Vaikka karvainen, helposti huolestuva Pessi ja siivekäs, huoleton Illusia ovat monilla tavoin toistensa vastakohtia, he ystävystyvät.
Yrjö Kokko - Pessi ja Illusia

30. joulukuuta 2013

Meidän vuosi 2013

Olen hiukan aikaani edellä, mutta menkööt!
En usko, että tässä parin päivän sisällä tapahtuu mitään maatamullistavaa (lottovoitto kelpaisi, tosin en kyllä siitä täällä blogin puolella mainitsisi...), joten uskallan julkaista tämän nyt jo.

Olkaapi hyvät, kaikki uudet ja vanhat lukijat, tässä on meidän vuotemme 2013!

TAMMIKUU
Blogia vähänkin aikaa seuranneet tietävät luultavasti, että elämäni kohokohta saapui elämääni tammikuun 27. päivä issiponin Safin muodossa! Puoliksi oma, silloinen ruma ankanpoikanen mullisti maailmani, ja toivon, että tamma pyörii kuvioissa vielä pitkään.

Safin tultua Valpperiin Selssi sairastui. Ruuna yski paikoillaan ja kuopi maata, tuona lauantaina oli kovin vaikeaa lähteä tallilta työssäoppiin terveyskeskukseen, ja lähettää Outille viesti, että ruuna on ihan tosi, tosi huonona.
Lääkekuuri kuitenkin puri ruunaan, eikä kaivinkonetta vielä tilattukkaan Valpperiin. 
 

HELMIKUU 
Ensimmäisenä päivänä Safin koulutus starttasi, ihan vain laittamalla tammalle Selssin valjaat selkään ja kävelemällä pari kiekkaa ympäri pihaa. Koulutus alkoi varsin mukavasti kaikkien osapuolten kannalta, ja on sujunut loistavasti tähänkin asti!
  
Safin oltua meillä vain pari viikkoa, oltiin me vähän tyhmänrohkeita, ja lähdettiin ystävänpäivän match showhun. Kaikki meni hyvin siihen asti, että oli meidän vuoro olla kehässä. Tamma hyppi ja pukitteli minkä kerkesi, palkintona sininen ruusuke ja isku vasten kasvoja - oliko tamman kiltteys vain pelkkää vieraanvaraisuutta?

Samaisessa mätsärissä Poni voitti tuuhein turkki -palkinnon, shampoopullo tuotiin kotiin tuliaisiksi!

Kuun loppupuolella olikin vastassa Safin ensimmäinen ohjasajokerta ikinä. Kaikki sujui paremmin kuin hyvin, ja ajokoulutus alkoi näyttää lupaavalta!




 MAALISKUU
Maaliskuun alussa oli Safin toinen ohjasajokerta, ja ensimmäinen kerta, kun poistuttiin pihasta kera valjaiden. Tukihenkilö oli tietenkin pään vieressä kävelemässä.

Maaliskussa Poni sai todistaa fiksuuttaan, kun extempore opetin sille pyörimistempun. Edelleen tuo sitä tarjoaa heti, kun on ruokaa tarjolla. Harmi vain, että ruuna osaa pyöriä vain toiseen suuntaan!

Kokeilin Sohvin kanssa myös, mitä tamma tuumaa, kun lähdetään ihan kaksistaan maastoon kävelemään, ja hyvinhän tuo asiaan suhtautui! Kovin on tamma vielä maaliskuun kuvissa laihanpuoleinen, mutta hyvää vauhtia pyöreytymässä, kunnollisessa ruokinnalla ja sopivalla määrällä liikuntaa.

Horse Fair järjestettiin ensimmäistä kertaa Suomessa, joten tottahan toki sinne oli mentävä. Mentiin Suomen Ratsutarvikkeen järjestämällä yhteiskyydityksellä bussilla, takaisin tullessa olin kovin väsynyttä porukkaa. Ostossaalis jäi säälittävän pieneksi!

Maaliskuussa otettiin isoja harppauksia Safin ajokoulutuksen suhteen (näköjään, yllätyin ihan itsekin), ja kuun puolen välin jälkeen otettiin ensiaskeleen ohjasajaen ilman taluttajaa. Samalla kokeiltiin myös juoksentelua ihminen perässä, ja voi juku että tuo toimi hyvin! Ohjasajokertoja ennen tätä kertaa oli takana 5.

Kuun loppupuolella otettiin ylimääräisiä sydämentykytyksiä, kun suunnattiin auton nokka kohti Turun Metsämäkeä ja mätsäreitä! Kaikki sujui Safin ja Ponin kannalta taas hyvin, molemmat saivat sinisen, mutta voi että mä olin niiiin tyytyväinen Safin käytökseen! Tamma käyttäytyi paremmin kuin ikinä, ei riehunut yhtään ja oli tosi miellyttävä. Itseäni ei haitannut yhtään, että ei pärjätty, kun tamma käyttäytyi niin loistavasti.

HUHTIKUU
Pääsiäisenä käväistiin Ponin ja kolmen muun Mikkolalaisen yksityisen kanssa maneesissa. Itse pyörin ensin Ponin kanssa kärryiltä käsin, mutta pääsi ruuna lopulta myös irtohyppäämään.

Kuun alussa otettiin taas isoja harppauksia Safin ajokoulutuksen suhteen. Mentiin possujunassa Melexin perässä maastossa - minä ohjasajoin tammaa ja Outi ratsasteli Melexillä.

Ponia yritettiin myös klipata, mutta ruuna ei luopunut karvoistaan taistelutta.

TOUKOKUU 
Safi oli meillä toukokuun alkuun mennessä ollut reippaat neljä kuukautta. Kevät tuli viimein tohinalla, ja tamma rupesi näyttää hevoselta. Tamma myös vaaleni kovaa vauhtia!
Neljäs päivä toukokuuta pakattiin Poni ja toinen Mikkolan yksityinen traileriin, ja suunnattiin naapurikuntaan mätsäriin. Safi ei tullut mukaan, koska kriiseilin pienesti jylläävän influenssan takia, enkä halunnut mun pientä vaavaa vaan missään nimessä sairastuttaa. Poni sai taas sinisen, mutta oli mukavan reipas ruuna esittää! Mätsäreissä ruettiin ensimmäistä kertaa puhumaan valjakkovalmennuksista, ja parin päivän päästä sainkin Kanin numeron, ja soitin kädet täristen Leena Kahisaarelle, ihmiselle, jonka kuvia olin aina ihastellut sukupostissa. Jännitti!

Toukokuun puolessa välissä Safi sai ensimmäistä kertaa kärryt peräänsä. Pientä jännittyneisyyttä oli ilmassa, mutta sujui ihan loistavasti! Hymyilin kuin Naantalin aurinko. Myös varmuus valmennusten alkamisesta varmistui.

24. toukokuuta saapui vihdoin mun innolla ja kauhulla odottamani päivä, kun Leena kurvasi pihaan ja rupesi mua ja Ponia koulimaan. Ensimmäisillä tunneilla harjoiteltiin mummoravista eroon pääsemistä ja jotain perusjuttuja. Fiilis oli loistava! 

Parin päivän päästä valmennuksesta Safi sai toista kertaa kärryt peräänsä ja me suunnattiin maastoon. Varsa oli upea, ja meikäpoika olin niiin ylpeä! 





KESÄKUU 
Valmistuin lähihoitajaksi kolmen vuoden uurastamisen jälkeen, ja alkoi kuukauden loma, ennen töiden aloittamista!

Kuun alussa käytiin Outin kanssa Ypäjällä askellajikisoissa, ja sen verran kamalan näköistä touhua oli, että Safista ei tuohon hommaan ponia tule. 

Ponin valmennuskuvista rupesi huomaamaan jo pientä edistystä ruunassa, kamalan hurjaa vauhtia tuo oppi asioita, ja kuski yritti räpiköidä perässä. 

Valpperin karvalauma muutti pariksi kuukaudeksi laitumelle nauttimaan kesästä, ja Safi sai toista kertaa kärryt peräänsä. Joko olen kertonut, että sujui edelleen loistavasti? 

Kesäkuussa tamma sai myös kolmatta kertaa kärryt peräänsä, ja voi juku tuota harjaa! Antaisin vaikka hampaani (no en), että tuo harja tulisi takaisin!  

Juhannuksena neiti kesäheinä täytti 2vuotta ja nautti synttäreitä laitumella lihoten! Poni kehittyi valmennuksissa kuin syöpä, ja minä imin kaiken tiedon vastaan ja innostuin hetki hetkeltä enemmän valjakkoajsta. 

Juhannuksen jälkeen Sohvi pääsi ensimmäistä kertaa hyppäämään ja yllättäen olikin kivan reipas hyppäillessään! Tosin ruokavati toisessa päässä saattoi vaikuttaa tamman reippauteen positiivisella tavalla. 

Muutaman päivän päästä hyppäilyistä Safi sai taas kärryt peräänsä, ja minä uskaltauduin myös kyytiin istumaan. Tunne oli melko mahtava, itsekoulutettu varsa jo tällä mallilla ajokoulutuksen suhteen! 

HEINÄKUU 
Ajokoulutus eteni taas Safin kanssa, ja otettiin ensimmäiset ravipätkät ajaen. Safi harrastaa edelleen kovin tölttitahtista (vai passi?) ravia, puhdasta ravia tuolta näkee melko harvoin.


Safin kanssa ruettiin menemään noin puolen tunnin lenkkiä. Vauhti oli aboutiarallaa samaa vauhtia etanan kanssa, joten matka ei ollut pitkä mitä mentiin, vaan aikaa kului roimasti lyhyelläkin matkalla.

ELOKUU
Laidunloma loppui heti elokuun ensimmäinen päivä, tosin hevosten tarha oli viidakkoitunut mukavasti, ja lauma löysi sieltäkin syötävää.

Elokuun lopulla Safi pääsi pienen tauon jälkeen taas kärryjen eteen tekemään töitä, ja pieni loma olikin tehnyt tammalle oikein hyvää! 

Lopulta saapui myös päivä, jonka takia olin menettänyt yöuniani jo heti alkuvuonna, kun päätettiin ilmoittaa Safi Islanninhevosten jalostusnäyttelyyn. Pieniä mutkia tuli matkaan kuskin suhteen, mutta lopulta kaverin äiti pelasti, ja lähti kuskaamaan meitä Mäntsälään asti, aboutiarallaa neljä tuntia suunta!  Reissu ei ollut ollenkaan turha, Safi sai kivan arvostelun, ja palkinnoksi tuli ||-. Kovin tyytyväinen olin myös tamman käytökseen!

Hyörittiin ja pyörittiin edelleen valmennuksissa, ja kuulin kommenttia Ponin löysistä takapolvista. Olin lievästi kauhuissani, tosin vain hetken.

SYYSKUU 
Otettiin taas isoja askeleita Safin ajokoulutuksen suhteen, ja lähdettiin lenkille yhdessä Melexin ja Safin kanssa. Outi ratsasti Melexillä ja minä ajoin Safia. Sujui loistavasti! Käytiin myös Outin kanssa loppukuusta vaellusratsastuksen jollain kurssilla. Safi myös miellytti silmää valtavasti syyskuun rakennekuvissa!
Meidän valmentaja Kani hyppäsi pyynnöstäni Ponin kärryille, ja miten hieno voi ruunanrupukka ollakkaan! Tuo oli kehittynyt muutamassa kuukaudessa valtavasti, ihan valtavasti. 

Loppukuusta käytiin myös vuoden viimeiset mätsärit, tuloksena Safi pun ei sij., ja Poni sin ei sij., ja kaksi hyvin käyttäytyvää nuorta!  

LOKAKUU 
Lokakuu alkoi synkissä tunnelmissa, kun kauan puhkurin kanssa elänyt Selssi lopetettiin tuttuun tarhaan, jonne ruuna myös haudattiin. Mahtavan persoonan silmistä sammui valo, mutta nyt on pienen mustan hyvä olla. Mun on vieläkin toisinaan tosi vaikea käsittää, että ruuna on poissa, oikeasti poissa. 

Poni pääsi taas irtohyppäämään, Safi ei päässyt mukaan kun ei harmikseni saatu kuskia. 


MARRASKUU
Marraskuun toisena päivänä Ponin omistajaksi muuttui virallisesti meikäpoika ja ruuna muutti Valpperiin laumaa koristamaan! Samalla myös valmennukset loppuivat, katsellaan, mitä keksitään ensi kesänä.

Liikutettiin koko lauma kerralla, ja oli välillä Safissakin pitelemistä! Loppukuusta Sohvi ja Pahvi pääsivät Mikkolaan irtohyppäämään, tosin meno oli vähän laiskamaista, kun kujan päässä ei ollut ketään ruokaämpärin kanssa!

JOULUKUU 
Joukuussa Poni sai ihmetellä hirnuvaa hevosta kännykkässäni, ihan vain, että saisin laumasta vähän elävämpiä kuvia. Ruuna pääsi myös reen eteen ensimmäistä kertaa elämässään! Ponilla kävi myös hieroja, sekä kenkääjä, joka sanoi Ponin etusten olevan pukinkaviot. Kivaaaa, löysät takapolvet ja etusissa pukinkaviot.. No, mielummin ne, kuin puhkuri!
Safista en uskalla sanoa, eikö tuo ole päässyt (joutunut?) kärryjen eteen sitten lokakuun, mutta no, loma tekee hyvää! Tamma on nyt joulukuussa lenkkeillyt Ponin kärryjen perässä vaihtelevalla menestyksellä, joskus on kovinkin reipas tamma, joskus perässä vedettävä laama.

Meidän vuosi siis lyhykäisyydessään näytti tältä! Toivottavasti ketään ei nyt loukkaannu syvästi, että en etsinyt kuukausiin liittyviä kuvia, olen vain aivan liian laiska! :-D Linkkejä painamalla löytyy kuitenkin kuvia lähes jokaisesta, ja tekstin seassa myös Safista rakenteen muuttumiskuva ja Ponista edistymiskuva ajohommissa!

Mä taidan olla ponipoika... -blogin kirjoittaja ja taustatiimi (Safi & Poni) toivottavat kaikille tasapuolisesti hyvää, onnellista ja vauhdikasta vuotta 2014!
Lue lisää

23. joulukuuta 2013

Ulkoiluasun päivitystä!

Tadaaaa, sain mahottoman hienon ulkoasun Tiialta, kiitos kuuluu hänelle! Olisi kiva itsekin osata tehdä näin mahtavan näköisiä ulkoasuja :-)

Hevoset saivat uudet esittelykuvatkin, ne tosin väkersin itse, ja samalla muutin vähän järjestystä. Melexin, Selssin ja pihaton esittelyt löytyvät nyt yhden linkin takaa, vasemmalta löytyvästä "muut karvalaamat" kuvasta. Safille ja Ponille vaihdoin uudet kuvat esittelyyn, sekä muokkasin vähän Safin esittelytekstiä.

Hyvää joulua kaikille lukijoille, meikä viettää joulun töissä mummoja hoivaten, menee se siinäkin(rahaaaaa)!

Hevosille kävin tänään tunkemassa suuhun parit mandariinit (Melexin lempiherkku heti salmiakkien jälkeen!) sekä muutamat leivät. Oli kovin vesisateiset tunnelmat, tämä joulu näissä tunnelmissa!
Lue lisää

17. joulukuuta 2013

Hierojaa ja kenkääjää

Ponilla kävi viime viikon torstaina hieroja, nyt toiseen kertaan. Kyseinen hieroja hieroi Ponin joskus loppukesästä, kun käytiin vielä valmennuksissa. Silloin ruuna hyppi aika reippaasti pystyyn eikä oikein osannut rentoutua. Tämä meidän hieroja kävi siis shetlantilaisorinsa kanssa samoissa Kanin valmennuksissa, kun meikäpoika ja Poni.

Mä vähän jännitin, että miten ruuna jaksaa tällä kertaa käyttäytyä, mutta hyvinhän tuo!
Mitään suurempia jumeja ei tälläkään kertaa löytynyt, lanneselkäkään ei tällä kertaa ollut ihan umpijumissa, mutta selkä vasemmalta puolelta oli jonkun verran jumissa, jota hieroessa ruuna rupesi tärisemään selästä :-D si-nivel oli taas jumissa, mutta tällä kertaa se saatiin naksautettua molemmilta puolin tosi hyvin! Kuului selkeä naks, eikä Ponikaan siitä ollut oikein millään.

Hieroja sanoi, että ruunan oikea takapolvi on hiukan löysempi, mitä vasen. Se taas voi kertoa sitä, että löysä oikea takapolvi heijastaa selkään vasemmalle puolelle, jonka takia se oli hiukan jumissa. Hieroja näytti myös minulle, miten voin liikutuksen jälkeen kokeilla si-nivelen liikkuvuutta, sitä nyt kuitenkaan naksauttamatta. Enkä kyllä suostuisi, sen verran hurjan näköistä touhua oli!
Jalkojen venytykset onnistuivat taas tosi hyvin, kumma kun mun kanssa tuo ei suostu venyttämään koipiaan mihinkään suuntaan. Hmm, hieronnassa ei kai tosiaan tullut muita juttuja esille, paitsi juuri tuon selän vasemman puolen jumittuneisuus, sekä si-nivelen jumit. Ainakaan pieneen mieleen ei nyt heti tule mieleen.
Hieroja myös sanoi selän tuntuvan siltä, että sinne on tullut lihaksia. Mahtavaa siis! Kuulemma muutenkin ruuna on enemmän pyöreä nyt rungoltaan, kun kesällä tuo oli vielä rimpula lanneselän kohalta, on se nyt mukavan pyöreä. Eikä kuulemma liian paksu, ja hyvä tuon ikäisellä on olla jotain mistä niitä lihaksia oikein tehdä! ;-)

Eilen maanantaina oli sitten ponien vuoluaika. Safi käyttäytyi ihan tosi mahtavasti vuollessa, ja saikin kengittäjältä kehuja, kun kaviot rupeavat nyt pikkuhiljaa olemaan hyvässä kunnossa! Kavioaines kuulemma toimii hyvin, ja on hyvä ja toimiva kavio. Oikeaan takakavioon jäi vielä pieni kivien tekemä "onkalo", muista kavioista lähtivät inhottavat onkalot pois. Vihdoin! Eihän niitä olekaan kaivettu tyhjiksi kivistä kun viimeiset puoli vuotta.. No mutta, ompahan tullut harjoiteltua sitä jalan ylhäällä pitoa, tänään onnistui kavioiden putsaaminen kuin vanhalta tekijältä, kun onnistui tehdä niin nopsaa.

Pyysin kengittäjää myös vilkaisemaan Ponin kaviot, ja sieltä tulikin sitten pieni vikalista.

Ruunalla on etuset 1-2 asteen pukinkaviot, nyt varjellaan etukavioiden varpaita, ja otetaan pikkuhiljaa kantoja alas. Selssillä oli kuulemma 2-3 asteen pukinkavio, mun mielestä nuo Ponin eivät ole ollenkaan niin pahat, mitä Selssin oli. Ihan eri laatuinen kavioaineskin noissa on, mun mielestä.

Etusilla ollut siis paino suoraan varpaalla, joka on myös voinut kipeyttää selkäää, kun paino ei ole tullut ihanteellisesti kaviolle. Vasemmassa etukaviossa on myös ihanteelliset olot mädälle, joten sitä pitää haistella, ettei se mätäne kohta käsiin. Vielä ei siis mitään mätää ole, toivottaan, ettei tulekaan!

Takasilla paino taas on ollut pelkästään kannoilla, jonka takia varvas on ollut melkoisen pitkä. Ponilla on kuulemma aika kehnot kulmaukset takana, ja tämä liittyi myös jotenkin takakavioon mitä en enää muista kyllä yhtään, mutta joku merkitys sillä oli!

Ponille Valpperin olot on kuulemma ihanteelliset, että saadaan kavio kunnolla toimimaan, vähän kovemmalla pohjalla, kuin mitä pehmeä kenttä. Katsotaan saako Poni ensikesänä kengät alle, ettei kaviot kulu liikaa. Safi saa myös luultavasti kengät mun harmikseni jo ensi kesänä alle, ettei tule samanlaisia onkaloita tassuihin, mitä nyt tänä kesänä. Voi pläää! :(

Onneksi ei kuitenkaan mitään tämän vakavampaa, pukinkavion kanssa nyt pystyy elämään loistavasti tämmöisessä harrastuskäytössä olevan ponin kanssa.

(Pahoittelut kuvattomasta postauksesta)
Lue lisää

9. joulukuuta 2013

Kysymyskilvan tulos....

... ttiiddiididt rumpujen pärinää! Suuren suuri arvonta saavutti ihan valtavan suosion; jopa kaksi (2) ihmistä osallistuivat kyseiseen ohjelmanumeroon! Ohhoh.
No, voittaja kuitenkin löytyi, ja kyseinen unelmariimu odottaa nyt mun kylmässä autossa, että pääsee postitätien hellään huomaan ja kohti uutta kotia.

Laittelen tähän nyt kysymysten oikeat vastaukset, ja näiden alle voittajan, jolle ilmoitan sähköpostilla. Jos ei vastausta pariin päivään kuulu, otan yhteyttä toiseen osallistujaan :-)

1. Mikä on Liinun vuonna 2012 syntyneen varsan nimi?
 c) Onni
 
2. Minun ja Ponin valjakkovalmentajan lempinimi?
 a) Kani

3. Safi tuli minulle ja Outille..
  c) tammikuussa 2013

4. Safin palkinto elokuun jalostusnäyttelystä oli..
 d) II-

5. Safi on väriltään..
 d) ruunikonkimo

6. Safin ostopäätös tapahtui minkäkaltaisen ensinäkemyksen jälkeen?
a) 15min pimeässä katsomisen jälkeen, johon kuului jalkojen nostaminen ja pari kiekkaa tarhassa ympäri taluttaen

Eniten oikeita vastauksia tiesi(tai arvasi? :D) Heidi W!

Kiitokset molemmille osallistujille!


(Pssst, käytiin tänään Safin kanssa kärrylenkillä piiiiitkästä aikaa, Poni oli käsihevosena puremassa mua jalkaan. Varsu meni loistavasti, mennessä oli kuin vanha tuntiponi mutta tullessa edelleen sama vanha tuntiponi, joka äkkää, että mennään kotiin päin! Parit päänheittelyt tuli tehtyä ravissa, ja ekaa kertaa tuo säikähti kunnolla jotain. Se jotain oli vissiin sillan alla ääntelevä jää, minä en kyseistä ääntä kuullut, mutta Outi kuuli. Ja Poni, ruuna oli ihan kauhuissaan. Meinasin minäkin tipahtaa kärryiltä selälleni, sen verran reippahasti varsa lähti etiäpäin. Rauhoittui kyllä tosi hyvin ihan äänelläkin. Mahti varsu <3
Ainiin, eläinlääkäri ei päässytkään tänään, hampilääkäri siis siirtyy ajankohtaan X)
Lue lisää

8. joulukuuta 2013

Tarharallia ja rekilenkkejä!

Nappasin tänään Kaino-kamerani mukaan (kyllä, sillä on nimi. Entinen kamera oli Manu) tallille, ajatuksena saada riehumiskuvia Sahvista ja Pahvista. Muutama loistava kuva olisikin tullut, jos tuo minun Tamron ei sahaisi tarkennuksen kanssa kuin viimeistä päivää... Plää, no, ei voi muuta kuin poistaa ihan epätarkat kuvat ja odotella että meidän nuoriso viitsisi riehua toisenkin kerran sopivasti, kun minä heilun kameran kanssa tarhan puolella ;-)


Poni on niin kovin kauniissa karvassa tällä  hetkellä. Selkä on ihan märkä tai täynnä jääpaloja, mahan alunen on märkä ja jäinen ja takkuinen ja vielä mitä, ja takapolvet näyttävät, kuin tuo olisi ryöminyt suossa. Mun täytyy varmaan vuokrata se klipperi vielä tämän vuoden puolella, ja ajaa tuolta takapolvet lyhkäseen karvaan, sekä mahan alta ainakin kohta, mistä valjaiden mahavyö kulkee. Taidan ottaa hiustenkuivaajan joku päivä mukaan tallille ja puhaltaa tuon kuivaksi, ja sitten toivoa, että ei tulisi enää plussakelejä ja vettä.
"Kuulikste?! Joku hirnu! Iha varmana!!"
Tarpeeksi kauan kun tuijottelin laamaavaa laumaa, muistin jo blogeissa jonkun aikaa pyörineen vinkin hevosten kuvaukseen; hirnuva hevonen suoraan youtubesta!

Poniin tämä tepsi paremmin kuin loistavasti, poniraukka juoksenteli tarhaa ympäri ja kiljui vähän jokaiseen ilman suuntaan, pari kertaa ymmärsi tulla myös mun taskulle ääntä kuuntelemaan. Muukin lauma vähän innostui juoksemaan kun yksi juoksee päätään viskellen ympäri tarhaa.


Itse naureskelin kameran takana räkäistä naurua ja katselin kun lauma juoksentelee ympärillä, Poni etunenässä kiljumassa. Melexin innostui vähän juoksemaan, ja tietty hirnumaan hänkin!



Sohvi alias tädin kultamussukka oli taas aika rauhallisesti, kuten kesällä laitumellakin, kun viimeksi poneja kiusasin hyvien kuvien tähden. Mutta on tuo vaan nätti issiponi! Omakehu haisee ehkä, mutta on tuo muuttunut ihan valtavasti parempaan suuntaan siitä, mitä rääpäle oli kun meille tuli.


Hiukan on mahaa kertynyt, mutta täytyyhän sitä vähän olla varsalla mistä kasvaa! Eikä tuo musta ole vielä mikään hälyyttävän pyöreä, sopivan halittava haliponi <3

Outi tuli tallille juuri sopivasti, kun mä olin kriiseilemässä Ponin mahanaluskarvojen kanssa. Oltiin lähdössä Ponin kanssa ruunan ensmäselle rekilenkille, ja Outi tuli mukaan. Safi pääsi käsihevoseksi ihmettelemään reen ääntä, jos tuo joskus tammankin perään laitetaan :-)

Hyvin meni meidän öbaut puolentunnin reissu - Poni oli kivalla päällä ajaa ja Safi käyttäytyi ihan mahtavasti taas. Muutamat autot tulivat aika läheltä ohi, mutta varsu ei yrittänyt pinkoa mihinkään kuuhun, vähän käveli reippaamin muttei muuta.
Ravipätkillä varsinkin noissa kuvissa mitä napsin, tamma näyttää kovinkin laamalta. Kotiin päin oli sitten vähän reippaampi meniä reen vieressä. On ne ihania, molemmat harmaat <3


Lue lisää

7. joulukuuta 2013

Tonttuja liikkeellä

Minun pienet harmaat <3
Saatiin tänne Lounais-Suomeenkin vihdoin eilen lunta! Kavioiden pito parani hetkessä tiellä, joten kävin eilen ajamassa Ponin, viikon tauon jälkeen! Ei tuo kuitenkaan ollut kerännyt mitään pöllöenergiöitä, rauhassa mentiin. Muutamat ravin kokoamiset tehtiin, ensimmäinen laukannosto onnistui, mutta toisessa tuo lähti luistelemaan, niin jätettiin kaikki ylimääräinen toiseen kertaan. Keskityin saamaan Ponin kulkemaan suorassa, ja voi jumpe että se on välillä vaikeaa! Välillä tuo kyttäili oikeata tien reunaa, jolloin oli tuhat kertaa vaikeampaa saada se kaula suoraan. Loppumatkasta onnistuikin jo paremmin.

Valpperiin tuli muuten tuossa viikko sitten kuukaudeksi asustelemaan yksi herttainen risteytysponi. Lauma on ottanut uuden tulokkaan ihmeen hienosti vastaan, kun ottaa huomioon, että Safi ja Melex tottuivat Poniin kunnolla vasta kuukauden jälkeen. Toki nuo olivat silloin olleet kuukauden päivät kahdestaan, ja tottuneet toistensa seuraan vielä enemmän, joten kun sinne väliin tungetaan yksi pieni harmaa, niin tottakai sitä vähän sanotaan vastaan.


Tänään pistettiin Ponille (ja myöhemmin myös Safille) kuvassa oleva tonttulakki päähän, jonka toin tallille joskus vuonna viisi. Kuka arvaa mistä olen tuon lakin saanut? :-D
Ensin oli tarkoitus lähteä tielle, mutta jäätiin sitten pällistelemään ihan pihalle, kun tausta oli sopivan luminen, eikä näkynyt mitään sähkölankoja missään.

Poni tapitti varsin nätisti lakki päässään korvat kohti kuvaajaa, mutta kameraan kyllästynyt Sohvi ei ollut oikein innoissaan ajatuksesta, että pitäisi olla pienen harmaan vieressä ja vielä iloisen näköisenä! Käyttäytyivät kumpikin muuten varsin mallikkaasti, hienosti jaksoivat seistä paikoillaan.
Ponin mahan alus karvat ovat menneet nyt jo kivasti takkuun. Kun ne kerran kastuvat kunnolla, niin seuraavana päivänä ne on jo ihan takussa. Pläää, pitää varmaan ajaa tolta kuitenkin jo nyt talvella etujalkojen välistä ja mahan alta karvat pois, että ei ole keväällä sitten niin kiukkuinen poni harjan alla, mitä viime keväänä.

Sohvi on hieman hmmm... epäluuloisen näköinen? :-D
Kokeiltiin Safille vielä tamman uutta sadetakkia, nimittäin lilaa vuoretonta juuri sopivan kokoista, minkä Outi osti tänään Hööksistä. Lilakin sopii tuolle kyllä kuin nenä päähän! Meillä on siis myynnissä se Safin entinen vuoreton sadetakki, kun tuo otti ja kasvoi siitä ulos.

Huomenissa olisi tarkoitus pistää Ponille ekaa kertaa reki perään, saa nähä, mitä tuo siitä sanoo! Jos ei reki kulje tiellä vielä, niin sitten vaihdetaan kärryt perään ja hölkkäillään niiden kanssa sitten. Maanantaina onkin hampilääkäri ja Ponin rokotusaika, mua hiukkapikkasen jännittää, että mitä ell sanoo Melexin hampaista.. Sormet ristiin, ettei ne ole vielä ihan puhkikuluneet!
Lue lisää

2. joulukuuta 2013

Arvotaan jokaisen ponin unelmariimu!

Siis jokaisen muun, paitsi meidän Safin! ;-)

Joulumieltä löytyy siis täältäkin Turun suunnalta, missä ei lunta ole vielä maassa yhtään, liukasta sitten senkin edestä!

Safin mukana tullut riimu on vailla uutta kotia - tamman päässä tuo on ollut kertaalleen, ja sen ainoan kerran tamma onnistui sen likastamaan. Turpahihna on hiukan likainen päältä, sekä tuossa vasemmalla puolella on likatahra. Tahrakammoisille siis tämä ei ehkä sovi! ;-)

Kaviollakoparoilla blogin innoittamana päätin minäkin tehdä mun blogihistorian ensimmäisen tietovisailun! Vastaaminen onnistuu kommentoimalla kommenttilootaan, tai Facebook sivun kautta lähettämällä meikälle yksityisviestillä oikeat vastaukset. Vastausaikaa on 9.12. asti, eli viikon verran. Jos oikeita vastauksia on enemmän kuin yksi, arvotaan voittaja, tai jos yhtään kaikki oikein -vastausta ei löydy, arvotaan riimu niiden kesken, joilla on eniten ollut oikein vastauksia (tai sillä jolla niitä on ollut eniten). Riimu on kooltaan cob.
Kerrothan vastausten lisäksi viestissäsi toimivan sähköpostiosoitteen, sekä mikäli olet anonyymi, jonkin persoonallisen nimen.

KYSYMYKSET

1. Mikä on Liinun vuonna 2012 syntyneen varsan nimi?
 a) Väiski
 b) Jekku
 c) Onni
 d) Vitsi

2. Minun ja Ponin valjakkovalmentajan lempinimi?
 a) Kani
 b) Susi
 c) Kettu
 d) Pupu

3. Safi tuli minulle ja Outille..
 a) helmikuussa 2013
 b) joulukuussa 2012
 c) tammikuussa 2013
 d) maalikuussa 2013

4. Safin palkinto elokuun jalostusnäyttelystä oli..
 a) II+
 b) III
 c) I
 d) II-

5. Safi on väriltään..
 a) ruunivoikonkimo
 b) hiirakko
 c) päistärikkö
 d) ruunikonkimo

6. Safin ostopäätös tapahtui minkäkaltaisen ensinäkemyksen jälkeen?
a) 15min pimeässä katsomisen jälkeen, johon kuului jalkojen nostaminen ja pari kiekkaa tarhassa ympäri taluttaen
b) muutamat kerrat ajettiin entiseen kotipaikkaan tammaa katsomaan, käytiin kuvauttamassa tamma klinikalla
c) ostopäätös tuli tehtyä pelkän myynti-ilmoituksen nähtyämme, sekä entiselle omistajalle soiton jälkeen
d) Safi tuli meille "koeajalle" pariksi kuukaudeksi, jonka jälkeen käytiin kuvauttamassa tamma, jonka jälkeen ostopäätös tuli tehtyä

Kovin Safipainoitteista siis! ;-) vastailkaa kysymyksiin kaikki halukkaat (paitsi tahrakammoiset). Onnea kaikille visailuun!


Lue lisää