Arska alkuperäislaumaan

Arska on ollut nyt Valpperissa vajaat pari viikkoa. Hevosten hehtaarin kokoinen tarha on ollut jaettuna kahteen osaan, Arska on tarhannut yksin ja alkuperäislauma sitten yhdessä porukassa. Aluksi koetettiin tarhata Arskaa ja Ponia yhdessä, mutta vaikka alku sujui hyvin, olivat ruunat jahdanneet toisiaan seuraavana päivänä. Ponny siirrettiin sitten tammojen puolelle, ja eilen ensimmäistä kertaa pariin viikkoon annettiin kaikkien olla samalla puolella.

Arskahan ruunattiin tuossa pari kuukautta sitten, amerikkalainen oli siihen asti saanut elellä rauhaksiin oriina. Tara kiinnosti nytkin ihan kamalasti, Safi ei niinkään ja se taisikin nuorelle tammalle olla kova isku. Safi nimittäin vaikutti leikkikentälle hylätylle lapselle seuratessaan meidän ihmisten vieressä, kun Arska kulkee Taran perässä ;-)
Tara ei kuitenkaan lämmennyt vääränrotuiselle sitten yhtään, ja komensikin ruunaa pari kertaa ihan kunnolla. Me pidetään väliaita vielä paikoillaan, ja jos esimerkiksi kiimojen yhteydessä näyttää kuolleet hormoonit heräävän henkiin, laitetaan Arska (nyt mahdollisesti Ponin kanssa) tarhan toiselle puolelle.

Tiina osui asian ytimeen sanoessaan, että nämä kaksi painivat keskenään vaikka mitä jännää tapahtuisi. Sama nytkin, Safi ja Poni tanssahtelivat keskenään jonkin aikaa, kun Arska haisteli ympäriinsä ja Tara nyhti muutamia vihreitä ruohonkorsia. Nämä ovat kyllä niiiin majakka ja perävaunu, tulevat ihan mahtavasti juttuun!

Naureskeltiin että Safikin veti mahansa sisään yritessään hurmata Arskaa ;-)

Outi käväisi tallilla tänään, ja kertoi kaiken sujuvan hyvin lauman kesken. Hyvä juttu siis!

Mitä muuten sanoi pahamainen Pouni? Ei mitään! Ruuna meni lenkin jälkeen syömään, kerran pari kävi katsomassa Arskaa ja siinä se. Nomutta hyvä näin kuitenkin!

Arskan sopeutuessa laumaan kunnolla, on laumakuvoihin tulossa muutenkin vähän lisäyksiä... :-)

Lue lisää

Pari sanaa pelosta

Tipuin melkein päivälleen kolme(vai neljä?) vuotta sitten silloiselta hoitohevoselta, suokkiruuna Väinöltä. Oli täysin omaa tyhmyyttä lähteä uuden hevosen (2. ratsastuskerta) kanssa ensimmäistä kertaa maastoon -yksin. Menomatka sujui loistavasti, ei ongelmaa, eikä edes ongelman poikasta. Takaisin tullessa olin ottanut jalustimet pois jaloista tarkoituksena pysäyttää ratsureima ja jalkautua potkimaan kasat pois tieltä ojaan. Olin vain irroittanut jalat jalustimista ennen kuin oltiin pysähdyksissä. Väiskipoika sitten pysähtymisen sijaan lähtikin käynnistä raviin ja kiihdytti siitä aina kiitolaukkaan.
Korkean mäen päälle tipuin suoraan selälleni suurien kivien päälle Väinön jatkaessa matkaa. Muistan maassa makaessani miettineeni, että lähteekö taju, sen verran kova isku oli. Ei lähtenyt kuitenkaan, keräsin luuni ja lähdin talsimaan tallia kohti, kauaa en kävellyt kun sain autokyydin loppumatkan ajaksi. Jälkeen päin ajateltuna oli kuitenkin onni, että tipuin metsään, enkä keikkunut kyydissä tallille asti - Väinö oli tottakai kaatunut kyljelleen tullessaan hiekkatieltä asfaltille täydessä vauhdissa, ja siinä olisi sitten luultavasti käynyt paljon pahemmin, jos ruunan alle olisin jäänyt. Kävin illalla terveyskeskuksessa, diagnoosina aivotärähdys ja alaselässä haavoja.

Tippumisesta ei jäänyt mitään muita ongelmia paitsi kammo ryöstäävistä hevosista(maastossa) sekä välillä vihlova alaselkä. Mun alaselässä on yksi kohta, josta oli jonkun aikaa tunto pois, mutta nykyään kun sitä painaa sormella, tuntuu, kuin joku työntäisi sukkapuikkoa suoraan ihon läpi selkärankaan. Ei siis kivalta.

Jännitän nykyään paljon uusien hevosten ratsastamista, varsinkin maastossa. Tänään korkkasin Arskan, suunnattiin Outin, Tiinan, Ponin ja Safin kanssa lähipellolle (matkaa öbaut 1,5km) ratsastelemaan. Matka meni käynnissä, pari autoa ohitettiin ja ne meni hyvin, vaikka vähän jännitinkin. Vaikka tiedän Arskan maastovarmaksi, en pysty ruunan selässä rentoutumaan, kun en siihen pysty (vielä) luottamaan.

Pellolla lähdettiin ravaamaan, ja siinä ruuna oli tosi kiva! Oikein mukava otus. Tein isoa ympyrää ravissa, ja siinä pystyinkin rentoutumaan ajatellen, ettei tää nyt oo yhtään paha.

Laukasta tiesin ruunan innostuvan, mutta myös sen, ettei se ryöstä. Innostuu, mutta pysyy hyvin lapasessa.

Arska nosti laukat varsin ilmavasti ja laukka muuttui tosi helposti ristilaukaksi ja ihme söhellykseksi. Tämä ei auttanut yhtään selkärangassa vellovaa pelkoa ryöstävästä hevosesta. Pari kertaa nostettiin laukka, ihan pieniä pätkiä meni kivasti, mutta aina pelko pääsi valloilleen. Laukka on mulle nykyään punainen vaate.
Vierailla hevosilla siis, Safin kanssa en usko tulevan ongelmaa laukan suhteen, tamman tunnen jo niin hyvin.

Vähän harmittaa, että piti sitä laukkaa kokeilla varsinkin pellolla. Suoralla tiellä maastossa olisi ehkä sujunut ihan jees, kun olisi saanut antaa mennä, ja rauhassa hidastaa takaisin raviin? Ken tietää. Ravissa poika oli kuitenkin tosi, tosi kiva! Eikä siinä tosiaan kauhistuttanut yhtään. Plaaaaaaaah.

Kotiinpäin otettiin yksi ravipätkä, jossa mietin hetken, että ylitänkö oman jännitykseni, ja annan laukata pienen pätkän. En kuitenkaan antanut, vaan ravattiin pari sataa metriä, ja takaisin käyntiin siirryttiin ilman minkäänlaista ongelmaa. Takaisintullessakin tuli vastaan pari autoa, jotka menivät ihan kivasti yhtä lukuunottamatta. Kyseessä oli taksi, joka hidasti melkein kävelyvauhtiin meitä ohittaessa, jota Arska sitten rupesi kyttäämään ja kohdalla vähän steppaili paikoillaan. Kivaa.
Vähän varmemmalla ratsulla auton ohittamisessa ei varmaan olisi ollut ongelmaa, rupesin siellä selässä varmaan kyttäämään kyseistä autoa ja alitajuisesti jännityin kuin mikäkin rautakanki. Laukattomuuskin olisi varmaan auttanut, en olisi saanut pelkoani nostamaan päätään, ja siten jännittyä ihan kaikesta mahdollisesta.
Nojoo, hengissä selvittiin tallille asti kuitenkin. Ehkä pysyttelen noissa omissa tutuissa? Safikin lähtee jo syksyllä koulutukseen.

Katsotaan mikä paskamyrsky nousee ylläolevasta kuvasta. Laukannostot olivat tosiaan hyvin hyvin ilmavia, joitain, johon en ole tottunut. Lisätään soppaan vielä persiissä oleva pelko ni vola!
Mutta meillä on kyllä ihana talliporukka! Saan olla rauhassa ihan niin kauhuissani kuin tuntuu, ja tiedän ettei ketään naureskele ja ajattele että eihän tossa nyt mitään. Onnea on tiivis ja samanhenkinen talliporukka :-)

Tallilla lauma pääsi nyt yhteen, Arskahan on siis tarhannut yksinään nyt pari viikkoa. Mutta siitä lisää ensi postauksessa, lyhyesti sanottuna meni paremmin kuin ketään olisi ajatellut :-)

Kuvista suuret kiitokset Taran omistajalle Tiinalle!

Lue lisää

Pitkästä aikaa!

Nimittäin jaksoin raahata kameraa mukana tallilla! Eilen nappasin Kaino-kameran mukaan Valpperiin, ja tänään nappasin samaisen repun mukaan kun lähdin Minosta katsomaan. En edes muista, koska viimeksi tullut kuvia otettua, jos sitten kesämmällä jaksaisi vähän enemmän, vielä on kovin tylsän harmaata ja ruskeaa.

Eilen nautin viikon ainoasta vapaapäivästä, ja suuntasin koiran kanssa aamupäivästä Valpperiin. Alkuperäislaumalla oli vähän samanlaiset fiilikset kuin mullakin, nimittäin koko kööri makasi pitkin pituuttaan omalla puolella tarhaa, Arska oli ainut nelijalkaisista, joka oli tolpillaan.

Safi äkkäsi mut ensimmäisenä, mutta Paksu-Pasi ennätti maasta ylös, kun Safi vasta keräili luitaan. Poni hetken aikaa ihmetteli että kuka kehtaa tulla herättämään päikkärit, mutta tallusteli sitten reippaana poikana luokse katsomaan, josko jotain herkkuja olisi taskussa. Tosin hyvin hyvin harvoin mulla on mitään taskuissa, mutta varman päälle täytyy ottaa!
Hetken aikaa pohdittuani mitäs harmailla tekisin, päätin napata Sohvin, heittää satulan selkään ties kuinka pitkän tauon jälkeen, ja suunnata metsään samoilemaan! Tiistaina käytiin alkuperäislauman kanssa reipas hikilenkki, joten eilen keskiviikkona sai luvan kanssa ottaa ihan iisisti.

Tiepätkä taas madeltiin tuttuun Safimaiseen tapaan, mutta metsätiellä mennessä intouduttiin niin, että pieni ravipätkäkin nousi ihan yhdestä maiskautuksesta. Takaisinpäin tullessa maiskautuksella saikin aikaan ihan päinvastaista - Safi viihtyy metsässä paremmin kuin missään, ja tekikin laakista stopin, kun pyysin vähän reippaampaa vauhtia. Käveltiin sitten kotio, eihän meillä kiire mihinkään ollut!

Safin ratsastuskerrat viimeisen kahden kuukauden aikana on laskettavissa yhden käden sormilla, eikä ne pituudeltakaan ole varmaan kertaakaan ylittäneet varttia. Eilen käveltiin ristiin rastiin varmaan juuri sen vartin verran, ennenkuin palattiin tallille. Noinkin lyhyt aika oman, tähän asti itsekoulutetun issiponin selässä on silti mahtava kokemus :-) Safi on ehdottomasti ainut nelivuotias, jonka kanssa lähtisin yksikseni maastoon, turvallisempaa hevosta saa hakea.

Safin touhuilujen jälkeen nappasin tarhasta Ponin, viskasin ruunalle suojat etusiin ja suuntasin kentälle. Hetken aikaa irtojuoksutusta, jonka jälkeen kyhäsin kentän toiselle sivulle pienen esteen, jota pompittiin ravissa ja laukassa molemmista suunnista. Poni tykkäsi! Poni on ääreishelppo ohjata yksinkin esteelle ilman minkäänlaista kujaa, eikä se eilenkään kuin kaksi kertaa suhahtanut esteen ohi villisti päätään heilutellen. Tuli superhyvä fiilis tästäkin, Poni(kin) toimi kuin ajatus!

Outin uusi Amerikkalainen, Arska! Komia poika.

Tänään huristelin töiden jälkeen hetken koomattuani Minosta hoivaamaan - ponilapsella loppui tänään antibiottikuuri. Varsa ruunattiin viime viikon perjantaina (17.4.) ja haavojen parantuminen on sujunut todella, todella hyvin! Iso kiitos tästä kuuluu myös tallinpitäjälle, joka on aamuisin haavat huuhtaissut ja pari kertaa antibiotinkin pistänyt.

Minos on ollut ihan ääreishelppo tapaus haavojen hoidon suhteen. Koko ruunaushommakin meni loistavasti, otus kaatui maahan pelkästään rauhoittavan ja voimakkaan kipulääkkeen vaikutuksesta. Antibiotin pistämisessä ei ole ollut ongelmaa, ruuna on ottanut korkeintaan yhden sivuaskeleen, eikä muuta. Pari ekaa pistokertaa vähän jännitti, mutta loput menivätkin ihan helposti. Haavojen huuhtelukin on sujunut tosi, tosi hyvin, aluksi vähän nosteltiin takajalkoja ja liikuskeltiin, mutta tänään viimeksi tossa tunti sitten seistiin niin hienosti paikoillaan mihinkään liikkumatta. Onnea on fiksu varsa!

Kävelemässäkin ollaan käyty, ja siellä huomaa kyllä selvästi kasvaneen vireystilan, kun ei pääse normaalisti tarhaamaan muiden kääpiöiden kanssa. Pieniä Pennimäisiä piirteitä löytyy (= Penni = Minoksen painikaveri, samaa ikäluokkaa), siihen malliin nousee etujalka, kun vähän komentaa ettei ihan kamalasti viittis pomppia. Eiköhän se tuosta tasoitu, kun pääsee taas normaalisti leikkimään!

Ruohoakin ollaan jo maisteltu rohkeasti, ja hyvin maistuu! Kesäkuu ja ensimmäiset viralliset lähestyvät uhkaavasti, elokuun KV-näyttelyä unohtamatta...

Mä niiiin tykkään tästä ponilapsosesta <3

Lue lisää