisuuri hevoinen!

Poni pääsi sitten siinä kanssa vapaaksi, ja lähdettiin kiertämään rataa vapaana. Ponin perso puoli tuli kyllä hyvin esiin, se teki mitä tahansa, kun tiesi, että esteiden jälkeen saa sen porkkanan palasen. Välillä toki palkitsin pelkällä kehulla ja rapsutuksilla, toki kehut ja rapsutukset olivat palkkion mukana myös silloin, kun otus sai porkkanan palasen.

Ravailtiin rataa läpi, ja Poni tuttuun tapaansa tunki aika iholle, varsinkin nyt, kun tiesi että mun taskut on täynnä porkkanoita. Täytyypi siis harjoitella tuota mun oman tilan kunnioittamista.
Vaikeutettiin "tunnelia" lisäämällä siihen päälle pressu, josta myös pienten alkuvaikeuksien jälkeen mentiin tosi hienosti läpi lähettämällä.

Aluksi piti tottakai vähän kierrellä ja kaarella, vaikkei pressu missään kohtaa Ponia pelottanutkaan. Kerran myös mentiin rata läpi niin, että "ohjaisajoin" Ponia tuolla mun pitkällä koulutusköydellä, ja palkkasin pelkällä kehumisella. Meni kanssa ihan kivasti silloin, mitänyt vähän seikkailtiin, mutta yleensä käännökset sujuivat kivasti näinkin.

Sitten oli vanhan ja viisaan Popin vuoro!
Poppikaan ei pelännyt esteitä yhtään, joten me kanssa lähdettiin oikeastaan heti kiertämään esteitä. Poppi on kovin kutisevainen, joten rapsutukset sopivat ruunalle paremmin kuin hyvin palkinnoksi esteiden menemisistä. Pari kertaa kierettiin rata narussa kunnon palkkauksilla, jonka jälkeen irrotin narun, ja mentiin rataa ilman narua.

 

Poppi oli kyllä mahti! Vetäjä sanoi, että mulla on vahva intuitio, kun ehdotin hälle, että "musta tuntuu, että Poppi vois tulla tän vapaana, saanks mä päästä sen irti?" juuri, kun vetäjäkin oli tätä ehdottamassa.

 

Poppikin sai lepäillä reilun tunnin syöden päiväheiniä, jonka jälkeen ruuna pääsi taas radalle. Lähdettiin heti kiertämään ilman naurua, ja toimi taas niiiiiin kivasti! Ihana ruuna <3 Poppi  meni kanssa kerran tuon tunnelin (tuo joka on kiinni estetolpissa) ilman mitään lähettämistä, itse seisoin paikoillani ja Poppi käveli sen läpi.

 

Poppin kanssa suurin haaste oli ehdottomasti vauhdin lisääminen. Kun ruunan sain ravaamaan ihan muutamaksi askeleeksi, niin lopeteltiin sitten siihen.

Aivan ihana tapa harrastaa hevosten kanssa, tätä haluan ehdottomasti oppia lisää! :--) Onneksi muukin mukana ollut porukka oli yhtä innoissaan, joten suunnitelmissa on jo omat agilityesteet! ;-)

Kaikkien kuvien © Kirsti Helminen, kopiointi ehdottomasti kielletty!

ps. meistä tulee pieni esittely uudelle, blogeja esittelevälle sivuille huomenissa (9.10) käykääpä katsomassa sivut läpi! klik

Lue lisää