Vaikka karvainen, helposti huolestuva Pessi ja siivekäs, huoleton Illusia ovat monilla tavoin toistensa vastakohtia, he ystävystyvät.
Yrjö Kokko - Pessi ja Illusia

24. joulukuuta 2015

Maukasta joulua!


Meidän pieni ja ponivoittoinen lauma lähettää kaikille iloiset joulutervehdykset, päivä ei ponien kohdalla eronnut arjesta mitenkään, ja omistajakin on tyytyväinen, että joulu on vain kerran vuodessa ;-)

ps. huomatkaa Ponin klipatut rintakarvat!
Lue lisää

21. joulukuuta 2015

Vuoden 2016 tavoitteet

Kuvistuskuvina toimii puhelinräpsyt lokakuun Islanninreissulta, kun ei nyt muitakaan tähän hätään ole :-)  

Vuosi 2016 lähestyy hirmuista vauhtia, siksi onkin hyvä aika suunnitella alustavasti ensi vuotta, sekä uusia koitoksia!

Minoksen eskari on startannut parin viime viikon aikana suitsiin totuttelun merkeissä. Ensimmäistä kertaa laitoin varsalle suitset päähän, kun ruuna oli karsinassa vapaana, pää oven yli. Suun avasi valtavan hienosti, ja suitset sai pujottaa päähän ilman askeltakaan taakse. Tämän toistin pari kertaa, jonka jälkeen harjoitukset jäivät siihen.
Eilen nappasin pikkumustan tarhasta harjaukseen, ja harjauksen jälkeen laittelin suitset riimun päälle. Taas suu aukesi hienosti, ja suitset sai kaikessa rauhassa pujottaa päähän. Käytiin kävelemässä noin viiden minuutin pituinen lenkki, talutus tapahtui siis riimunarulla, joka oli tietysti riimussa kiinni. Aluksi vähän jumitutti, kun piti ihmetellä suussa olevaa kapistusta. Käyntiosuudella suu mässytti kuolainta aika paljon niin kuin asiaan kuuluu, mutta lyhyellä ravipätkällä suu pysyi kiinni. Pakko oli ottaa parit asiaankuuluvat loikatkin :-)

Tamma Hlédis alkutunnin maastakäsittelyosiolla. Taitava islantilainen!
Minos on muutenkin nyt viimeaikoina piristynyt, viime viikolla talutuslenkillä pikkumusta ei montaa metriä yhteen putkeen kävellyt ilman hyppyä johonkin ilmansuuntaan! Ponilla oli silloin laamauspäivä, ja sekös nuorta ruunaa vasta harmitti - pari kertaa kun pysähdyttiin Ponin toimesta ihmettelemään asiaa X, oli Minos heti hyppimässä vanhemman ruunan turvan edessä pystyyn, tai vaihtoehtoisesti hyppäämässä sen reppuselkään. Pikkumustalla oli kovin kiire joka paikkaan! 
Musta tuommoinen elämäniloisuus on valtavan ihana asia, tässäkin tapauksessa kyse oli nimenomaan siitä, että Minos oli vaan kovin innoissaan talutuslenkistä. Ihmisen päälle se ei ole koskaan meinannut tulla, ja osaa pyydettäessä kävellä ja ravata ihmisen kanssa erittäin kauniisti, joten en näe pientä ilottelua ollenkaan pahana asiana. 

Minoksen seuraava kengitys-/vuoluaika sijoittuu tammikuun loppuun, vielä kerran me kuskataan poni  naapurikuntaan toiselle kengittäjälle, ja silloin luultavasti (toivottavasti) voidaan jättää ruuna jo ilman kenkiä. Sormet ja varpaat ristiin, että seinämä on vahvistunut hyvin! Kaviot näyttävät tällä hetkellä tosi hyviltä, ei lainkaan pukinkavioisilta. 

Verdandi, kovin vakavaa puuhaa tämä ratsastaminen!
Minos kääntyy siis ensi vuonna kaksivuotiaaksi. Se tietää sitä, että ruuna saa osallistua laatuponikilpailuihin, jotka järjestetään taas syksyllä Hämeenlinnassa. Mulla olisi valtava hinku osallistua niihin tsempaloihin ruunan kanssa, mutta aika näyttää missä kasvuvaiheessa me ensi syksynä ollaan! Näiden nuorten kanssa ei koskaan tiedä, koska ollaan valtavan rumia ja koska taas niin tasapainoisesti kehittyneitä, että kehtaisi mennä vaikka ja mihin tsempaloihin!
Hippoksen kehässä olisi tarkoitus myös pyörähtää jossain kohti ensi vuotta.

Ensimmäiset rotunäyttelyt ovat (alustavasti) 14.2. joihin mulla olisi hirmuinen into osallistua, mutta kasvuvaiheen lisäksi mietityttää ajankohta, ja kylmä maneesi. Toisaalta, jos talvi pysyy tämmöisenä mitä se on tähän mennessä ollut, tulisi tuskin helmikuun näyttelyissä kovin kylmä!

Tammoja ja varsoja katsomassa.
Minoksen ensi vuosi koostuu siis näyttelyreissuista, sekä keväällä alotettavasta ajokoulutuksesta. Suitsien kanssa näyttää ainakin siltä, että ne ovat ihan helppo juttu, joten en usko ajokoulutuksenkaan olevan kovin vaikeaa ruunan kohdalla (kuuluisat viimeiset sanat...?). 

Mun mieleeni on hiipinyt ajatus, jos Ponin kanssa kävisi jossain rotunäyttelyssä järjestettävässä ohjasajoluokassa kääntymässä. En kyllä tiedä että olisiko sinne sitten loppujen lopuksi uskallusta mennä! Yhdet ohjasajoluokat meillä on takanapäin, Poni oli silloin 3vuotias, oli elokuu ja ruunalla oli valtavan paksu turkki tuolloin ja se oli ihan väsy. Oltiin luokassa 3/3 mutta sain elämäni ekan mitalin! Saavutus se sekin.. :-D

Meikäläinen lyömässä elämäni ekaa irtokenkää takaisin kavioon kiinni! Opettajana taitava islantilainen kengittäjä,
jonka nimen olen unohtanut aikapäiviä sitten!
Muuten jatketaan Ponin kanssa ohjasajaen pohkeenväistöharjoittelua, jotka sujuvat kerta kerralta paremmin. Ruunalla tuppaa jäämään vaan väistöt aina vasemmalle päälle, ja se väistääkin paljon helpommin sinne. Ehkä asiaan liittyy se, että kärryjen kanssa ollaan aina tottuttu kääntymään vasemman kautta lenkillä takaisin kotiin? Väistöt oikeallekin sujuvat kuitenkin kivasti myös!
Ehkä tavoitteeksi ilman päätettyä päivämäärää voisi ottaa myös väistöjen opettamisen myös ravissa, tosin siihen on vielä matkaa! Ruuna tuntui eilisten harjoitusten aikana vähän kuumuvan, kun väistöjen jälkeen nostettiin heti ravi. 

Mitään "kunnon" tavoitteita meillä ei ensi vuodelle ole, (esim. saada siitä ja siitä näyttelystä ykköspalkinto jne.) näyttelyihin kun aina mennään pessimistisellä asenteella. Olen aina ajatellut, että jos kakkospalkinto tulee, niin olen tyytyväinen! Ei viitsi lähteä sillä asenteella matkaan, että mennään voittamaan koko show, siinä saattaa tippua korkealta ja kovaa ;-)

Loppukevennyksenä; kansainvälisen laulukilpailun Suomen esitys, jolla irtosi voitto! ;-) ai että kun ollaan hehkeinä!
Tulen niiiin hyvälle tuulelle näistä kuvista! 
Ainiin, kuka muistaa Liinun? Suokkitamman jota hoidin parisen vuotta sitten? Tamman näin viimeksi varmaan 2013 keväällä/kesällä, mutta viime viikon keskiviikkona näin niiin valtavan rakkaan tamman taas! Oli niin kiva käydä tammaa moikkaamassa, kiitos siitä uudelle omistajalle!
Lue lisää

15. joulukuuta 2015

Vanhat valmennuskuvat kesältä 2013

Joku varmaan muistaa (musta tuntuu että kerron sen jatkuvasti...) maininneeni, että käytiin kesä 2013 Ponin kanssa Leena Kahisaaren valjakkovalmennuksissa. Lopetettiin ne yhden kesän jälkeen, kun Ponista tuli ihan ikioma, ja se muutti Valpperiin, jossa ei valmentautumismahdollisuutta ollut. Me kuitenkin edistyttiin jo tuossa yhdessä kesässä hirrrmuisen paljon!

Kaivoin iltani ratoksi näitä vanhoja valmennuskuvia blogiin esille ja noh... onhan toi meidän touhu nykyään aika erilaista! Mielenkiintoista olisi kyllä päästä nyt kahden ja puolen vuoden valkkutauon jälkeen valvovan silmän alle! Olisin itse varmaan vaan niin kauhuissani, ettei itse ajamisesta tulisi mitään. Metsäteillä on hyvä pyöriä, ilman uteliaita katseita ;-)



Yllä olevissa kuvissa eletään päivää 30.5. Kuvissa on menossa varmaan toinen valkkukerta, Ponilla on päällään ihan järkyttävät silapehmusteet!! Nykyään en voisi kuvitellakaan ajavani tuommoisilla "raviohjilla", missä on nuo käsilenkit. Tai no, ehkä ne menisivät jollain hölkkälenkillä, mutta jos tarkoituksena on tehdä jotain, pidän mä nykyään ajo-ohjia niin, miten ohjia pidetään ratsain. Aikansa se otti, että ohjasote ei tuntunut ajaessa enää tosi oudolta, mutta nyt en muuten osaakaan ajaa.
Poni on muuten näissä kuvissa siis 4v mukula, rimpula, kakara... ja selvästi myös alkukesästä klipattu!




Näissä kuvissa eletään kesäkuun viidettä päivää. Ponilla on Kanilta ostetut suojat, jotka ovat edelleen käytössä, tosin eivät enää noin uuden näköiset. Edelleen kovasti näissä kuvissa harjoitellaan raipan käyttöä, johon siihenkin meni yllättävän paljon aikaa! Ensimmäisten valmennusten aikana eniten kuultu lause taisi olla "Älä ole orava!!!". Tuli siis maiskuteltua aika reippahasti, ennenkuin oppi käyttämään raippaa.

Näistä kolmesta kuvasta ylimmässä ollaan isolla pääty-ympyrällä, jota vuoroin pienenettiin ja asetettiin Ponia enemmän samalla, kun vauhti väkisin hidastui. Vuoroin taas suurennettiin ympyrää, ei asetettu niin paljoa ja vauhti reipastui. Tosi hyvä harjoitus!
Alimmassa kuvassa kokeillaan varmaan ekoja kertoja ravinpidennystä. On tuo ruuna ollut vaan pieni vielä kaksi vuotta sitten!


Kesäkuun 13. Kuskilta lähtenyt tukka ja hauskaa näyttää olevan! Odotin näitä valmennuksia kuin kuuta nousevaa, viikon kohokohta ehdottomasti! Poni ei varmasti ollut samaa mieltä, kun joutui oikeasti töihin, tässäkin mennään mukavan etupainoisena ;-) ja edelleen mukana roikkuivat järkyttävät punaiset pehmusteet, mä en huolinut niitä mukaani, kun ruuna muutti Valpperiin.... :-D





20.6. ja Viljarin postipaketti vihdoin saapunut kotiin! Paketista löytyi kuvassakin näkyvät uudet (ihanat!) nahkaiset ajo-ohjat sekä 115cm ajopiiska. Olin aluksi noiden uusien ajo-ohjien kanssa ihan hukassa, ja näissäkin kuvissa ohjasote ei ole vielä samanmoinen, mitä nykyään. En suoraan sanottuna ymmärrä, miten olen joskus voinut ajaa noin, ja vielä tehdäkin kentällä jotain. En ummarra!
Uuden raipan myötä merkkien anto helpottui huomattavasti, ja lisäksi ajopiiskat ovat tosi kevyitä.

Pysähdyskuvassa ollaan tekemässä ravi - seis - ravi siirtymisiä. Poni oli ja on niissä aika haka! Aluksi se ei meinannut tietenkään lähteä heti pysähdyksestä raviin, mutta kun voimaa tuli takapäähän, ja se oikeasti ymmärsi, mitä siltä halutaan, rupesi tämäkin tehtävä sujumaan helposti. Tälläkin hetkellä riittää yksi tietty maiskautus (mulla on tietyt maiskautukset raviin ja laukkaan, käyntiin ei ole muodostunut mitään tiettyä) ja ehkä pieni raipankosketus, kun lähdetään pysähdyksestä raviin. Käynnistä raviin siirryttäessä ei tarvita edes raippaa, yksi maiskutus riittää.
Mä olenkin ehdottoman tarkka nykyään siitä, että mun pyytämät asiat tapahtuu tänään, eikä huomenna. Poni kehittyi valmennusten välillä hirmuista vauhtia, ja koko kesän aikana ruunan ajettavuus koki tosi ison muutoksen. Kani joskus sanoikin, että sehän kehittyy kuin syöpä!



Tallin naapurissa oli tuona kesänä suuri heinäpelto, ja kun se oltiin puitu, saatiin me käyttää sitä meidän kenttänä. Ponille se kävi paremmin kuin hyvin, pelto oli nimittäin monta kertaa köykäisempi, mitä raskas kenttä. Tässä elellään heinäkuun 17. päivää.
Poni oli pellolla muutenkin paljon energisempi, mitä kentällä, ja ruunaa saikin välillä hissutella ihan reippaasti, ettei se vaan kiihdyttele alta pois, vaan keskittyy siihen tekemiseenkin.


Syyskuun toinen päivä meidän meno näytti tältä. Muistan tästä valmennuskerrasta, ettei se mennyt kovin hyvin, mutta tämä Ponin ajokuva on yksi lemppareitani, missä itse ruunaa ajan. On se ryhdikkään näköinen! Ja kuskikin on jo vähän oppinut oikeanlaista ohjasotetta!



Kani kävi pari kertaa ruunan kärryjen kyydissä, "läpiajon" merkeissä. Mä en muista ovatko nämä kuvat ensimmäiseltä vai toiselta kerralta, mutta otettu kuitenkin 20.9. On se vaan pirun kivan näkönen poni, kun kyydissä on oikeasti osaava kuski! Ja aika erilaista menoa, mitä noissa alkukesän kuvissa, eikö?

Poni painuu edelleen helposti kuolaimen taa, varsinkin käynnissä. Käynti on muutenkin ruunan kanssa vaikein askellaji ajaa, ruuna rupeaa nyppimään lisää ohjaa ja alkaa matelemaan. Ohjasajaessa käynti on kuitenkin ihan kiva!
Mä olen nyt innostunut ruunan ohjasajossa ihan reippaasti, ja se kuuluukin nyt meidän jokaviikkoiseen liikuntaohjelmaan. Ollaan ruettu harjoittelemaan "pohkeenväistöä", jonka Poni tajusi tosi nopeasti. Itse olin niiiin ylpeä niin ruunasta, kuin itsestänikin, että sain sen sille opetettua.
Nyt harjoitellaan samalla sitä eteenpäinpyrkivyyttä, Poni rupeaa helposti jumittamaan edestä, ja ottaa suoraan sivulle ristiaskelia. Ollaan kyllä saatu tosi hyvin onnistuneita pätkiä molempiin suuntiin, kyllä se siitä!
Lue lisää

11. joulukuuta 2015

Kolmivuorotyö ja omat ponit

Kuten aiemminkin olen maininnut, teen (tällä hetkellä) työkseni kolmivuorotyötä. Viikossa saattaa olla siis aamuvuoroa, iltavuoroa, yövuoroa kuin vapaapäivääkin. Työpaikalla sujuu samaan syssyyn leppoisasti kaikki mahdolliset juhlapyhätkin. Tosin itseäni se ei edes kauheasti haittaa!

Miten kolmivuorotyöviidakkoon saadaan lisättyä ponit niin, että siinä on jotain järkeäkin vielä? En tiedä. Ajattelin kuitenkin kirjoittaa omia tuntemuksiani ylös, jos vaikka joku kahtalokärsi... toveri löytäisi tästä samoja fiiliksiä, kuin mitä itsellään on!

Showsheenit pintaan ja menoks!
Mulla on poniasiat tällä hetkellä tosi hyvin, molemmat ponit asuvat samalla tallilla, mikä ei kuulunut päiväjärjestykseen vielä vaikka puoli vuotta sitten. Silloin elelin vielä "kahden tallin loukussa", autaan tietämättömänä tästä onnen tunteesta, kun ei ole kuin yksi talli jossa käydä vaikka viikon jokaikinen päivä. Kuitenkaan potematta huonoa omaatuntoa siitä, että siellä toisella tallilla tulikin käytyä tällä viikolla vain kerran!

Okei, pakko myöntää että olen sen tyyppinen ihminen, etten herkästi stressaa asioita (esim. montako kertaa Poni on tällä viikolla liikkunut kärryjen edessä). Paitsi silloin kun ponien turpakarvat osottavat (muka) väärään suuntaan, ja olen varma että ne ovat kuolemansairaita, tai kun töissä meinaa tulla kiire. Nämä ovat tällä hetkellä oikeasti elämäni stressaavimmat asiat, enkä edes valehtele! :-D Esimerkiksi Minoksen sairastaessa kaviopaisetta stressasin ihan reippaasti, vaikkei kyseessä tosiaan ole mikään maata kaatava juttu.

Viime hetken valmistelut, ja kyllä muuten kiiltää! Hyvin on pesty ;)
Mitkä ovat vuorotyön hyvät puolet? Kun viettää lähes jokaisen viikonlopun töissä, tulee auttamatta viikkovapaita. Mä en henkilökohtaisesti tiedä mitään parempaa, kuin viikkovapaat. Kaupoissa ei ole silloin aamupäivisin kuin kolmen taksikyydin verran lähialueen mummoja, pääsee lähtemään esimerkiksi Hippoksen näyttelyihin sen kummempia palkattomia vapaita ottamatta, kengityksiä saa sovittua vaikka keskelle päivää puhumattakaan eläinlääkärin vierailuista... tai niistä omista lääkärikäynneistä!
Kesäisin vuorotyö on kivaa, kun Aurinko paistaa lähes vuorokauden ympäri. Tähän aikaa vuodesta (kolmi)vuorotyö ei ole kovin mukavaa enää, kun kaikki valoisa aika menee joko
A) töissä
B) nukkuessa.

Itse en käy satunnaisia kertoja lukuunottamatta tallilla iltavuoropäivänä. Meillä iltavuoro alkaa joko kello 13:00 tai 14:00, jos huono tsäkä käy, niin jo kello 12:00. Iltavuoroissa on se hyvä puoli, että saa nukkua pitkään, mutta silloinkin kaikki valoisa aika menee nukkumiseen JA töissä oloon. Toisekseen en käy koiran takia iltavuoropäivinä tallilla, ettei se joutuisi olemaan koko päivää yksin.


Aamuvuoro loppuu (yleensä) kello 15:00, jos hyvä tuuri käy, voi päästä jo kello 13:15, 14:00 ja noh, oikeastaan kaikkea vartti yli yhden ja kolmen väliltä. Kun pääsen kolmelta töistä, pääsen lähtemään tallille suurinpiirtein kello 16. pintaan. Silloin on jo aika hämärää tähän aikaa vuodesta! Voin sanoa suoraan, että pilkkopimeässä metsässä lenkkeily yksin ponin kanssa ei ole mukavaa, ja vielä vähemmän mukavaa siitä tekee se, kun vettä sataa vaakatasossa päin naamaa, ja tuulee jumalattoman kovaa. Tällä hetkellä yleensä aamuvuoropäivinä liikutan Ponin ohjasajaen, ollaan nyt menty puomeja ja harjoiteltu pohkeenväistöä!
Kun päivä pidentyy taas, rupean enemmän ajamaan myös aamuvuoropäivinä, tai kun saataisiin sitä lunta maahan, olisi fiilis jo ihan eri.

Yövuoroja meillä on yhdestä neljään kappaletta kerrallaan. Herään yleensä kolmen aikaan iltapäivällä, kun samana iltana on vielä meno yövuoroon. Tällöin(kin) kaikki valoisa aika menee taas nukkumiseen, kesäisin ei tätä ongelmaa sitten onneksi enää ole. Toisaalta yövuorojen jälkeen on yleensä aina vähintään kaksi vapaata putkeen, jolloin on hyvä aika ottaa menetetyt kilometrin Ponin kanssa takaisin! Minos on vielä sen verran pieni, etten ota stressiä sen liikkumisista. Pari kertaa ollaan käyty yhdessä ponien kanssa talutuslenkeillä.

Minos kuikuilee, että mitäs ne tuomarit sinne paperiin kirjoittaakaan!
Summa summarum, (kolmi)vuorotyössä on omat hyvät ja huonot puolensa - niinkuin varmasti jokaikisessä työssä.
Jos olisin aamuvirkku ihminen, kerkeisin tallille oikein loistavasti myös iltavuoropäivinä, mutta arvostan jonnin verran pitkään nukkumista, joten... Tällä hetkellä Poni siis liikkuu kärryjen edessä reippaasti vapaapäivinäni, sekä ensimmäisen yövuoron päivänä. Aamuvuorojen jälkeen liikutaan yleensä kevyemmin (= ei hikeen) ohjasajaen.

Ruunat liikkuu jonkin verran tarhassa lauman kesken. Minoksella ja Ponilla on ideaali tilanne, kun niillä on vain kokoistaan seuraan - ruunat tarhaavat yhdessä neljän shetlanninponitamman kanssa, ja oikeastaan jokaiselle löytyy ikäistään seuraa. Tosin Poni on alentunut vuotiaan varsan tasolle, sen leikkiessä Penni 1v:n kanssa lähes ainoastaan. Minos rallittelee ympäri tarhaa tämän vuotisen varsan, Tintin, kanssa kun muut lauman jäsenet katsovat ihmeissään, että mikä noille mukuloille oikeen tuli?!



PS. nämä omat vain omat, hyväksi todetut tavat toimia tämänhetkisen työpaikan, sekä omien ponien kanssa!

PSS. kuvituskuvina Hippoksen näyttelystä otetut kuvat, kiitos kuvista kuuluu Marjutille!
Lue lisää

10. joulukuuta 2015

Tallitontun blogihaaste

Vuokon aloittama tallitontun blogihaaste löysi tiensä tänne meikäläisenkin blogiin Jessin haastamana, kiitokset siis sinne päin Suomea!

Tallitontun blogihaasteen säännöt ovat melko yksinkertaiset;

1. Aloita haaste ainakin yhdellä jouluisella kuvalla.

2. Kerro vapaamuotoisesti siitä, mitä joulu sinulle merkitsee ja miten sitä vietät.

3. Miten hevoset näkuvat joulussasi? Vietätkö perinteisen tallijoulun rakkaimpien karvakamujen seurassa tai suuntaatko kenties tapaninpäivänä rekiajelulle?

4. Mikä on ikimuistoisin talvinen hevoskokemuksesi?

5. Valitse mielestäsi paras talvinen tai jouluinen hevoskuvasi ja kerro miksi juuri se kuva viehättää.

6. Haasta valitsemasi määrä muita hevosbloggaajia, joiden luona tallitontut eivät ole haasteen kanssa vielä vierailleet. Haastettu kopioi nämä ohjeet blogiinsa ja toteuttaa annetut tehtävät. Haasteen on aloittanut Vuokko, Tyyli kaukana -blogista.

Poni ja Safi lähes päivälleen kaksi vuotta sitten.
Joulu ei enää näin vanhemmiten merkitse minulle kauheasti mitään. Päivä muiden joukossa, jolloin kaupat ei ole auki (en pärjää päivääkään, jos kaupat ovat kiinni. Ihan hirveetä! Jokasessa kyläpahasessa pitäis olla jokasena pyhänä ainakin yksi pieni Valintalato, joka on auki). Toisaalta tämä mun tekemä kolmivuorotyö on ehkä tehnyt osansa tähän mun ajattelumalliin, kun viettää niin pääsiäisen, joulun, uudenvuoden, juhannuksen ja ties mitkä pyhät töissä, ei ne sitten kohta enää tunnukaan niin erilaisilta. 
Tänäkin vuonna joulu sujuu töissä, yövuoroissa vahtien toisten unta. En tosin valita, halusin olla tämänkin joulun töissä, tuolla vanhainkodilla on joulunaikaan ihan omanlainen tunnelmansa!

Landseer uros Epe sekä Poni, maaliskuussa 2014, pari päivää ennen Islantiin lähtöä ensimmäistä kertaa..
Osittain johtuen varmasti vuorotyöstä, sekä mun antijouluisesta mielestä, mulle ei ole oikein muodostunut jouluperinteitä. En usko tänäkään jouluna käyväni tallilla, poneilla kun joulu on samanlainen päivä, kuin mikä tahansa muukin. Toisaalta on pakko vähän sukuloida, ja saada vielä nukuttuakin yövuorojen jälkeen, joten omenien, porkkanoiden ja piparien syöttämiset taitavat jäädä johonkin muuhun päivään, kuin itse jouluaattoon ;-) ehkä sitten tapanina, kun yövuorot on valvottu?!


Ikimuistoisin talvinen hevoskokemus... pakko myöntää, että mulla ei tule kyllä mitään mieleen! Ehkä se on siis vielä tulossa...? Yhden jouluaaton muistan kun olin vielä varmasti alle 10-vuotias, kun joulupukiksi pukeutunut mies oli menossa joko poron tai hevosen vetämällä reellä naapuriin jakamaan joululahjoja. Mies pysähtyi lapsuudenkotini kohdalle, ja kysyi ajo-ohjeita naapuriin. Olin ehkä ihan lievästi kateellinen, että miksei meille voi tulla joulupukki tommosella kyydillä! 



Mä en osannut valita mieleisintä talvista hevoskuvaa, nämä kaksi kuitenkin tulivat mieleeni, kun sellaista rupesin pohtimaan. Ylemässä kuvassa on shettisruuna Selssi, kaksi vuotta sitten lopetettu ruuna. Selssin vei hautaan erittäin pahaksi päässyt puhkuri. Sairaudesta huolimatta ruunalla oli tietynlaista pilkettä silmäkulmassa vielä ihan loppuun asti. Ruunan kanssa ei tullut ikinä tylsää, tämä osasi kaikki mahdolliset velmuilut. 
Ylläoleva kuva on tärkeä siksi, kun tuon talven Selssi oli äärettömän reipas. Pari kuukautta aikaisemmin oltiin aloitettu Marstallin Sinfonie ruoka, ja poni oli suoraan sanottuna kuin tikittävä aikapommi, jos ei päässyt liikkumaan kunnolla. 

Alemmassa kuvassa on suokkitamma Liinu, jonka Selssin tapaan blogin pidempiaikaiset lukijat ehkä muistavat. Liinussa on sitä jotain. Äärimmäisen herkkä tamma selästä käsin, mutta samalla ihan äärettömän lempeä eläin. Mä en osaa pukea sanoiksi, mitä Liinu mulle merkitsee, en oikein itsekään tiedä. Kuitenkin Ponin ja Minoksen (sekä myös Safin) rinnalla yksi merkittävimmistä hevosista, mitä mulle on matkan varrelle sattunut. 

Löytyisiköhän enemmän joulumieltä SD-teamiltä sekä Pienten kavioiden blogeista?
Lue lisää

4. joulukuuta 2015

Kymmenen faktaa

Minos
1. Miltsi oli nyt vuotiaana säkäkorkeudeltaan 92,5cm ja lautaskorkeudeltaan 95cm. Hyvän kokoinen pieni brittiläinen tästä siis kasvaa!

2. Ostin Minoksen, koska halusin ponin, jolla voin harrastaa näyttelyitä. Nykyisen tallipaikan omistajan kaverilla (eli Minoksen "adoptiokasvattajalla") oli sattumoisin herra Minosponi kaupan, ja parin päivän päästä ensimmäisestä keskustelusta oltiinkin 6kk ikäistä kääpiötä katsomassa. Ja sitten se oli menoa!


3. Minoksella ei ole (vielä) lempiherkkuja - mä olen kylmä poninomistaja, enkä ole jatkuvasti tuputtamassa ponieni suuhun leipää/omenaa/porkkanaa. Esimerkiksi tarhasta haettaessa mulla ei ole taskut täynnä kuivaa leipää, joilla sitten lahjon sen karvaisen tappijalan sieltä mukaani. Minos ei esimerkiksi kesällä ymmärtänyt omenan päälle sitten yhtään, vaan jätti syömättä. Kuivaa leipääkin se saa niin harvoin, että alkukesästä tiputti niitä paloja pois suustaan.
Toisaalta nyt olen heltynyt sen verran, että olen parin viikon aikana tuonut kotoa omenan pari kertaa mukanani, jonka olen puolittanut ja laittanut ponien ruokakippoihin.

4. Viimeistään ensi vuoden alkukeväällä olisi tarkoitus aloittaa pikkuhiljaa Minoksen ajokoulutus. Kesään mennessä olisi tarkoitus saada ohjasajo niin hyvälle mallille, että voisi lapsen laittaa kesälaitumille hyvillä mielin miettimään oppimiaan asioita. Minoksen kanssa ei ole mikään kiire, joten en ota ajo-opetuksesta mitään stressiä. Minos on sen tyylinen, että kun asiat tehdään huolella, ja alla on vain hyviä kokemuksia, se oppii ajojututkin varmasti nopeasti. Tosin kun emän puolelta tulee luonteeseen mukaan tietynlaista säpäkkyyttä, tutustutaan asioihin rauhassa ja ajan kanssa ;-)



5. Mä tykkään Minoksen nimestä hirveästi. Memorable tarkoittaa siis suomeksi mieleenpainuvaa. Minos on kreikkalaisessa mytologiassa Kreetan kuningas, ylijumala Zeuksen poika. Wikipedia ei kuitenkaan osaa sanoa varmaksi, onko Minos nimi, vai kreetalainen sana, joka tarkoittaa kuningasta. Niin tai näin, ensimmäistä kertaa Minoksen nimen kuullessani tykästyin siihen välittömästi. Ja aika mieleenpainuva tämä tyyppi onkin ollut!


Poni
1. Ponin olen tuntenut ensi vuoden huhtikuussa neljä vuotta, mutta Poni on silloin ollut omani vasta n. 2,5 vuotta. Hoidin Ponia sen ollessa entisellä omistajallaan, ja kun kysyin ruunaa ylläpitoon lokakuussa 2014, sain vastaukseksi, että edellinen omistaja olisi sitä minulle myymässä ilomielin. Jonkinverran pidin mietintämyssyä päässä, mutta sitä kautta ruunasta tuli ihan ikioma Poni.


2. Poni oli siis tänne tullessaan (v. 2012) kääntynyt kolmivuotiaaksi ruunaksi, joka käyttäytyi ihan sikamaisesti.  Taluttaessa hypittiin pystyyn noin joka toinen askel, lasten päälle mentiin pää viidentenä jalkana... ajo-opetus oli tuolloin hyvällä mallilla, ja vuonna 2013 kävimme kesän ajan Leena Kahisaaren valjakkovalmennuksissa. Voin siis sanoa, että Ponin ajaen osaamat jutut ovat minun kautta opittuja. Kumma onkin, kun tykkään tästä ajettaessa ihan hirmuisesti, kun on ihan omin käsin tehty! :-D

3. Poni ei siis oikein pidä lapsista. Lapset tosin pitävät Ponista kuin hullu puurosta, ja pakko myöntää, että jos olisin itse nyt vaikka 10-vuotias olisin aivan varmasti silmät sydämenmuotoisina lääppimässä Ponia. Onhan tuo hirmuisen suloinen otus nappisilmillään!
Nykyään ruunan käytös lasten kanssa on jo ihan jees, kunhan vieressä on aikuinen vahtimassa. Yksinäni en uskaltaisi tätä lasten hoidettaviksi antaa vieläkään, eikä siihen kyllä tarvettakaan ole. Syytä en ponin "lapsivihalle" tiedä, mutta lastenponia tästä ei noin vain saisikaan.

4. Toisin kuin Minos, on Poni niin perso ruoalle (ja herkuille) kuin voi pieni poni vain olla. Tämä varmasti kiipeäisi häntä edellä puuhun, jos ruettaisiin porkkanoista puhumaan! Toisaalta Poni illalla sisälle ottaessa saattaa vilkaista väkirehuihin ja rueta syömään heiniään. Kuitenkin aina yön aikana hurja kahden desilitran väkirehuannos on kadonnut. Valpperissa kun hevosille syötettiin väkirehut aina niin, että ihminen vahti vieressä, ei Ponille voinut laittaa mitään herkkuja sekaan. Se imaisi herkut ja jätti väkirehut, jonka jälkeen suuntasi kaverin kupille.


5. Herra Ponin virallinen nimi saa aika helposti aikaan naurun tyrskähdyksiä. Kerran mätsärikehän laidalla pieni porukka naureskeli, kun kuulivat ruunan virallisen nimen. Tosin itsekin kyllä muistan repineeni huumoria ruunan nimestä, kun sen ensimmäisen kerran kuulin. Toisaalta, ei nimi miestä pahenna, ellei mies nimeä! Puutarhan Basilica kyllä toisaalta sopii Ponille mutta... no joo. Ponin kutsumanimi oli ennen tänne tuloaan vuonna 2012 Pasi, mutta muuttui muuttopäivänä heti Poniksi, ja siksi on jäänytkin. Onhan hän nyt ihan Ponin näköinen poni!

Kuvituskuvina tässä tekstissä Poni 3v huhtikuussa 2012! Onhan ollut tumma ruuna vielä sillon! Ja pieni!
Lue lisää

2. joulukuuta 2015

Ei niin kuvauksellisia ponipoikia

1. Poni katsoo tarkkaan, että hieno purukalusto tallentuu varmasti muistikortille!
Koska eilen näytille tuli eilisen kuvausreissun parhaimmisto, on tänään luvassa parhaimmisto niistä kuvista, jossa ponit eivät tosiaan ole parhaimmillaan! Tätä mä tarkoitin sillä meidän näköisellä räpellyksellä ;-)

2. Kengurubensaa...

3. ... puolin jos toisin!
4. Herra Poni varmistaa, että tukka on varmasti hyvin!
5. Ja seuraavassa hetkessä maistetaan, miltä pikkumustan kankiohjat maistuu. Pikkumusta on syystäkin ihan järkyttynyt! Poni varmaan haluaa samanlaiset kankiohjat?
6. Ihan varmasti ei kiinnosta. Ei pätkääkään!
7. Ilmeestä päätellen ruoho ei tähän aikaan vuodesta maistu enää kovin hyvälle. 

8. Pikkumustalle on aina välillä hyvä muistaa näyttää kaapin paikka, ettei
vaan pääse unohtumaan!
9. Vaikka sitten poskikarvoista vetämällä ;-)
Lempparikuvan saa taas halutessaan vinkata kommentteihin! :-)
Lue lisää

1. joulukuuta 2015

Ponipojat kuvattavina

Ihana Marjut tuli tänään kuvaamaan karvaisia ponilapsiani, päiväksi valikoitui tämä tiistai, koska sääkartta ei luvannut ihan hirveästi vettä niskaamme. Meillä kävi itseasiassa tosi hyvä tuuri - vettä rupesi satamaan vasta sitten, kun oltiin saatu ponit kuvaamisen jälkeen takaisin tarhaan.

Minosta ja Ponia ei ollakaan ennen yritetty kuvata samaan aikaan, ja pakko myöntää, että vierestä katsojat olisivat saaneet aika hyvät naurut. Milloin pidettiin mitä ihmeimpiä ääniä (okei, se on kyllä ihan normaalia kun linssin edessä on hevosia!), heilutettiin raippaa ja sen päässä olevaa pussia, mutta kaikkein tehokkaimmaksi avuksi nousi tälläkin kertaa ponikaverin hirnunta - tosin vain puhelimesta soitettuna. Sitä soittaessa ponit näyttivät edes vähän kiinnostuneimmilta, eikä karvaisilta, pieniltä laamoilta, jotka on revitty pois lauman luota ilkeiden ihmisten toimesta. On rankkaa olla shetlantilainen karvapallo!

Marjut räiski menemään kuvia, ja toivottiin, että vaikka ponit eivät varsinkaan aluksi olleet kovin yhteistyöhaluisia, muistikortille tallentuisi edes pari kivaa kuvaa. Ja tallentuihan sieltä! Marjut sai poneista ihan ääreiskivoja kuvia, niin meidän näköistä räpellystä! Katsotaan jos joskus julkaisisi tästä kuvauskerrasta ne epäonnistuneimmat kuvat, milloin Poni syö Minoksen narua tai repii sitä poskikarvoista, milloin vuoronperään hypitään vähän pystyyn, koska nyt pitäisi painia eikä tönöttää keskellä tietä. Lista on lähes loputon! :-D Mutta tämmöistä se on, nuorten ponien kanssa, täytyy mennä tilanteen mukaan, ja eihän tämä nyt niin vakavaa puuhaa kuitenkaan ole!
Mutta enemmittä puheitta, tässä kuvasaalis, josta iso kiitos siis kuuluu Marjutille! Kerrothan vaikka lempikuvasi, jos simmoinen osui silmiin :)

1. Ei mene Minoksen näyttelyriimun delta kauaa enää kiinni! Tosin eihän tuo paljoa haittaa, ensi vuonna kun täytyy olla kuolaimet suussa kehissä jo.
2.
3.
4. Onhan noilla pojilla vielä vähän kokoeroa! Minos oli niin innoissaan, kun pääsi vähän maastoon, pikkuruuna ei ole käynyt nyt pitkään aikaan tallipihan ulkopuolella kavio-ongelmien takia. Viikonloppuna pikkuruuna sai kengät etusiin, tänä kengitysväli mennään vielä kengillä, luultavasti ensi kerralla saa mustuainen jäädä paljasvarpaiseksi.

5. <3

6. Ihanat pienet, omat ponipojat! Allekirjoittaneella on ihan järkky flunssa päällä, onneksi sitä ei näin kaukaa otetusta kuvasta huomaa! :-D
7. Ponilla on aina tietynlainen ilme naamallaan, näyttäisi kuin se hymyilisi jatkuvasti.
                            Pakko kyllä myöntää, että siltä se kyllä näyttääkin! Tosin mairea ilme voi johtua myös siitä,
että ruunalla on taas perhostaluttimen deltaosa suussaan?
8. Kaunis, kaunis poika <3
9. Ja taas delta suussa :-D Minos kattoo kauhuissaan, että toi tekee jotain luvatonta!
10. Hih, Minos on niiiin pal ylpiän näkönen!
11. niin hienot ja rakkaat ponipojat <3
Lue lisää