Vaikka karvainen, helposti huolestuva Pessi ja siivekäs, huoleton Illusia ovat monilla tavoin toistensa vastakohtia, he ystävystyvät.
Yrjö Kokko - Pessi ja Illusia

25. joulukuuta 2014

Ihana aurinko

Eilinen aattoilta meni rattoisasti töissä, joten mitään perinteisiä aattoaamun maastolenkkejä ei vielä tänäkään vuonna kerennyt muodostumaan. Vanhainkodissa on kuitenkin näin joulun alla ihan eri fiilis, kuin normaali arkipäivänä, joten minua ei harmittanut yhtään olla töissä, kerkeää sitä joulua viettämään vielä monet monituiset kerrat muuallakin, kuin vanhainkodissa :-)

Käväisin tänään aamupäivällä tallilla ihanan auringonpaisteen saattelemana, suunnitelmissa ei ollut tehdä oikein mitään, kun oli vähän kiirus sukuloimaan. Otin kameran kuitenkin mukaan, ja nappasin Milosta ja Safista parit kuvat. Safi pääsi myös Taran kanssa kentälle vapaaksi, mutta islantilaiset eivät oikein innostuneet juoksemaan. Huomenna olisi suunnitelmissa mennä porukalla maastoon!



Hevosten jouluun ei kuulunut mitään ihmeellisyyksiä, normaali arki ja vähän enemmän ehkä herkkuja ;-)
Lue lisää

21. joulukuuta 2014

Vihdoin lunta ja pakkasta!

Huh, on tänä syksynä ollu jaksaminen ja motivaatio aika koetuksella! Just tässä Outin kanssa juttelin yks päivä Safin liikutuksesta, miten mulla ei riitä yhtään motivaatiota lähteä yksin pilkkopimeään metsään silloin, kun vettä tulee vaakatasossa. Onneksi tänne eteläänkin tuli nyt lunta ja pakkasta (ja näyttäisi jatkuvan myös kauemmin, kuin muutaman päivän!), ja samalla allekirjoittaneen motivaatio otti harppauksen eteenpäin. Safi pitäisi saada laihtumaan (saatiin vähän eläinlääkäriltä nuhteita), ja nyt vuodenvaihteessa sovitaan Outin kanssa aina päivät, joista pidetään kiinni, kumpi liikuttaa minäkin päivänä. Ensi syksy lähenee uhkaavasti, ja ennen ratsukoulutusta tuon olisi kyllä hyvä laihtua vielä rutkasti! Vapaa heinä ei kyllä helpota meidän urakkaa yhtään, mutta vapaa heinä sopii muulle porukalle kuin nenä päähän, niin siitä ei luovuta.

Kaino-kamerani pääsi tänään kivan sään kunniaksi ulkoilemaan tallille mukaan piitkästä aikaa, sovin Taran omistajan, Tiinan kanssa, että tämä ottaa musta ja laumastani parit kuvat. Otin myös muutamat kuvat Tiinasta ja Tarasta, ne odottaa vielä käsittelyä.

Joten eikun ponien harjaus edes suht edustavaan kuntoon, itselle vähän edustavammat vaatteet päälle ja kuvia räpsimään! Kuvia tuli tuhat samanlaista (:-D), mutta säästän teidän silmiä, ja laitan nyt vain tämän yhden porukkakuvan tänne blogin puolelle. Samainen kuva pääsi myös profiilikuvaksi faboon.

Ponin naurettavan viltin syy löytyy alhaalta päin.. Huomatkaa Epe oikeassa reunassa!
Suunnittelin kuvien oton jälkeen lähteväni Safilla ajamaan, ja ottavani Ponin käsihevoseksi, mutta kun neitihevonen liukasteli tiellä niin kovin paljon, niin ei sitten menty. Ponin kärryissähän on toinen rengas tyhjänä, siinä on reikä enkä ole saanut aikaiseksi käydä uutta ostamassa, joten ei menty sitten Ponnynkään kanssa mihinkään. Sen sijaan kuvailin hevosia vielä tarhassa vähän lisää pitkästä aikaa!




Kahdesta ylläolevasta kuvasta näkyy syy, miksi Ponilla oli edustuskuvissa viltti selän päällä - piehtaroimista rakastava ruuna on valinnut piehtarointipaikan loistavasti edellisinä viikkoina, ja kun tarhaa 24/7 ilman loimea, on jälki tämän näköistä. Ja tuo märkä hiekkahan ei lähde tuosta turkista mihinkään, ennen kuin se siihen kuivuu. Tappijalkaisena maha on myös mukavan näköinen! Onnea on kimoutuva poni, vai onko...

Safissa lika ei näykkään yhtä hyvin!

Pörröpää <3

Mitäs Milolle kuuluu? Kaikinpuolin muuten hyvää, mitä nyt aiheuttaa mulle ja kaikille muille asianomaisille harmaita hiuksia, kun varsa on tajunnut, että hän ei saakaan aidasta sähköiskua, kun laskee pään alas ja senkun kävelee alalangan ali. Ja sitten katotaan niin syyttömänä aidan väärällä puolella. Huoh. Olen suunnitellut jo etsiväni haarniskan tuolle, jonka kanssa saisi tarhailla! No, jos se tuosta nyt pikkuhiljaa. Toivon ainakin sormet ja varpaat ristissä!
Lue lisää

14. joulukuuta 2014

Rakas partaukko siellä Korvatunturilla...


Blogitallin toinen haaste, johon otan osaa! Tarkat ohjeet haasteen tekemiseen löytyy täältä.

Taran omistaja Tiina haastoi blogissaan minut tähän mukaan, niin pakkohan tähän nyt oli osaa ottaa! Kuvituskuvina eilen otettuja kuvia, kun tänne eteläänkin satoi ensilumi nyt varmaan kolmatta kertaa.

Blogihistoriani ensimmäistä kertaa päästin koneen ääreen myös lauman nuorison, eli kirjoitusvuorossa tällä kertaa Safi, Poni ja Milo!

Tara - Milo - Aada - Safi - Poni
Moro toverit! Täällä kirjottelee Paksu-Pasi, joksi tuo mun omistaja (pyh, mulla mitään omistajia ole, meikä on Valppericityn kovin ruunapoika, villi ja vapaa!) mua nykyään kovin usein kutsuu. Tosin sitäkin useammin mun nimi on nykyään Poniperkele, kun vähän innostun kiusaamaan tota säälittävän pientä pikkuveljeä, jota myös Miloksi kutsutaan. Mä en vieläkään oikein ymmärrä, miksi tänne mun tammalaumaan piti toinen orhipoika raahata?!?! Pakko on kyllä pikkuhiljaa rueta käyttäytymään kunnolla, kun tuo omistaja uhkailee lähes päivittäin myymisellä tai roviolla. Kyl mä sen tiedän, ettei se kumpaakaan pystyis, mut vähän rupee villahousui tutisuttaa tommoset puheet! Mut sit aina kun tuo ottaa vaan mut tonne tarhan ulkopuolelle, niin oon niin kultanen. Mut eihän tää meidän kans touhuilu ois mitään ilman harmaita hiuksia, joita mäkin aiheutan tolle ihmiselle! Eihän?

Mitäköhän mä haluisin joululahjaksi... syömäoikeuden kavereiden ruokaan on ihan ekana mun listalla. Toisena vois olla se, et noitten mun kärryjen toinen rengas vois pysyy edelleen niin tyhjänä, ettei niitä voi käyttää. Kolmantena lisää porkkanaa, leipää ja omenaa! Siinä missä noi kaikki muut(paitsi pikkurääpäle) saa ruoan mukana ties mitä herkkuja, niin minä en saa yhtään! Voittekste ymmärtää?! Syy on kuulemma se, et sit en söis mun rehuja, söisin vaan ne herkut ja sit suuntaisin Safin ruokakepulle. Vaik sillä on kuulemma vähemmän ruokaa ku mulla, ni silti ne maistuu paljon paremmalta ku omat.



Alkusyksystä olin aika tuhma, kun Tara tuli laumaan mukaan. Mut kai sen ymmärtää, kun lauman johtaja oli just lähteny ikivihreille pari päivää aikasemmin, ni mun piti olla se porukan mies ja suojella mun tammoja kaikelta ulkopuoliselta! Ja nyt kun tuo rääpäle tuli, niin olin taas aika tuhma, mut oon ruennu olee jo kiltimmin! Ei oo helppoo olla uhmaikänen poni! 

Yhtenä toiveena ois jo kunnon pakkaset ja paksu puuterilumihanki! Monestakin syystä, ihan ensmäsenä se, että mulla on kuuma. Oon varautunu Siperiaan, mut tää muistuttaa lähinnä alkusyksyä. Kai teilläkin ois kuuma untuvatakki päällä kesähelteillä? Siks toiseks, kun täällä on niin kurasta nyt, ja mä tykkään maata ties mistä, niin mun kauniin melkeenvalkonen turkki on nyt ihan hiekkanen ja kuranen. Musta ei saa nyt edustavia kuvia, sori vaan tytöt!



Moi kaikki ihanat! Täällä kirjottelee issikkaprinsessa-Safi! En voi uskoa, että toi ihminen päästi mut nyt vasta ekaa kertaa tänne kirjoittelemaan, vaikka oon yks päätähdistä!

Mun joululahjalista on aika yksipuolinen. Lisää ruokaa! Laitumelle ois kiva päästä takasin, mä tykkäsin olla siellä ihan hirveästi. Oli kivaa, kun ei tarvinnu tehä muuta kun syödä. Välillä käytiin vähän lenkeillä, mut nekin kerrat oli aika harvassa, kun noi mun ihmiset valitti, et on niin kuuma, ettei kykene mihinkään järkevään toimintaan. Siinä ne oli kyllä oikeessa, ei ois kiva ollu lenkkeillä niin kuumalla! Kesän hölläilyn takia mä vähän paisuin, koska söin kuitenki ihan normaalisti, ihanku oisin ollu joku tuntihevonen jossain ja liikkunu siinä määrin. Ja nyt oonki sitte laihdutuskuurilla! Tuloksia on onneks jo alkanu vähän näkyä, hyvä vaan, koska mullei aina ois kauheesti motivaatioo! Ponin kaa painiminen ja heinän syöminen on enemmän mun juttu. Mut sit jos Tara tai naapuritallilta tulee yks suomenruuna mukaan, tai vähän kauempaa tääl blogissakin pyörähdellyt lämppäriruuna Ässä, niin sit mun ääni muuttuu ihan täysin! Mun tekis hirveesti mieli mennä haistelee noit uusia tuttavuuksia, mut en kuulemma saa, kun pitää tehä töitä. Höh!

Vuoden alusta mun laihdutuskuuri kuulemma vähän kasvaa vielä vähän, mun kunnon täytyy kuulemma olla hyvä ens syksyyn mennessä, kun joudun eskariin! A p u a! Mut viedään kuulemma johonkin suureen kaupunkiin jonkun taitavan ihmisen luo, että musta saadaan ehta islantilaisratsu! Kyllä mulla töltti on, mut noi ihmiset ei vaan osaa pyytää sitä, niin miks mä sitä näyttäisin! Ihan tyytyväisiä ne on ollu siihen ku ravaan vaan reippaasti kärryjen edessä.

Mut siis, se mun lahjalista sisältää vähän ruokaa, ja vähän suurempaa väkirehuannosta! Ja sen oon mun mielestä ansainnutki, sen verran kiltti issikkaneito meinaan oon! Noi mun ihmiset aina kehuu mua, että oon vaan niiiin kiva ja täydellisyyttä hipova!

Totaalisen puhkipalanu lumi, joten tää koki nyt tämmösen muodonmuutoksen!


Moiksu kaikki seuraajat! Mäkin pääsin näpyttelemään jotain tänne blogin puolelle, ja onhan tää aika jännää!
Oon asunu nyt laumassa kuukauden, pari päivää päälle. Toi isoveli Poniperkele edelleen vähän kiusaa mua, mut kyl me jo jonkun verran hengataan kahestaankin. Sillon varmaan joku aikuistumisen ikäkriisi, kun se täyttää jo vuodenvaihteessa kuus! 

Toi mun uus omistaja on saanu stressata hiuksensa harmaaks ton Ponin takia, kun se on kiusannut mua sen verran. Vähän alle kuukaus sitte tohon pihaan kaars joku vieras auto, ja sieltä tuli simmonen kiva täti-ihminen ulos katsomaan mun huulea. Se törkkäs mua kaulaan pari kertaa ja kohta olinkin ihan pihalla kaikesta! Sit vähän ajan päästä heräsinkin huuli tosi oudon tuntusena, Aada meinas saada slaagin, kun huomas sen haavan! Mut mun kasvattajan sanoin; täytyyhän oripojalla taisteluarpia olla! Mut nyt toi mun huuli on parantunu tosi hyvin, eikä siinä enää huomaa mitään erilaista, ellei sit tiiä, et siin on joskus ollu jotain.

Mä en oikeen ymmärrä viel herkkujen päälle. Oon pari kertaa saanu maistaa kuivattua leipää, ja alun kummastusten jälkeen se onkin ihan hyvää! Omenasta en oikeen vielä tykkää, mut väkirehut! Ne on mun suuren suurta herkkua, ja tekisin niitten eteen melkeen mitä vaan. 

Tossa pihalla on kans melkeen aika simmonen mun kokonen mustavalkonen vasikka, joka pitää outoa ääntä, heiluttaa häntäänsä takapuoli pystyssä mun edessä, ja sinkoilee joka puolelle. Sillon siis, kun oon tarhan ulkopuolella! Mä en tiiä, eiks se oo tajunnu, et mä en oo vasikka niinku se, vaan ehta poni! Se vissiin haluis hirmusesti leikkiä mun kanssa, mut mua vähän jännittää sen kova ääni. Pari kertaa oon menny haistelee sitä, mut sit se on alkanu taas sinkoilee joka suuntaan ihan hulluna! 

Mäkin varmaan isoveljen tavoin toivon lunta. Mä en yhtään tykkää tosta kurasta, se on inhottavaa kun joutuu kävelee sen läpi. Nyt kaviot ristiin kaverit, et saatais jouluks lunta ja toi kura lähtis pois!
Lue lisää

1. joulukuuta 2014

Matkalla hevosen sielunelämään

Järjetön inspis tätä postausta kohtaan iltavuoron jälkeen koiran kanssa lenkkeillessä pikkupakkasessa!  Mietin Ponia ja Miltisä, ja siitä se ajatus sitten lähti.


Taisi olla vuosi 2009, kun tutustuin Petsiessä (oh yes...) Pilkkuun ja tämän omistajaan. Olin tuolloin hoitanut Melexiä vuoden, ja ikää oli hurjat 14v. Yksi Pilkun kuvista teki muhun lähtemättömän vaikutuksen, jonka jälkeen rupesin etsimään kuumeisesti tietoa "luonnollisesta hevosmiestaidosta" tai "hevoskuiskauksesta" tai "narun pyörityksestä" tai miksi kukaan nyt tätä haluaakaan kutsua. Kuva oli tämä. Silloisen Raipen mielestä tossa kuvassa oli kaikki, johon halusin Melexin kanssa pyrkiä, halusin samanlaisen kuvan, mitä tuo oli! No, kuvaa ei ole olemassakaan, eikä sitä enää ole oikein mahdollista ottaakaan. Mutta tuo kuva oli se, mihin halusin pyrkiä!

Meillä oli Melexin kanssa aluksi ongelmia tarhasta pois tulon kanssa. Hevonen kyllä antoi kiinni, mutta ei liikkunut askeltakaan eteenpäin kanssani kiinni ollessaan. Ei edes, vaikka mulla oli litran verran prixiä ruunan turvan edessä, ruuna otti muuli-ilmeen ja seistä tönötti paikoillaan. Minähän en sinun kanssasi liiku. Mielestäni tuo liikkumattomuus kertoo vielä enemmän siitä, että hevonen ei halua tehdä kanssani mitään, kuin se, jos se juoksee minua karkuun.

Olin tuolloin lueskellut jo jonkin verran juttuja lh:sta, ja onneksi tallin lähellä oli silloinen Mielitie Oy. Olin Mielitiehen yhteydessä, ja sovittiin, että menen sinne Melexin kanssa "maastakäsintunnille". Hinta taisi olla 30-50euron luokkaa, en muista enää. Ratsastin ruunan tuon lyhyen matkan, ja mielestäni pappaheppa pääsi vapaaksi picaderoon. Ruuna liikkui ympyrällä vapaana, paineistamalla. Sain opetusta, missä kohtaa minun pitää seistä, etten pyydä hevosta hidastamaan/pysähtämään, tai liikkumaan reippaampaa. Jossain kohtaa sain luvan pyytää Melexiä luokseni menemällä kyykkyyn. Pappaheppa ei tullut luokseni, mutta tunnin vetäjä sanoi, että se näyttää siltä, että se miettii kovin, pitäisikö vai eikö pitäisi.
Ensimmäisen tunnin jälkeen meidän kävelyongelmat olivat oikeasti poissa. Niitä ei enää ollut.

Tämä on toiselta maastakäsittelytunnilta, mun kehonkieli on jotain olematonta...

KEHONKIELI OHOOOI MISSÄ OLET?!?!?!??!1+1+1

Kävin kuitenkin Melexin kanssa toisellakin samanmoisella tunnilla, jolloin käsittelimme väistättämistä ja enemmän talutusharjoituksia. Sain positiivista palautetta siitä, että reagoin nopeasti, jos hevonen yrittää tulla ohi taluttaessa. Palautetta sain myös siitä, että käytän kehonkieltä liian vähän, ja tänä päivänä, kun kuvia katsoo, on kehonkieleni aivan säälittävän vähäistä.

Pilkkuun ja ruunan omistajaan tutustuessani innostuin myös raudattomuudesta. Melexillä maastoilin jonkin verran riimulla, ja ostin sille myös Pilkun vanhat BB:t. Näissä kuolaimettomissa menee siis remmit leuan alta ristiin, ja vedettäessä ohjista painetta tulee niskaan, poskiin ja turpaan. Melex toimi näillä moitteetta. Muistan, kun joskus lähdettiin Tähden ja tämän silloisen omistajan kanssa maastoon, ja lähdin Melexin kanssa kuolaimetta, kommentoi Tähden omistaja, että ihan oikeastikko tulet ilman kuolaimia. Melex oli vauhdikas vielä viimeisenä päivänään, mutta tasan kerran ruuna on minulla ryöstänyt. Silloinkin annoin papalle lisää ohjaa ja nauroin, vanhoilla päivillään tuo ei montaa metriä jaksanut täysillä enää mennä. Meillä ei siis koskaan ollut ongelmia hidastamisen kanssa - käytiin asti ei tosin yleensä päästy, mutta peitsillä sitten! Ilman lupaa tuo ei lähtenyt laukkaan.

Elin varmaan neljä - viisi vuotta siinä uskossa, että narun pyörittäminen on se the juttu. Kun Tähti muutti Mikkolaan ja minä perässä, tuli jossain kohtaa jutuksi hevosagility. Tähteä ei tosin enää silloin ollut, mutta Poni pyöri kuvioissa mukana. Innostuin välittömästi asiasta! Sain vähän etukäteen kuulla, että tässä jutussa ei ole sitä perus kaviot renkaan sisälle, vuhuu, ollaan agimestareita -tyyliä, vaan niin, että hevosen ehdoilla, sitä mihinkään pakottamatta tai painestamatta.





Ensimmäisen agilitykerran jälkeen olin myyty. Agilityn vetäjä Tanja vähän avasi mulle hevosen sielunelämää enemmän. Siihen asti olin ajatellut kuvion olevan niin, että minä olen johtaja, hevonen kuuntelee minua ja tekee paineistamalla mitä haluan. Kyllä, käytän painetta edelleen, mutta ajatusmaailmani on täysin erilainen.

Agilityssä mentiin ensin narun kanssa, hevonen sai tehtävän suorittamisen jälkeen palkinnon, Ponilla se oli porkkana ja Popilla rapsutus kutisevasta kohdasta. Molempien, Ponin ja Popin kanssa mentiin rataa myös vapaana. Kumpaakaan ei tarvinnut pakottaa mistään tehtävästä läpi, painetta ei käytetty yhtään.






Tanjaan tutustumisen jälkeen sain kuulla Noora Enqvististä. Ensimmäinen agikertamme oli joskus vuoden 2012 loppukesästä/alkusyksystä, ja kesällä 2013 olin Nooran avoimella kurssilla läheisellä tallilla.

Nooran kurssilla opin lisää hevosen kehonkielestä, opin käyttämään omaa kehonkieltäni lisää esimerkiksi hevosta taluttessa. Mikä ei oikeasti ole niin helppoa, kuin miltä se näyttää. Ennen Nooran kurssia Tanja kävi pitämässä mulle ja yhdelle tallikaverilleni maastakäsintunteja, joissa harjoiteltiin samaista kehonkielen käyttöä. Mentiin myös vähän pintaa syvemmälle, joissa harjoitukset näyttivät varmasti vähän hassuilta ulkopuolisin silmin ;-)

Talutuksesta sen verran, mitä kurssilla ja Tanjan opissa irti olen saanut, että kun hevonen kävelee taluttajan selän takana, se on yksin. Taluttaja ei tiedä, mitä hevonen siellä tekee, se ei tiedä sen kehonkielestä mitään, ja yhtäkkiä sulla onkin hevonen, joka veuhtoo itseään irti, esimerkiksi säikähtäessään jotain, koska se ei ole saanut tukea siitä ihmisestä sen edessä.
Kun hevonen kävelee vierellä (Miltsiä yritän tähän parhaillaan opettaa, varsa vaan helposti laamaa vähän takana, mutta reippaasti kävelee myös vierellä!), näkee taluttajan sen kehonkieltä, ja pystyy myös itse vaikuttamaan hevoseen kehonkielellään. Pyrin itse kävelemään noin hevosen turvan kohdalla/vähän taaempana, mutten kuitenkaan niin, että hevonen menee metrin edelläni. Okei, paitsi joskus Poni saa leikkiä koiraa, mutta ei siitä sen enempää!

Jos muistan oikein, tämä hevonen teki, koska sitä pyydettiin, se ei mukissut vastaan ja oli muistikuvieni
mukaan myös sisäänpäinkääntynyt.
Haukottelu on se the juttu mulle nykyään. Olen oppinut, että tyytyväinen hevonen haukottelee.
Tämä hevonen oli täysin erilainen seuraava kurssipäivänä.

Seuraavana kurssipäivänä hevonen aloitti koko jutun haukotelemalla.

Silmät ovat sielun peili.
Päälimmäisin ajatus, mikä jäi mieleeni Nooran kurssista. Voin allekirjoittaa lauseen monta, monta kertaa. Hevosen silmät kertovat mahdottomasti asioita. Aadan tullessa Valpperiin huhtikuussa, oli tamman silmät lautasen kokoiset ja pyöreät. Nykyään jännittyessään tamman silmät ovat samanmoiset, kun tämän tullessa Valpperiin, mutta muuten hevosen ollessa rento, ne ovat vähän enemmän ovaalin muotoiset.

Safin silmät kuvaavat mielestäni täydellisesti tamman luonnetta - niissä on rauhallinen katse. Ponin ja myös Minoksen silmissä on ripaus veikeyttä - mitä näistä molemmista löytyy!

Tämä kyseinen lause aiheutti kesällä 2013 myös suuren määrän ahdistusta. Hevosen silmistä näkee tämän ollessa ahdistunut. Nykyään huomaan kyttääväni ihan pelkästään kuvissa hevosen silmiä. Jos hevosella on kuvissa mielestäni ahdistunut ilme, en voi sitä julkaista. En tiedä huomaavatko muut samaa, mutta jos huomaan kuvassa mielestäni ahdistuneet silmät, vaikka se olisi kuinka kiva muuten, se jää julkaisematta. Viime vuonna tämä ongelma oli suurempi mitä nyt, mutta edelleen tämä nostaa päätään.

Juttuun mitenkään liittymättä, mutta kuvia etsiessäni löysin Selssistä
kivan kuvan! Oli hän nätti <3
Kurssin jälkeen meillä oli juuri alkanut Ponin kanssa Leenan valjakkovalkut. Noh, näistäkin koin suunnatonta henkistä pahaa oloa ja ahdistusta, koska saatoin pyytää Ponilta jotain, mistä tämä ei niin tykännyt. Järkeilin asian päässäni niin, että ruunan on pakko liikkua, että se saa lihaksia taakse, jolloin sen polvet eivät kipeydy. Tätä ongelmaa ei nykyään enää oikein ole!

Tässä vuosien varrella tapani toimia hevosten kanssa on muuttunut ja paljon, sekä myös pelkästään ajatukseni hevosia kohtaan.
Aluksi kun tutustuin tähän "luonnolliseen hevosmiestaitoon" vannoin henkeen ja vereen narun pyöritykseen. Ajattelin olevani johtaja, johon hevonen tukeutuisi asiassa kuin asiassa.

Nykyään koen olevani hevosen ystävä, ja pidän myös hevosta eräänlaisena ystävänä. Hevonen uskaltaa luottaa minuun, tiedostaa, etten vie sitä suureen vaaraan, jossa se voisi loukkaantua. Se uskaltaa tulla perässäni pelottaviin paikkoihin (esim Ponilla veteen tulo, tässä asiassa edetään pikku hiljaa), eikä saa tästä traumoja. Molemminpuoleinen kunnioitus ja kuunteleminen on myös suuressa osassa tätä. Minua kunnioitetaan, eikä tulla päälle. Edelleen käytän naruriimua ja "narunpyöritystä", mutten lainkaan samassa mittakaavassa, mitä esimerkiksi vuonna 2009. Haluan, että sekä minulla että hevosella on hauskaa!

Koen osaavani lukea hevosen kehonkieltä suht hyvin, ja uskon myös, että osaan käyttää kehonkieltäni niin, että hevoset sitä ymmärtävät. Näissä asioissa olen kuitenkin täysin aloittelija vielä monet vuodet, mutta pikkuhiljaa tässä kokoajan oppii uutta hevosista, sekä niiden sielunelämästä! Musta on sääli, ettei hevosihmiset osaa lukea hevosiaan. Itsekin jätän varmasti vahingossa ja epähuomiossa asioita huomioimatta, mitä tuo lauma mulle mahdollisesti yrittää kertoa. Mutta jos se hevonen "huutaa" sitä asiaa siinä vieressä, eikä se ihminen siltikään sitä huomaa, niin... mielestäni jokaisen hevosihmisen tulisi osata lukea sen hevosensa kehonkieltä niin, että ymmärtää siitä edes jotain. Ja oppia vielä käyttämään omaa kehonkieltään! ;-)
Lue lisää

23. marraskuuta 2014

Miltsin kuulumisia

Kävin tänään hypersuperpikaa tallilla ennen iltavuoroa pyörittämässä laumalle heinäpaalin, kotoa nappasin kameran mukaan, kun pitihän Milosta nyt ensilumikuvia saada. Mitään tuo ei riehunut, tottunut moiseen jo varmaan! Nappasin parit tylsät kuvat, käytetään niitä nyt kuvituskuvina :)
Päässytkin jo itseltä unohtumaan tuo mustan ponin kuvaamisen vaikeus valkoista taustaa vasten! No, tässä on aikaa harjoitella :-)


Mites Ponilla sujuu nykyään suhtautuminen Miloa kohtaan? Parempaan suuntaan ollaan koko ajan menossa! Tammat vahtivat varsaa lähes kokoajan, Aada enimmissä määrin, ja aina, kun Aadan ottaa tarhasta pois, seuraa yksi musta pallo mukana. Minoksen jahtaamiset ovat loppuneet lähes kokonaan, jos tuo lähtee perään, ottaa ruunanrupukka muutaman raviaskeleen ja siinä se. Loistava juttu siis! Olen niiiiiiiin hyvin hyvin iloinen tästä asiasta!
Minoksen haavakin on ruennut parantumaan hyvin, joten ehkä pääsen harmituksenkin yli aikanaan. Tänään kun sitä katsastelin, oli varsa huulta luultavasti johonkin hangannut, ja rupi irronnut. Toivon edelleen sormet ristissä, ettei haava tulehdu.


Kävin edellisenä päivänä (perjantaina) ekaa kertaa taluttamassa Minosta kentällä, kun kaverini ratsasteli siellä Aadalla. Varsa ei ollut moksiskaan uudesta paikasta! Aadan perään oli kova kiire ja paikoillaan ei oikein malttanut olla.

Mitäs kuuluu sitten porukan toisiksi nuorimmalle, Safille? Safilla on menossa laihdutuskuuri kun neitihevoinen vähän pääsi turpoamaan kesän mittaan laitumella. Tamma liikkuu mielellään n. 3-4 kertaa viikossa lähinnä kärryjen edessä. Välillä ollaan kentällä vapaana jonkun kaverin kanssa (tosin vapaana juoksentelu ei oikein innosta, paitsi joskus hyvin harvoin, jolloin tamma spurttailee omiaan), ja parit kerrat ollaan myös ratsasteltu, lähinnä hömpötelty menemään ilman satulaa. Safi tuntuu niiin turvalliselta! Voin oikeasti sanoa, että olen niin ylpeä Outista ja itsestäni, että ollaan saatu koulutettua tuosta noin fiksu hevoskansalainen. Toki tamman luonnekin vaikuttaa paljon, sen ollessa niin perusrauhallinen.
Pari kertaa ollaan otettu ravi/tölttipätkiä selästä käsin, kumpaa nyt sattuu tulemaan. Yksi päivä tammaa ohjasajoin kentällä, jolloin haettiin vähän enemmän sitä tölttiä ja sen tahtia. Hienosti tahtia tulee, ja pätkittäin tuo vapaanakin hidastaessaan tölttää! Nelikäyntinen siis tämä ainakin on! Alle vuoden päästä tuo on käynyt ensimmäisen lähijakson ratsunoppejakin ;-)

Tällä hetkellä siis hymyilyttää tämä hevostouhu taas, oli melkoista hiusten harmaantumista ensimmäinen Minos viikko, mutta jos tämä tästä!
Lue lisää

22. marraskuuta 2014

BLOGIHAASTE: Talvinen kuvahaaste


Blogitallin tämänviikkoinen haaste kuulosti sen verran mukavalta, että ajattelin siihen jokatapauksessa ottaa osaa, mutta kun Jessi haastoi minut tähän, oli osallistuminen takuuvarmaa!

Ohjeet siis kuuluvat näin; lisää postaukseen ainakin viisi ihanaa talvikuvaa, ja kerro mikä talvessa on sinun mielestäsi parasta.

Eikun siis vanha kone päälle, ja kaivelemaan kuva-arkistoja!

© Leena Kahisaari
Villit hankilaukat (joko sitten ratsastajalla/ajajalla tai ilman) puuterilumessa taitavat olla jokaisen heppatytön ja -pojan lemppariasia talvessa! Fiilistä parantaa vielä se, jos on kaveri mukana. Ja jos omistaja on ollut niiin urpo, että on päästänyt karvakaverit ihan vapaaksi iiisolle sänkkärille niin, että sieltä voi karata naapurin pihalle! Jep, parhautta!


Aurinkoiset talvipäivät, kun pakkasta ei ole 25 astetta. Tarvitseeko sanoa enempää? Itse saan näistä päivistä hurjasti energiaa keskelle pakkasta. Harmaatkin ovat lumen keskellä paljon kivempia kuvattavia, kuin syksyn kurakeleillä!


Poniystävän riemu ja innostus, kun sairaus ei paina päälle. Talvisin, kun pakkasta ei ollut liikaa, oli Selssin melkein terveen tuntuinen. Ensimmäisenä talvena Sinfonien syötön aloittamisen jälkeen, oli Selssi välillä kuin tikittävä aikapommi. Ainut hevonen, jonka reen tai kärryn kyydissä olen voinut nauttia siitä, että otus on oikeasti ryöstänyt. Ylläoleva kuva on ehdottomasti yksi lempikuvani Selssistä ikinä. Ruuna on niiiin elämäniloisen näköinen! Hankilaukat, se on se juttu!


Etelään satoi eilen toinen ensilumi. Lumi tuo tuollessaan tietynlaisen hiljaisuuden ja rauhallisuuden. Mielestäni ylläolevassa kuvassa se rauhaisuus tulee esille. Hento auringonvalo, koskematon lumihanki ja sen sinisyys. Sekä kaksi somaa blondia suomentammaa!
Talvisin onkin ihanaa käydä iltahämärässä koiran tai poni(e)n kanssa lenkillä, kun on niin hiljaista. Kuuluu ainoastaan kengistä kuuluva natina, kun pakkaslumi narskuu.

© Katja Hongisto
Vastavalolla leikkiminen, lumen pöllyäminen!
Talvikuviin saa mielestäni ihan erilaista meininkiä, kun lumi pöllyää riehuvien hevosten ympärillä! Tai ihan rauhassa ravaavien jaloissa ;-)
Sekä taas kerran, lumihangessa pellolla ratsastelu! Kaikille taisi tulla selväksi, mikä on allekirjoittaneen lempipuuhaa talvella hevosten kanssa? Eikä tarvitse olla edes pellolla, tien reunassa hevosen kanssa meno puuterilumessa ajaa melkein saman asian!

Sainkin hyvän tovin vierähtämään näitä kuvia etsiessäni. Suunnittelin tähän yhtä Selssin pääkuvaa, sekä yhtä ratsastuskuvaa Melexistä, mutten jaksanut rueta käymään poltettuja levyjä läpi, joissa kyseiset kuvat luultavasi olisivat. Mennään nyt näillä!
Lue lisää

19. marraskuuta 2014

Vähän harmittaa

Okei, myönnetään, että vähän enemmän harmittaa, kuin vain vähän.
Oikeasti tosi paljon.

Huomasin sunnuntaina Minokselle loimea sovittaessani (joka muuten sopi aivan loistavasti, eikä pikkujätkä loimesta mitään meinannut), että varsalla on vasemmalla puolella ylähuulessa iso ihoklöntti (totteli myös nimeä ihosuikale, härpäke, plotti...), ja kun sitä kaverin kanssa tutkittiin otsalampun kanssa, paljastui se kasaan menneeksi ihoksi ja haavaksi sen alla. Miltsi antoi hyvin puhdistaa haavan, eikä se nyt niiin kamalalle näyttänyt. Päättelin haavan tulleen orin huuleen lauantaina, perjantaina sitä ei ollut, ja lauantaina en itse käynyt tallilla.

Koska tilanne ei ollut akuutti, en soitellut enää sunnuntai iltana päivystävälle, vaan siirsin asian maanantaille. Maanantaina meidän vakieläinlääkäri ei vastannut useaan puheluuni (6kpl) tai viestiin, joten homma siirtyi taas päivän eteenpäin. Tiistaina soitin taas samalle tohtorille vain saadakseni tietooni, että tämä on jossain tilakäynnillä koko päivän. Okei, soitin sitten naapurikunnan eläinlääkärille, joka ilmoitti, että enää tiistaina ei kukaan kerkeä tulla katsomaan, mutta keskivikkona sitten. Sain sovittu ajan puoli yhdeksi tänään keskiviikoksi. Varsa söi koko ajan normaalisti heinää ja väkirehuja, ja oli muutenkin normaali, pirteä itsensä. Itseä vain harmitti ihan valtavasti.

Tänään sitten eläinlääkäri tuli paikalle, rauhoitettiin varsa ja puudutettiin ihohärpäke, joka sitten leikattiin pois. Nyt varsalla on huulessa vähän raju haava, mutta joka paranee nopeammin ja myös siistimmin. Hienosti antoi varsa hoitaa! Samalla sai rokotukset (tetanus ja hevosinfluenssa).
Miltsi heräili kaksi tuntia sisällä kevyestä päiväkännistään, ja Taran omistaja tämän sitten päästi ulos, kun itse lähdin töihin tunnin myöhässä. Oli kuulemma varsa kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan!

Nyt toivotaan, ettei haava tulehdu - ei siis aloitettu vielä abkuuria, tarvittaessa sitten vain. Onneksi nyt on näin viileät kelit, niin toivottavasti vähän estää tulehtumasta. Käskyksi tuli puhdistaa vedellä vain. Kuukauden päästä sitten tehosterokotteet tuikataan varsaan.

Mistä tuommoinen haava sitten? Uskallan veikata, että Poni on jahdannut varsaa takaa, ja huuli on epäonnisesti osunut johonkin oksaan.

H a r m i t t a a valtavasti.

Uhosin jo eilen facebookissa, että kohta lähtee yksi Poni myyntiin. Tuo edelleen vähän jahtailee varsaa, tilanne on kuitenkin paljon rauhallisempi, kuin viikko sitten varsan tullessa, ja paljon rauhallisempi, mitä vaikka kaksi viikkoa Taran tulemisen jälkeen. Annoin Ponille kuukauden aikaa nyt tottua tilanteeseen, uhkailen sitä koko ajan, että jos ei rupea käyttäytymään, laitan koko poninperkeleen myyntiin >:(

Tarhan voisi periaatteessa jakaa kahtia ja tarhata Minosta Aadan ja/tai Safin kanssa. Karu tosiasia on, että pihattoja on vain kuitenkin yksi. Lämmitettävät vesiastiat ovat pihaton sisällä. Vapaa heinä tällä laumalla on, joten heinäpolitiikkakin vaikeutuisi, muttei se nyt mahdottomuus olisi.

Tai sitten tungen Ponin naapurin oripihattoon ihmettelemään egoaan. Tosin uskon (ja toivon, en halua luopua mun Ponnystä!) että kuukaudessa tuo tilanne rauhoittuu oikeasti. Poni antaa nyt jo kuitenkin Miltsin olla suht rauhassa. Uhkailu kuitenkin yleensä tehoaa!

Pahoittelut kuvattomasta postauksesta! Laitan vaikka huulesta kuvia sitten, kun se rupeaa hyvin paranemaan.

Katsotaan mikä pskamyrsky tästä nousee.......
Lue lisää

13. marraskuuta 2014

Voi jehna tätä söpöyden määrää

Minos toista päivää tallilla! Työpäivä meni ressaillessa, että tappaako Poniperkele varsan ja saako se syödäkseen ynnämuuta ynnämuuta. Aadan vuokraaja heitti varsan heinäkasaan kuitenkin lisää heinää päivällä ja katsoi että orille on vettä, niin saatoin vähän hengähtää. Töiden jälkeen äkkiä kotiin ja kaasu pohjassa tallille!

Tallilla adoptioäiskä Aada hengaili varsan kanssa, Tara kävi myös varsaa vähän haistelemassa. Aada ja Minos ovat kyllä suloinen pari, kummatkin hörisee toisilleen, ja Aada suojelee varsaa edes hiukan ilkeältä isoveljeltä (= Ponilta).

Vara-äiskä ja pikkujätkä
Kymmenen minuutin suostuttelun jälkeen sain Miloun kiinni, päästi heti alkujaan paremmin lähelle, kuin eilen. Pikkuhiljaa kun tuo tuosta kotiutuu, niin kiinniottaminenkin helpottuu! Myöhemmin tänään kun revin heinäpaalista heinää Miltsille, tuli varsa siihen viereen syömään, vaikka tarhatädit Aada ja Safi söivät toisella kasalla.

Näytin Miloulle nyt vesiastiat, ja vesi maistuikin hyvin. Käveltiin pihalla pari kierrosta, Epe-koira vähän jännitti aluksi, ja kun Epe tajusi, että tää onkin uus poni, sai se parit hepulikohtaukset, ja säntäili edestakaisin. Näitä kohtauksia Minos aluksi vähän säikähteli, mutta aika nopeasti oli sen oloinen, että pitäis päästä kans ton kanssa leikkimään!
Rohkeasti orivarsa käveli mun vierellä pitkin pihaa. Taluttelureissun jälkeen pysähdyttiin harjauspuomille, jossa käden kanssa kävin varsan läpi päästä jalkoihin. Ehjältä tuntui! Kävin näyttämässä vielä pihaton varsalle ja pihaton vesiastian. Aada tulikin pihattoon meidän perässä huolesta soikeana, ja kova höriseminen oli molemmilla! Yhtään ei Milo pelännyt tulla pihattoon, ja muoviliuskatkin olivat täysin ok. On se rohkia! Vatsakin oli tänään jo täysin normaali.


Mites Ponin kanssa sitten? Aavistuksen paremmin, vaikka jahtaa silti edelleen. Väitän, että parissa viikossa varsa kyykyttää Ponnya jo aika reippaasti ;-)


Ja jottei menisi ihan Milon hehkuttamiseksi, hehkutetaan nyt tuota toista junioria, nimittäin Safia!
Ohjasajoin tammaa pitkästä aikaa kentällä, tänään koitettiin saada vähän tölttiä pyynnöstä. Tahtia löytyi, ja hyvin tuli muutamia askeleitakin tölttiä! Mitään hirveän korkealiikkeistä tölttiä tuo ei vielä  mene, mutta on tajunnut jujun ;-)
Lue lisää

12. marraskuuta 2014

Tervetuloa Minos!

Jätkänpätkä, Milou, Minos, Milo, Vaava, Varsa... rakkaalla lapsella on monta nimeä!

Jässikkä muutti tosiaan tänään Valpperiin osaksi laumaa, ja mua jännitti oikeastaan vain Ponin reagoiminen asiaan. Kotopuolessa kasvattajan luona orivarsa oli kävellyt suoraan traileriin, rohkea vaava!


Laitettiin varsa suoraan tarhaan, ja aluksi lauma ympyröi otuksen kokonaan, kasvattaja jännitti isoja hevosia, minä jännitin Ponia.
Aluksi oli ihan rauhallista, mutta sitten alkoi ralli! Poni jahtasi varsaa aika reipashenkisesti, mutta meidän yllätykseksi Aada adoptoi varsan vähän itselleen, siirsi takapäätään Ponin ja varsan väliin. Seurattiin tätä menoa n. tunti, ja näytettiin varsalle heinäkatos. Poni jahtaili aina välillä varsaa, välillä tämä ja Aada tai Tara olivat haistelemassa. Kaikilta muilta sujui tutustuminen loistavasti, mutta luupää Poni oli taas niin helvatun vatipää ja raah.. ihme kukkoilija.

Laitoin monia heinäkasoja ympäri tarhaa parin vesisaavin lisäksi, ja varsa rupesikin aika nopeasti syömään. Vesikin maistui hyvin, vatsa oli mennyt vhään löysälle, mikä on tuollaiselle rautavatsallekin ihan normaalia, sen verran iso elämänmuuton kuitenkin on.

Adoptioäiti ja hoitotäti!

Olin tallilla yhteensä tänään lähes 8h, välillä seurailin hevosia tarhassa, välillä halailin patteria satulahuoneessa peittoihin kääriytyneenä.

Poni sai itseltään myös alahuulen auki, jahtasi Minosta taas vaihteeksi, ja kun ruunan rupukka ei olekaan niin taipuvainen ja vikkelä, mitä tuo varsa, sai Poni jostain oksasta haavan alahuuleensa.

Tullessaan Minos oli kovin arka ihmisiäkin kohtaan, väisti todella helposti, mutta puoli kuuden maissa kun vielä laitoin heinää varsan eteen, sain touhuta siinä suht normaalisti. Annan tuon nyt kotiutua rauhassa, ja sitten ruetaan touhuamaan jotain enemmän. Meinasi tuo kerran pari tulla luoksekin, mutta sitten iski jännitys :-)


Olen ihan rakastunut tuohon pieneen ja pörröiseen poniotukseen! Tällä hetkellä ei stressaa mikään muu, kuin tuo Poniperkele. Ruunan itsetunto laahaa jossain pohjamudissa kun täytyy varsaa kiusata. No, eiköhän tämä tästä suht. nopeasti!
Lue lisää

11. marraskuuta 2014

Viime hetken fiilikset ennen varsan tuloa

1. Pikkuhiljaa rupeaa jo jännittämään!
2. Entä jos Poni on yhtä kamala, mitä se oli Taralle kuukausi sitten? Nyt kuukauden jälkeen vanha tamma on ruennut komentamaan ruunaa takaisin, ja ruuna onkin ottanut käskyt tosissaan. Tainnut saada sen verran monta potkua kaulaan. Edes ruokakipolta Tara ei väistä, vaikka Poni uhittelisikin vieressä!
3. Mitäs jos lauma karkaa aitojen läpi? Siinä sitten pyydystetään pitkin kyliä viisipäistä laumaa.. halleluja!
4. Mitä jos Poni on kamala? Tai Safi? Aada? Tara? Suurimpana kuspona siellä kuitenkin kyllä kukkoilee varmasti Poni.
5. Lue ylläoleva.
6. Lue vielä kerran ylläoleva!
7. En malta odottaa, että pääsen opettamaan varsalle kaikenmaailman juttuja, eniten ehkä odotan, että päästään maastoon kävelemään turvahepan voimin!

Eniten jännittää, miten lauma ottaa varsan vastaan. Onneksi on tukihenkilöitä mukana! :-D
Kun jos on todettu, että Poni ja kumppanit ovat ottaneet Minoksen hyvin vastaan, alkaa eniten odottamani kohta! Pidin Safin kouluttamisesta(/totuttamisesta) kaikkeen ihan hirmuisesti, ensimmäiset maastokävelyt olivat parhautta, kun sai totuttaa tammaa liikenteeseen, ja miten päin siellä nyt kuuluukaan olla. Tätä odotan vielä enemmän Minoksen kanssa, nyt kun tietää, että mistä on ehkä suurinpiirtein kyse! Onhan tuo Ponikin melkein itsekoulutettu luupää.

Heh, elämme jännittäviä aikoja! Peukut pystyyn ja loput sormet ristiin, että huomenna ja jatkossakin menee lauman kanssa kaikki hyvin :-)

31.10.

Lue lisää

6. marraskuuta 2014

Maistettavana Marstall Vito

Blogin sponsorina toimiva Suomen Ratsutarvike (linkki) antoi jo jonkin aikaa sitten mulle testiin Marstallin Vito rehua. Kyseessä on viljaton, vähäsokerinen ja vähätärkkelyksinen vähän erikoisempi rehu!

Marstallin Vito sopii hevosille, joilla on ongelmia helppoliukoisten hiilihydraattien kanssa. Vito sopii myös hyvin hevosille, joilla on häiriöitä aineenvaihdunnan kanssa, esimerkkeinä kaviokuume ja Cushing.

Kiinnostuin tästä kovasti juurikin tuon Cushingin takia. Ponillahan ei ole todettu Cushingia, mutta sillä on kaksi sen oiretta (ei vaihda karvaa ja juo hirmuisesti). Ell. ehdotti Cushinglääkkeiden kokeilua, mutta tässä kun olen sitä pohtinut ja väännellyt sekä käännellyt päässäni, olen miettinyt, että kun tuo mahdollinen Cushing ei ruunan elämää näytä haittaavan kamalasti, ei me vielä kokeilla lääkkeitä.





Vito sopisi Ponille siis sen puolesta aika kivasti! Ruunalla kävi hieroja edellispäivänä (tiistaina) ja vasemmalta puolelta lanneselästä yksi lihas näytti vähän tulehtumisen merkkejä, ja Viton kerrotaan myös sopivan hevosille, joilla on selkälihasten tulehduksia. Harmikseni Vito ei kuulu tallivuokraan, ja hyvin tuolle kuitenkin näyttää sopivan tuo Marstallin "Issikkarehu"! :-D

Vito tarjoillaan turvottuna, mikä passaa meille loistavasti. Ponille ei oikein tällä hetkellä maistu (omat) ruoat ellei niitä turvota, joten tällä hetkellä ruuna syö väkirehut turvotettuna. Ratsutarvikkeen sivuilla kerrotaan turvotusohjeeksi 1litra Vitoa ja 1litra lämmintä vettä, jonka annetaan turvota n. 15min. Itse tykkään ottaa turvottamisen kanssa varman päälle, muistan kun Outi joskus varoitteli, että ruoka ei saa enää vatsassa turvota liikaa, joten laitan puuroihin yms., aika reippaasti ehkä liikaakin vettä.

Tältä näyttää Vito kuivana!

Ja tältä turvotettuna. Tässä 1dl Vitoa ja reilu 2dl vettä.
Koska meidän tallille ei tule lämmintä vettä, olen ostanut sinne vedenkeittimen. Vito muuttui puuroksi hetkessä, kun kiehuvan kuumaa vettä laitoin joukkoon, enemmän aikaa taitaakin kulua siihen, että odottelee että ruoka on sopivan viileää tarjoiltavaksi ;-)

Miten Vito meille sitten maistuu? Loistavasti! Marstallin rehut maistuvat meidän koko laumalle tosi kivasti, ja Poni persona ponina innostuu kaikesta ruoasta. Varsinkin turvotettuna. Minun varhais-vanhus!

Turun seudulla Suomen Ratsutarvike myy Vitoa kuin myös muita Marstallin rehuja - tosin vain suoraan kaupasta, postin kautta nämä säkit eivät kulje :-) hintaa 20kg säkillä on 31e.

Koeponiini. Meille satoi tänään ensilumi!
Lue lisää