Vaikka karvainen, helposti huolestuva Pessi ja siivekäs, huoleton Illusia ovat monilla tavoin toistensa vastakohtia, he ystävystyvät.
Yrjö Kokko - Pessi ja Illusia

22. huhtikuuta 2014

AjoPoni 3vee

Selailin koneelta vanhoja kuvia äsken, ja lyösin elokuussa 2012 otettuja kuvia pienestä, harmaasta, ruskeatukkaisesta Ponista! Safista ei tämmöisä "vanhoja" kuvia oikein vielä löydykkään, katsellaan parin vuoden päästä uudestaan!

Kauhian pitkä etuharja on ruunalla pari kesää sitten ollut! Nykyään se on lyhyt ja pörröinen. Muutenkin
harjan väri muuttunut hirmuisesti!
Muistan kyseisen ajokerran, sain kaverini ottamaan kuvia (uudenkarhealla!) kamerallani läheiselle pellolle, jossa vuoden päästä pyörittiin Ponin kanssa Kanin valmennuksissakin. Poni oli kyseisellä ajokerralla reipas kuin mikä, aluksi piti ottaa reipasta laukkaa peltoa ympäri, että ruunan rupukka malttoi edes ravata. Hassu otus!

Poni rantakuntoon 2014 -kampanja on mielestäni suhteellisen hyvällä mallilla, pääsiäisenä(pe, la ja su) kilometrejä kertyi minun liikutusten ansiosta hurjat 18km, Ponin hoitaja kävi torstaina noin 3 kilometrin lenkin otuksella. Eilisen maanantain ruuna sai pitää vapaata kun itse olin iltavuorossa töissä, ja tänään käytiin pitkästä aikaa tutustumassa tallin lähellä olevaan lampeen. Poni katseli kauhuissaan kun Safi tottuneesti käveli suoraan veteen etujalalla huitomaan!
Poni pääsi myös tänään suihkuun, ja melkoisen likaista vettä ruunasta lähtikin. Mätsäriin on vielä vähän vajaa 2 viikkoa, joten ruuna luultavasti pääsee uusiksi pestäväksi, Safikin täytyy pestä vielä ennen koitosta!

Paksu-Pasin maha on marraskuusta alkaen venynyt tasaista tahtia vapaan heinän ansiosta, mutta tänään kun ruuna paistatteli päivää märän turkkinsa kanssa, myönsin itselleni, ettei se niin kovin paksulta näytä, kun mahavillat on lytyssä! Hiukan jos saisi pois, ja lihasta tilalle niin olisin tyytyväinen. Hyvin Poni jaksoi viikonlopun urheilut (6km/päivä), perjantaina mentiin kahdestaan ajellen, lauantaina Poni juoksi 6km lenkin Melexin kärryjen perässä, ja sunnuntaina mentiin samainen lenkki kuin perjantaina, mutta tällä kertaa kaverini oli mukana Aadalla, ja hyvin tamma suoriutui ihkauusista maastoista! On sillä mahottoman kivan näköiset liikkeet!

Täällä odotellaan kesää jo kovin, ja lisäksi mieleni halajaisi ihan hirrrrmuisesti Kanin valmennuksiin! Jos kesällä köröttelisi Mikkolaan muutaman kerran...?
Lue lisää

19. huhtikuuta 2014

Ensimmäistä kertaa Safin selässä

Miten ylpeä voi yhdestä karvapallerosta ollakaan! Olen sanonut saman lauseen varmaan lähemmäs kymmen kertaa Safin yhteydessä, mutta kun se pitää paikkansa!

Siivoilin tänään tallilla heinäkatosta, kun tuli puheeksi että mitäs sitä karvalaamojen kanssa tänään oikein tekisi. Safilla taitaa olla kiima päällä, Poni hyppii sen selkään kokoajan ja tamma on muutenkin vähän vaisu. Mitenkään kiukkuinen tuo ei ole, vetäytyy vähän omaan seuraan, mutta ihmisen kanssa oleilu kelpaa aina.
Ehdotin Outille, että jos menisin tällä kertaa kunnolla Safin selkään istumaan, aijemmilla kerroilla kun olen vain maannut tamman selän päällä. Kun oltiin tallityöt saatu tehtyä, napattiin neito mukaan heinäpaalilta ja harjailtiin tamma kuntoon. Suitset päähän ja kaverilta sovitukseen haettu rungoton satula selkään! Satula on siis sovituksessa Aadalle, ei suinkaan Safille ;-)

Selkään "astuin" korokkeen päältä, ja tuo minun mahtava otus ei ollut tästä milläänsäkkään! Jouduin nojailemaan eteenpäin, että sain jalustimet jalkaan, ja tuo vain kökötti paikoillaan. Tasapaino on luokkaa surkea, mutta haitanneeko tuo! Kyllä sillä on aikaa parantua. Seisoskeltiin paikoillaan hetki, kun Outi napsi muutamat kuvat ja minä kehuin tammaa ihan hirmuisesti.

Päätettiin kävellä pihan ympäri, Outi käveli vieressä ihan varmuuden vuoksi.

Kävellessä Safin huonoa tasapainoa ei huomannut niin hyvin, kuin paikoillaan seistessä. Hieman hutera olo oli silti, mutta vakaasti ja rauhallisesti tuo tallusteli eteenpäin. Selästä tulin alas ennen pientä alamäkeä joka johtaa tallille, ihan niin hurjiksi ei nyt ekalla kerralla ruettu ;-) napattiin mäen päällä parit kuvat vielä.

Hymyilytti kyllä suuresti, kun tulin selästä alas. Täysiin uusi juttu hevoselle, että selässä on joku, ja pitää vielä kävellä se selässä, mutta Safi toimi kuin ihmisen mieli! Rauhallisempaa ja vastaanottavampaa hevosta saa hakea. Ensimmäinen "ratsastuskerta" ei olisi siis paremmin voinut mennä! Valtavan hyvä fiilis jäi koko porukalle, hevosta myöden!

Ennenkuin joku anonyymi tulee sanomaan, että Sohvihan on vasta kolmevuotias, ja niin, kyllä on, ja hyvin kehittynyt ikäisekseen, jonka takia uskallettiin ottaa seuraava askel tässä koulutusjutussa :-) Safille on alustavasti varattu koulutuspaikka ensi vuoden syksyksi, sitä ennen ollaan Outin kanssa ajateltu opettaa tuo siihen, että selässä on joku (ei näköjään vaadi kauheasti), ja harjoitellaan liikkeellelähtöä ja pysähtymistä. Opittuja juttuja jo ajokoulutuksessa, mutta nyt käskyt tulee muualta kuin kaukaa takaa.
Mutta nämä sitten joskus ensivuoden puolella! Kesän tamma saa lomailla rauhassa laitumella, ja lenkkeillä joko talutellen metsässä tai Ponin kärryjen perässä, mutta kärryjä tuo ei varmaan saa kesän aikana peräänsä. Nytkin on tammallta ollut aika löysää, ei ole paljoa tarvinnut mitään tehdä :-)

Meillä kävi muuten kengittäjä/vuolija pari päivää sitten, ja Poni saa luultavasti etukavioihinsa kengät ensi kengityksen yhteydessä. Kengän koko on hurja 7x0! Safi ei vielä saa, katsellaan sitten, kun tammaa liikutellaan enemmän.
Lue lisää

13. huhtikuuta 2014

Arvonta suoritettu, + Raipe ja Poni 2v!

Arvonta on tosiaan suoritettu, vilkaiskaa kaikki osallistuneet sähköpostianne, koskiko arpaonni teitä! Kiitos kaikille osallistujille ja palautteen antajille! Ulkoasu on vaihtolistalla ensimmäisenä, kunhan selvitään koiran kanssa ensin eläinlääkärilaskusta (tassu on kipeä, epäilen murtumaa ja tiistaina mennään näyttämään ortopedille) ja saan aikaiseksi lähetettyä sähköpostia parille tyypille :-) itseänikin hieman häiritsee tämä kovin talvinen ulkoiluasu.

Postaustahtia yritän parantaa, ja uskonkin sen paranevan nyt, kun kesä tästä pikkuhiljaa tulee, ja kuvausmotivaatio kasvaa. Erityiskiitokset haluan palautteesta antaa nimimerkille Hankala Äiti, kiitoksia, näitä lisää! :-) Tälläistä palautetta ja kommentointia on aina mukava saada.

Tänään tuli tasan kaksi vuotta täyteen minun ja Ponin yhteiseloa. Nopeasti on aika mennyt, vastahan ruunalapsi tuli tallin pihaan ja oli aivan säälittävän kokoinen otus! Koitan lähipäivinä kirjoitella postausta tästä kahdelta vuodelta, ja etsiä vanhoja kuvia teille näytettäväksi. Hieman harmittaa, kun vanhoissa postauksissa ei näy kuvat melkein ollenkaan, ja olen sen verran laiska, että en niitä kaikkia jaksa uusiksi sinne laittaa.

Tänään pyörittiin isolla porukalla pellolla, Outi oli Melexillä ja jos joku sattuu muistamaan Ässän, oli tämän omistaja ratsastamassa Aadalla. Minä pyörin Ponilla ympyröillä, ja oli kyllä kiva peli ajaa! Oikea käsi tuli kuskilla vain hiukka kipeäksi raipan pitämisestä ja sen käyttämisestä, huomaa, ettei olla pyöritty kunnolla missään aikoihin.

Lokakuu 2012 - Onni 3kk, Poni 3v 5kk

Lue lisää

6. huhtikuuta 2014

Esittelyssä Aada!

Valpperin lauma kasvoi eilen tämmöisellä kauniilla, 10v lv-tammalla, Aadalla!
Aada tuli Outin nimiin, Melexin "seuraajaksi", kun ruunasta aika jättää. Tamma tosiaan kotiutui eilen, ja oli raukka aivan litimärkä hiestä monen tunnin reissaamisen jälkeen. Otus pääsi muiden kanssa tarhaan märkä loimi, ja yksi aukinainen pinteli jalassaan, kun hyöri siihen malliin, että todettiin pääsevämme helpommalla päästää tamma ensin juoksemaan muiden kanssa, ja sen jälkeen ottaa loimi ja pintelit pois. Yksi aukinainen pinteli nyt ei hevosen jalkoja katko, eikä kyseinen takajalan pinteli edes rikkoutunut alkupörhellysten aikana! ;-) Pysyi vielä matkassakin koko ajan.



Tamma on ilmeisesti ollut yksikseen tammikuusta asti, joten innostuminen oli siis ihan aiheellinen. Lauma otti tamman suhteellisen kivasti vastaan, Melex eilen väistätti Aadaa ihan reippaasti, tänään Aada ei ollut oikein moksiskaan papparaisen pomottamisista. Safi tykkää haistella ja olla turpaeläin tuon kanssa, Poni on aivan rakastunut kun tottakai tuo aloitti kiiman nyt muuton takia. Eiköhän tuo tuosta parissa viikossa rauhoitu kummasti!

Aada on hirmuisen mukavan oloinen, utelias ja kiltti tamma. Vähän lihakseton tällä hetkellä, mutta masua löytyy mun silmään juuri sopivasti! Safi näyttää nyt hirmu pieneltä Aadan rinnalla, Poni kasvoi 10cm kun se pörheltelee, ja Melex on kovinkin tuiman oloinen vanhus.

Pieni ja pyöreä ja mahottoman söpö! Selssin hauta takana.

Tänään Aada oli jo huomattavasti eilistä rauhallisempi, ja vaikuttaa siltä, että kotiutuu aika nopeasti. Eilen joi ja söi jo hyvin, eli ei meidän alkuperäiskansa ihan kamalan stressaavaa seuraa voi olla!

Joo, että simmosta! Käytiin muuten tänään 5km lenkki nuorison kanssa, Safi oli käsihevosena. Ponille tulee huomenna hoitajakokelas, saa nähdä, löytyykö liikutusapua :-)

Aadasta tulette luultavasti ja melko varmasti lukemaan lisää blogin puolelta!
Lue lisää

4. huhtikuuta 2014

Arvonta kevään kunniaksi!

Pohdin arvonnan tehtävää vaikka kuinka ja kauan pienessä(öh) päässäni, mutta en oikein keksinyt mitään kunnon tehtävää, joten arvontaan osallistut niinkin simppelisti, kuin kommentoimalla sähköpostiosoitteesi, sekä yhden plussan ja miinuksen blogistani! Ei kovin vaikeaa eihän? Kaikki saavat yhden arvan.

Osallistumisaikaa on viikon verran, eli 4.4. - 11.4.
Ilmoitan arvonnan voittajalle viikonlopun aikana sähköpostiin, ja kerron sitten Konitorin ihmisille voittajan yhteystiedot.

Mitä sitten palkinnoksi? Konitori tarjoaa palkinnon, joka on tällä kertaa luultavasti kaikille jollain tapaa tuttu Slow feeding heinäverkko, kokoa 90x60, eli micro. Verkon silmäkoko on 3cm.

Verkko sopii pikkuponille vaikka yöheinäverkoksi tai kuljetukseen, ettei kavioeläin imuroi kaikkia heiniä ensimmäisen tunnin aikana ;-)

Kesää odotellessa! Poni elokuussa 2012 (MIHIN AIKA KATOAAAA?!)

Onnea kaikille arvontaan!
Lue lisää