Vaikka karvainen, helposti huolestuva Pessi ja siivekäs, huoleton Illusia ovat monilla tavoin toistensa vastakohtia, he ystävystyvät.
Yrjö Kokko - Pessi ja Illusia

22. heinäkuuta 2014

Paksu-Pasi urheilee


Valjastin Ponin tänään pitkästä aikaa kärryjen eteen, ja suunnattiin tällä yhdistelmällä ensimmäistä kertaa kentälle. Ruuna oli aika reipas menijä, ei haitannut yhtään kuuma ilma! Meinasi kenttä olla vähän ahdas vaikka yksin siinä pyörittiin, mutta kun tuota vauhtia oli vähän liikaa, ja otus oli jotenkin muutenkin tänään harvinaisen ärsyttävä >:| toki pitkä ajotauko on takana, niin ei nyt voikaan olettaa, että tuo kulkee yhtä hyvin kun joskus valmennuksissa, mutta raaaaaaaah miten paljon voi yksi pieni poni painaa oikealle ohjalle, puskea sisälle ja kulkea lapa edellä. Paljon!


Ei pyöritty kentällä kauhean kauaa, mentiin lähinnä ravissa ympyrällä, yksi laukannosto ja parit lisäysyritykset. Käytiin lopuksi hölkkäämässä tiellä pieni pätkä, mutta siellä oli vähän jännää, ja poni meinasi ottaa hatkat kun puskasta kuului jokin risahdus. Taisi laidunloma tehdä tälle sen, että se puskittui ihan täysin ja nyt pelottaa sitten ihan kaikki?



Ruuna on myös lihonut laitumella aika lailla, mutta nyt kun lauma huomenna suuntaa toiselle laitumelle, on kyseessä olevassa perheessä pieni tyttö, joka viime- ja edelliskesinä ratsasteli Selssillä, ja joka nyt saa ainakin jonkin verran mennä Ponilla. Alkaa kuntokuuri kahden harmaan kanssa, järkyn paksuja kummatkin!
Lue lisää

21. heinäkuuta 2014

Leirikesä 2014!

Olin viimeksi hevosleirillä vuonna 2006, silloin määränpää oli Meriteijon White Rainbow talli, jossa asusteli yhden suomenhevosruunan lisäksi x määrä Camargueita. Vuonna 2006 löysin Melexin, jonka jälkeen hevostelin kesät ja talvet ruunan kanssa, joten leireille ei jäänyt tilaa, vaikka joskus haaveilinkin lähteväni Melexin kanssa leirille.

Joo, enivei, pakattiin tavarat ja Aada (3 tunnin tappelun jälkeen...) 6.7. autoon ja traileriin, ja huristeliin Salon Pertteliin, Ratsutila Kiveen leireilemään viikoksi! Tultiin sunnuntai iltana paikan päälle joskus yhdeksän pintaan, heitettiin tamma laiduntarhaan ja ihmeteltiin vähän itsekin. Leirimökissä pelattiin lasten Aliasta ja puolen yön maissa käytiin mussuttamassa iltapala, josta mentiinkin heti nukkumaan.

En muista tunneista enää juuri mitään, mutta pääsääntöisesti tunnit olivat koulutunteja. Make piti meille kaksi estetuntia (tai lähinnä "este"tunteja), välillä käytiin maastossa kävelemässä loppukäynnit, mutta muuten pyörittiin kentällä. Ja hyvä niin!

Neiti hevoinen menossa maanantai iltana laitumelle.
"Tulkeee jo!"
Aada vietti suurimman osan päivistä takalaitumilla kahden talon kokoisen ruunan kanssa. Tosin samalla laitumella nämä kolme eivät olleet, Aada sai laiduntaa yksikseen.

Antton
Aadasta tuli yhtäkkiä hirmu pienen näköinen!
Rigo
Antton
Ratsastin kolmella tallin hevosista, kaksi kertaa Ritulla(1x este ja 1x koulu), nf-ruuna Bemulla kertaalleen, sekä valtavan kokoisella lv x pv ruuna Aapolla yhden estetunnin. Muut kerrat humputtelinkin sitten Aadalla.

Oltiin muutamaan kertaan kentän vieressä katsomassa, kun tallin toinen omistaja Make ratsasti. Make siis myös piti yhtä tuntia lukuunottamatta meidän ratsastustunnit, ja en voi kun kehua miehen pitämiä tunteja! Ylläolevissa kuvissa Make ratsastaa Aapolla. Ruunalla oli aivan valtavat liikkeet, minähän en osannut istua ravissa en sitten yhtään. Joko pompin hervottomana ympäriinsä, tai könötin eteenpäin tasapainoa hakien. Laukka ruunalla olikin sitten ihan valtavan kiva, eikä otuksen iso koko (175cm) enää kohta selkään nousun jälkeen kauhistuttanutkaan, sen verran kiva ruuna oli!

Suokkiruuna Rokkari. Täytyykö sanoa muuta, kuin että siinä oli Suomenhevosella näköä ja kokoa! Valtavan hieno ruuna varustettuna törkeän kivannäköisillä liikkeillä!

Meidän päivät täyttyi lähinnä oleilusta, sai nollattua työjutut päästä oikein kunnolla. Ratsastettiin yleensä aamulla n. 10 maissa, ja illemmalla sitten vasta 18 jälkeen. Jumalaton hiki tuli joka kerralla! Taidettiin me kolme kertaa käydä uimassa läheisellä hyväpohjaisella rannalla. Talviturkki lähti pois :-)

Make ratsasti pyynnöstämme Aadan yhtenä iltana. Sanoi tammaa kunnon drama queeniksi, mutta voi jestas, j e s t a s, miten se kulki!!!!! Aivan uskomaton <3 Tsiisus, jään edelleenkin tuijottamaan tuota ensimmäistä Aadan ratsastuskuvaa! Ratsastin seuraavana aamuna Aadalla Maken ratsastuksen jälkeen, ja fiiliksiä kuvaa varmaan se, että pari ensimmäistä ravikierrosta mulla meni ympäri kroppaa vain kylmiä väreitä, eikä itkuun pillahtaminen ollut kaukana? Miten voi hevonen tuntua NIIIIN eriltä, kun selässä on käynyt joku kunnon ammattilainen, ja hevonen kulkee oikein itseään käyttäen? Huh, törkeeen makee tamma!
Perjantain viimeisellä ratsastuksella ratsastin myös vielä Aadalla, jolloin tamma kulki käynnissä tosi jees, mutta ravissa taas vähän heitteli päätään. Saatiin kuitenkin laukka nostettua vasempaan suuntaan käynnistä muutamia kertoja. Kyllä se oppii, kunhan oppisi itsekin!

Ritu ja Tintti
Russiruuna Väiski
Viikko oli kyllä mukava, ja meni valtavan nopeasti ohi! Vietiin Aada perjantaina suoraan Salosta tallille, ja kuskattiin muukin lauma sitten takaisin kotiin. Ylihuomenna keskiviikkona olisi kuitenkin tarkoitus siirtää lauma ajaen toiselle laitumelle vielä nauttimaan kesästä.  

Onkos lukijat (joita on muuten taas ilmaantunut yhtäkkiä lisää!) käyneet leireillä tänä kesänä? Jos, niin missä ja mitä piditte?
Lue lisää

19. heinäkuuta 2014

Vieraita käymässä!

Huristelin tänään Turkuun hakemaan Reettaa, Ein Caramell & co. -blogin kirjoittajaa päiväksi ihmettelemään noita meikän harmaita kasoja!
Poikettiin mun kautta, tehtiin salaattia ja lähdettiin sitten kohti tallia, jossa hurahti parisen tuntia. Ohjelmassa oli harmaiden kanssa touhuamista tavalla X.

Lassottiin ensin Poni käsittelyyn, harjauksen jälkeen kerättiin kimpsut ja kampsut ja suunnistettiin kentälle kera jalkapallon, suitsien, näkkärin ja kypärän.

Alkuun potkittiin palloa narun päässä, kun meidän kentällä ei vielä aitoja ympärillä ole, ettei ponipoika vaan saa päähänsä lähteä takaisin kavereiden luo. Parin toiston jälkeen ruuna pääsi kuitenkin vapaaksi, eikä karkaamista tarvinnut enää murehtia, sillä otus oli tajunnut leipäbaarin toimimisen.

On se ihku <3 Ponilla on niiiiiin kivan näkönen laukka etten kestä!
Hetken palloilun ja sinkoilemisen jälkeen, sekä "täällon kuuumaaaa" hokemisten jälkeen sain pakotettua suostuteltua Reetan hyppäämään Ponin selkään. Ja kannatti! Hetkittäin meni käynnissä niin ryhdikkään näköisesti, pohkeita ei nyt oikein ymmärrä paitsi että eteen, mutta noin muuten. Ei kyllä mikään ihme, ottaen huomioon miten vähän tällä on ratsastettu.

Käynnissä kuljettiin aika jees, mutta ravia posotettiin pitkänä ja matalana. Annettakoon tuokin anteeksi! Kärryiltä käsin kulkee kuitenkin ravissakin "oikein päin", mutta nuo kunnolliset ratsujutut on tälle vielä niiin hepreaa. Ravi kuitenkin nousee ja siirtyy käyntiin kuitenkin vasta luvan saatuaan, siinähän nuo tärkeimmät.

Poni pääsi kylmän suihkun kautta takaisin tarhaan, ja seuraavaksi lassottiin kiinni Superläski-Sohvi. Safin kanssa lähdettiin kahlaamaan läheisille montuille, ja takaisin tullessa tamma ufoitui makkarankuoreen, sen verran näytti nuo paarmat tammaa häiritsevän. Mutta ei jestas että se on läski! Ihan jumalaton maha, että mä odotan että päästään aloittamaan tuon kanssa syksymmällä kunnonkasvatus kuuri, tuo liikkuu vyörymällä nykyään........

Ufopouni! Saa nähdä onko huppu enää päässä huomenna, epäilen!
Lomat alkaa kohta olla lusittu, kirjoittelen teille leiripostauksen heti kun jaksan katsoa läpi ja muokata kuvat sitä varten. Ehkä vielä loman aikana? Olin Helsingissäkin viisi päivää hoitamassa veljenpoikiani(3 ja 4v), ja siinä samassa tuli otettua ihoon uutta leimaa. En vain muistanut, että tämä kutina on ihan järkyttävää kidutusta!


Lue lisää

5. heinäkuuta 2014

Projekti Valpperiin kenttä!

Kuka arvaa, miten innoissani olen tästä kyseisestä projektista?! Kun muutettiin Ponin kanssa Mikkolasta pois, jäin kaipaamaan kenttää. Ja nyt vihdoin(Outi on vinkunut viimeiset 17v kenttää, ja nyt se vihdoin oikeasti tulee!) simmoinen on tallilla melkein valmiina odottelemassa laumaa takaisin kotiin!

Alkuviikosta kaivinkone huristeli tallille ja hevosten pikkutarhaan(hevoset ovat olleet pikkutarhassa joskus kesäisin pari viikkoa siellä täällä, enempää siellä ei ole ollut syötävää) ja aloitti kaivuuhommat. Päivä taisi olla tiistai tai keskiviikko? Tänään kenttä oli kavinkoneen osalta valmis, ja vielä täytyy vähän viimeistellä ja laittaa aidat.

Aikas mainiolta näyttää minun mielestä! Odotan niiiiiiin innoissani, että päästään pitkästä aikaa oikeasti Ponin kanssa pyörimään kunnolla. Pellolla on meinaan toisinaan vähän möykkyistä ajella kärryillä. Kentän koko on 14x50m, vähän kapea, mutta aivan tarpeeksi meidän tarpeille :-) Mahtuu ainakin kunnon irtohypytyskuja toiselle pitkälle sivulle! ;-)

Lähdetään huomenna Outin kanssa ratsastusleirille, ja Aada tulee mukaan vähän oppimaan lisää ratsujuttuja meidän kanssa. Tykkäämällä meidän FB-sivua, pysyt mukana leiriviikon tunnelmissa, päivittelen sinne kuvia ja tekstejä! Tykkäilemään siis ;-)
Lue lisää