Ajokoulutuksen iso harppaus ja Illu-uutisia!

Kuva, jonka Raisa Laine (@raiipe) julkaisi 16. 10ta 2016 klo 7.30 PDT

Viikko sitten Minoksen ajokoulutus otti iiison harppauksen eteenpäin, kun pikkuruuna valjastettiin ensimmäistä kertaa kärryjen eteen. Olin varautunut kahdella taluttajalla, itse kävelin kärryjen takana ohjien perässä, ja puhelin jatkuvasti rauhoittelen Minosta (siis itseäni).

Kahden taluttajan lisäksi mukana oli tietty potkuremmi - Minoksen tuntien herra Herkkis olisi voinut sanoa kärryistä oikeastaan ihan mitä vain, mutta ruuna yllätti kaikki ihan totaalisesti!
Heti ensiaskeleesta lähtien Minos oli ihan rento, loivat käännökset onnistuivat nekin täysin rauhassa, vaikka maha otti aisaan kiinni. Tuli ihan mielettömän hyvä fiilis, kun ruuna käveli pää alhaalla, korvat hörössä ihan rauhassa. Ja rattikin pelasi, jarrun ja kaasun lisäksi!

Minos oli ennen tätä kärryjen perään asentamista käynyt kahdesti seisomassa aisojen välissä. Ekalla kerralla ruuna vähän kauhisteli aisoja, mutta jo toisella kerralla aisat eivät tuottaneet enää mitään reaktiota. Nytkin ekan valjastuskerran jälkeen käytin kärryt ihan irti ollessaan ruunan kyljissä kunnolla kiinni, eikä tuo ollut moksiskaan. Ajokoulutus on siis ihan mielettömän hyvällä mallilla!

Pari päivää ajokoulutuspäivän jälkeen vein Minoksen sänkipellolle liinan päähän juoksemaan ylimääräisiä syysenergioitaan pihalle. En suosi liinajuoksutusta kauheasti muutenkaan, mutta vielä vähemmän näiden nuorien kanssa. En ole kuitenkaan kokenut, että tästä meidän "liinailusta" olisi mitään haittaa - Minos kun on liinan päässä ehkä kerran kahdessa tai kolmessa viikossa, ja saa juosta oikeasti isolla ympyrällä. Itsekin kävelen kokoajan pientä ympyrää, joten mistään pienestä ympyrästä ei ole kyse. Lisäksi "juoksutus" kestää alle 10 minuuttia, tasan sen verran, mitä Minos itse viitsii juosta. Rauhalliseen ravipätkään kuitenkin aina lopetetaan :-)

Video, jonka Raisa Laine (@raiipe) julkaisi 18. 10ta 2016 klo 6.31 PDT

Meidän sänkkäriralli muistutti lähinnä ylläolevaa "meen täysillä tai en ollenkaan" säntäilyä. Minos innostui sänkkärille menosta sen verran, että nahkapuku meinasi ratketa, sillä tuloksella, että pikkumies osui takasillaan meikäläistä lonkkaan ja puhelimen näyttöön. Ruuna siis juuri kun pellolle päästiin loikkasi ensin kevyesti pystyyn, jonka jälkeen pukitti heti perään. Yhtään ei sattunut, enkä voinut muuta kuin nauraa - tuli taas niiin puskista tämänkaltainen reagointi! Onneksi on pieni poni, jolla ei ole kenkiä takasissa! Ison hevosen kanssa ei ehkä olisi naurattanut ;-)

Kuva, jonka Raisa Laine (@raiipe) julkaisi 23. 10ta 2016 klo 7.46 PDT

 

Eilen tallilla vieraili kengittäjä, viime kengityksestä olikin aikaa sen kahdeksan viikkoa, ja Minos oli onnistunut polkaisemaan oikean etukengänkin pois. Mua taas vähän jännitti, että mitenköhän sujuu, mutta turhaa taas jännitin! Minos hyppäsi ihan minimaalisen vähän pystyyn oikeaa etujalkaa kengittäessä, mutta vasemman etujalan kanssa ei ollut mitään ongelmaa. Tyyppi seistä tönötti paikoillaan jalkaa yhtään repimättä ja veti napaansa lahjusruokia. Ihan mielettömän hyvä juttu! Nyt on hienot, uudet kengät alla, joilla on hyvä juosta lauantaina Loimaan rotunäyttelyissä, viimeisen kerran tälle vuodelle!

Illusian vieroitus on alkanut erittäin hyvin. Varsa viettää nyt ensin yönsä omassa yksiössään, ja on päivät vielä emänsä kanssa. Varsa oli heti ekasta yöstä sinut asian kanssa, että tästä lähin karsinassa ollaan yksin. Mielettömän hieno ja ihana juttu tämäkin! Kuvat Illusiasta nappasi kasvattaja-Seija, kiitos!

Lue lisää

Ikioma Illusia

Canna's Isabelle (e. Furunäs Johanna i. Junibackens Martini ei. Furunäs Fernando) ja Illusia (e. Furunäs Menuette i. Junibackens Martini ei. Furunäs Sahib)

<3

Vajaa viikko sitten huristelin Euraan Illusiaa moikkaamaan ja kirjoittamaan omistajanvaihdospaperit tammavarsasta. Hurjan jännää! Nyt olen taas kahden ponin omistaja, tosin Illusia muuttaa vasta marraskuun puolella Minoksen kanssa saman katon alle. Päivämäärää ei ole lyöty lukkoon, kaikki riippuu siitä, miten vieroitus sujuu. Tuskin on paljon ongelmia Illun puolesta, tämä tyyppi on niiin itsevarman ja rohkean oloinen jo näin pienenä. Ihan toista maata mitä Minos! Mutta kuten kasvattajakin sanoi, itsevarmuus luultavasti vähän laskee vieroituksen kunnolla alkaessa, kun kaikkea uutta ja jännää tapahtuu. 

Mentiin varsojen kanssa sänkipellolle, minä tietty kamera kourassa. Toiveissa oli jos jonkinnäköistä riemuloikkaa ja kiihdyttelyjä, mutta Isabelle keskittyi piehtaroimiseen muistuttaen olkipukkia, kun taas Illusiaa ei kiinnostanut paljoa, että missä se äiskä huitelee. Välillä piti kiireesti juosta takaisin emän luo, kun välimatka kasvoi liian suureksi. Mikään kiire ei kuitenkaan ollut!

Parit irroittelut tallentuivat kuitenkin kameran muistikortille, kun Illusia näytti miten shettisvarsa lennättää takajalkojaan! Tä on kyllä niiin hurmaava tyyppi, enkä millään jaksaisi odottaa marraskuuta, saati ensi vuotta kun päästään näyttelyihin! Saas nähä mitä Minos meinaa uudesta laumakaverista, pikkusiskostaan! Minos taitaa kyllä näistä kahdesta olla se lampaankarvaan pukeutuva neiti herkkis, Illusia vaikuttaa vähän rämäpäisemmältä!

Kuka muistaa miltä Minos näytti suurin piirtein saman ikäisenä, paria viikkoa vanhempana?! 

Tsiisus, mä en tiedä mitään söpömpää, kuin pörröiset, paksut, pienet shettisvarsat!

Lue lisää

Näyttelyyn valmistautuminen

Shetlanninponien kansainvälinen näyttely 2015, tamma Junibackens Madickenin hampaiden näyttäminen tuomarille.
Madicken lähti keväällä paremmille laidunmaille, vaikean varsomisen takia.

Jokin aika sitten sain kommenttikenttään postausidean, jossa kertoisin miten valmistelen Minoksen näyttelyyn, miten esittäminen sujuu ja minkälaiset vaatteet olisivat hyvät esittäjälle. Toivotaan, että tämä postaus vähän avaa omaa näyttelyrutiiniani, toki saa kysyä jos jotain jäi epäselväksi!

Vaikka aloitin näyttelyurani ponien kanssa vasta viime vuonna, on tässä reilun vuoden aikana kerennyt muotoutumaan tietty rutiini, miten valmistelen Minoksen näyttelyyn. Tätä kaavaa en orjallisesti noudata joka kerralla, vaan tilanteen mukaan mennään. Tietyt hommat tehdään kuitenkin aina samalla tavalla ;-)

Rotunäyttelyt ovat yleensä lauantaisin, joten vähän riippuen montako ponia tallilta lähtee mukaan, pesen Minoksen joko torstaina tai perjantaina. Shampoona on nyt tämän vuoden ajan toiminut Absorbine Super Poo -shampoo, jota tosin nyt parin viimeisen pesun aikana on jatkettu ihmisten Head & Shoulders hilseshampoolla. Tämä siksi, kun Minos alkoi karvanvaihdon alettua kutisemaan kovin ja iho hilseili aika runsaasti paikka paikoin. Hilseshampoo ja ruokintaan lisätty rypsiöljy auttoivat asiaan, ja pikkuruunan hilseily loppui nopeasti.

Viime vuosina kovaa huutoa pitänyt Magic Brush on ihan ehdoton pesuharja. Sillä on hyvä hangata kaikki lika ja hiekka pois iholta, olematta kuitenkaan liian kova harja tähän touhuun. Jouhet pesen kuin oman tukan - shampoota käsiin ja eikun vaahdottamaan! Huolellinen huuhtelu on erittäin tärkeää hevosten pesussa - iholle jäänyt saippua saattaa rueta ärsyttämään ihoa siinä määrin, että hevonen rupeaa sitä hankaamaan. Ei toivottu juttu ollenkaan!
Pää kannattaa pestä näyttelyihin myös. Meillä ei ole tallilla juoksevaa lämmintä vettä, ja Minos ei välitä kylmästä vedestä ollenkaan, joten olen totuttanut ruunaa pään pesuun kastamalla pyyhkeen veteen, ja sillä pyyhkimällä pään. Tyhjäksi tullut sinkkikeppu on myös oiva apu pään pesuun, sillä on hyvä kaataa vettä varovasti päähän! Pysyy herkempikin kaveri paikoillaan kun rauhassa totuttaa pään pesuun.

Shetlanninponeilla harja saa olla joko yhdellä puolella kaulaa, tai molemmilla. Parhaiten näet kokeilemalla, kumpi tapa sopii sinun ponillesi. Tärkeää taivutuslettien teossa on, että jaat harjan tarpeeksi moneen osaan, jolloin taivutus pysyy paremmin. Jouhien tulisi olla myös märät lettien teossa, jolloin taivutus myös pysyy paremmin, eikä harja lähde ennen aikojaan taipumaan toiselle, ei toivotulle puolelle.
Jos Minos käy pesulla kaksi päivää ennen näyttelyä, saa se pitää taivutusletit aina näyttelyaamuun asti, eli siis yhden kokonaisen päivän myös. Jos pesen ruunan näyttelyä edeltävänä iltana, ovat taivutusletit vain yön yli harjassa kiinni, mutta silti taivutus kestää näyttelypäivän ongelmitta.

Pesu ja tukka check!

Pesun jälkeen ruuna pukeutuu Horsewaren Amigo Jersey cooleriin, joka onkin ihan huippuhyvä kuivatusloimi. Ruuna sekä loimi kuivuvat nopeasti, ja yleensä Minoksen päällä on kuljetuksessakin sama takki päällänsä pitämässä lihakset lämpimänä. Pesun jälkeen Minos jää aina lähes poikkeuksetta karsinaan. Aikataulutankin pesun alkuiltaan, ettei ruuna joudu koko päivää sisällä seisomaan. Pieni extra energia on kuitenkin toivottu lisä Minokselle näyttelyissä, joten "kopittaminen" ei ole lainkaan paha juttu. Minos myös jää karsinaan mielellään pienen heinätupon kanssa :-)

Jos taas pesen Minoksen pari päivää ennen näyttelyä, tarhaa se seuraavan päivän suht normaalisti tullen kuitenkin illalla vähän aikaisemmin karsinaan. Tarhassa ruunalla on myös kevyt talliloimi päällä, ettei se likastaisi itseään.

Shetlanninponien karvoja ei saa leikata. Parta- ja korvakarvojen siistiminen on ok, mutta muihin karvoihin ei saa koskea. Pesupäivänä siistin partakarvat ohennussaksilla, ja leikkaan sojottavat korvakarvat siistiksi. Korvakarvat on helppo siistiä, kun painat korvan reunat yhteen, ja varovasti leikkaat yli tulevat karvat pois. Älä leikkaa liikaa kerralla!
Partakarvojen siistiminen on edelleen mulle aika vaikeaa, tuntuu ettei ohennussaksilla tapahdu mitään muutosta, mutten tavallisilla saksilla uskalla niihin koskea, etten saa aikaiseksi kauheaa lovea. Ohennussakset ovat siis tässä jutussa aika hyvät, kun kerralla ei saa liikaa otettua, vaikka haluaisi!

Partakarvat kannattaa leikata karvansuuntaisesti, eli sakset siis osottavat lattiaa kohti, kun niillä leikkaat. Kannattaa pitää mielessä näyttelyn ajankohta - jos keskellä talvea olevaan näyttelyyn siistit kaikki partakarvat lyhyeksi, saattaa lopputulos olla hassun näköinen, kun muu poni on niin karvainen. Taas, maltti on valttia ja vähän kerrallaan! Muista tarkastella lopputulosta vähän kauempaakin, ja kysy tarvittaessa muidenkin mielipidettä. Mä ainakin olen kokoajan partakarvoja leikkellessäni kysymässä tallinomistajan mielipidettä :-) Minoksella taitaakin aika usein olla vähän liikaa partaa näyttelyissä mukana, koska olen vielä aika arka siihen koskemaan.

Näyttelyaamuna harjaan ruunan kevyesti läpi, irroitan taivutusletit harjasta, ja harjaan jouhet selväksi.
Häntään pujotan pitkän sukan suojaksi, se on tosi kätevä napata näyttelypaikalla pois. Varmasti myös tähän asiaan suunnitellut tuotteet ajavat asian hännän suojauksessa, mutta meillä tämä on varsin toimiva tapa!
Kuljetuksessa tosiaan Minoksella on yleensä päällään HW:n cooleri, kun yleensä näyttelyaamut alkavat ihan liian aikaisin, jolloin saattaa kesälläkin olla aika koleaa.

Ihanan kiiltävä ja puhdas poni! Oikealla sukkahäntä Minos melkein valmiina lähtöön!

Mulla on Minoksen näyttelykassina Hippomedin kangaskassi. Sinne mahtuu kaikki tarpeellinen hyvin; lampaankarvahanska kiilloitukseen, babyoilia turpaan ja silmien ympärille, showsheen loppusilaukseen, pyyhe, näyttelyriimu ja -naru, pari harjaa sekä tietysti harjaharja.

Ennen kehää harjaan ruunan läpi jouhia myöten, laitan turpaan ja silmien ympärille kevyesti öljyä ja suihkautan viimeiset kiillot pintaan, esimerkiksi Absorbinen Showsheenilla. Vähän lämmittelyä ravissa ja käynnissä, ja eikun kehään!
Kannattaa olla tarkkana varsinkin nuorempien ponien kanssa, ettei liialla lämmittelyllä väsytä ponia ihan täysin. Näyttelytilanne on monille (nuorille) poneille uusi tilanne, kun ympärillä pyörii monta vierasta ponia, kuuluu kuulutuksia ja on paljon jännittävää katsottavaa. Vaikkei näyttelyt fyysisesti rankka harrastus olekaan, on se henkisesti rankkaa niin ponille kuin taustajoukoillekin.
Shetlanninponeilla kuuluisi olla "presenceä" kehässä, tietynlainen esiintyminen on siis ihan haluttu juttu.

Kehässä kannattaa olla skarppina kokoajan sekä kuunnella miten kehäsihteeri neuvoo näyttämään liikkeet (esimerkiksi edes takaisin käynnissä, jonka jälkeen sama juttu ravissa jatkaen ravissa kehän ympäri jonon hännille).

Siirry sitä mukaa tuomarin edestä pois, mitä hän haluaa katsoa. Tässä ollaan Minoksen kanssa kehässä 20.8. Turussa,
tuomarina hollantilainen G.J. Jasperson. © Marjut Myller

Liikkeiden näyttäminen onkin vähän niinkuin taiteenlaji - vain kokeilemalla selviää, mikä tapa sopii kullekin ponille. Toinen tarvitsee enemmän tukea päästään kuin toinen, toinen juoskee paremmin löysällä narulla, kuin toinen. Kaiken a ja o on kuitenkin tarpeeksi lujaa juokseminen, usein näkee esittäjiä, jotka hipsuttavat menemään. Rohkeasti tossua toisen eteen! Käynnissä muista rauhoittua, ettei käynti ole kiireistä oman kiirehtimisen vuoksi. Harjoitusta tämäkin vaatii, vaikkei heti uskoisi :-) mun oma esittäminen on kehittynyt valtavasti tämän vuoden aikana, ja siitä suurin kiitos kuuluu tallinomistajalle sekä Minoksen adoptiokasvattajille - kullanarvoisia vinkkejä ja valtavan hienoja poneja olen heiltä saanut.
Mieli siis avoimeksi ja vastaanottavaksi, kuunnelkaa kokeneempien vinkkejä! Kehän laidalta esittämisen näkee kuitenkin aina eritavalla, kuin mitä sitä itse huomaa kun siinä ponin vieressä pistää pinkoen.

Parhaimmillaan näyttelyissä käyminen on tätä - Minoksen varamutsi Skärgårdens New Rose BIS ja Eliittien Eliitti 2016!

Lue lisää

Ostoslistalle lampaankarva

Tallinomistaja tuli tänään jelppimään kun kävin yhdellä metsätiellä nappaamassa Minoksesta parit syksyiset kuvat. Tyyppi olikin ihan äärettömän helppo kuvattava - suurinpiirtein oikeaan kohtaan seisomaan, youtubesta hevosen hirnuntaa ja suljin laulamaan! Minos seistä tönötti korvat tötteröllä, eikä edes yrittänyt syödä kuin pari kertaa.
Maailman rasittavinta, jos talutettava eläin yrittää jatkuvasti kiskoa johonkin syömään, joten Minokselle olenkin yrittänyt alusta asti opettaa, että "kun ollaan töissä, ei syödä". Työnteko oli siis tällä kertaa paikallaan seisomista korvat höröllä.
Oppi oli joko mennyt perille (epäilen...) tai youtubessa huutavalla hevosella oli jotain kovin tärkeää asiaa.

Fatty Minis joksi ruunaa yhä useammin ja useammin kutsun on näissä kuvissa vähän metsäläisen näköinen. Partakarvat leikkaamatta, turkissa vähän purua ja harja vähän sojottaa. Lisätään soppaan vielä turpaan jäänyt riimun jälki ja niin löysällä oleva turparemmi, joka ei ota edes tyypin naamaan kiinni, niin edustavat kuvat näyttelyeläimestä on taattu!
Lokakuun lopulla pitäisi vielä kaivaa oikeasti edustava näyttelyeläin esiin, kun suunnataan viimeisiin tämän vuoden rotunäyttelyihin Loimaalle. Hetken aikaa suunnittelin osallistuvani senior handler luokkaan ruunan kanssa pukemalla trendien mukaisesti Minoksesta Pokemonpallon, mutta päädyinkin lopulta vain ihan rotukehiin :-D allekirjoittanut ei myönnä juosseensa yötä myöten lähikuntia ympäri Pokemonien perässä tai tulleensa oikeasti iloiseksi Pikachusta, heh!

Minoksen ajokoulutus on ottanut tässä viikon sisällä hirmuisen harppauksen eteenpäin, kun viime viikolla ruuna käväisi ekaa kertaa kunnolla aisojen välissä, ilman valjaita kuitenkin. Tänään kuvien räpsimisten jälkeen tallinomistajan avulla käytettiin Fattya taas aisojen välissä seisomassa, eikä ruuna ollut niistä oikeastaan moksiskaan! Edelleen ihmeteltiin aisoja ilman valjaita.
Edelleen ilme oli vähän simmonen että mitä tässä nyt tapahtuu, mutta yhtään niin jännittynyt Minos ei ollut, kuin ekalla kerralla. Ei ollu kaikki lihakset ihan kivikovina! Yhtään ei pikkuruuna säpsynyt, kun aisoilla taas koskettiin joka paikka läpi, ihan huippua!
Sanoinkin tallinomistajalle, että ehkä tä ei sittenkään oo niin toivoton tapaus ajokouluttaa itse. Minos on herkkä, ihan tosi tosi herkkä, joten tietyt asiat sen kanssa tulee tehdä hitaasti ja useilla toistoilla. Nopeasti silti oppii tämänkin jutun, kunhan saadaan hyviä kokemuksia alle :-)

Lue lisää

Muistot on kalleinta kultaa

Olin 11 vuonna 2006 elokuussa, kun ratsastuskoulu, jossa kävin muutti kauemmalle paikkakunnalle. Halusin ehdottomasti vuokrahevosen, vaikkei ratsastustaidot vielä tähään päivään mennessäkään kovin kummoiset ole. Hevostalli.netin markkinoilta löytyi ilmoitus vuokrattavasta 19 vuotiaasta lämminveriruunasta, joka ei vaikuttanut kuitenkaan yhtään ikäiseltään. Perjantai-iltana lähti sähköpostia äidin toimesta, ja vastaus tuli heti samana iltana.
Sunnuntaina ajettiin katsomaan Melexiä, enkä olisi silloin arvannut, että mihin kaikkeen tuo tahto omasta vuokrahevosesta sitten kuljettikaan...

19vuotias Melex, lenkin jälkeen kuivattelemassa villaloimen alla.

Melex oli ex-ravuri, ja ainut kokemus entisistä juoksioista mulla tuohon aikaan oli siskon suomenhevostamma, joka oli vähän kuumuvaa sorttia (kai, mun muistojen mukaan!). Olin siis aivan varma, että Melex lähtee käsistä hetkenä minä hyvänsä, jos yhtään uskallan ottaa ravia. Lähdin siis maastoon. Yksin. Vieraalla hevosella. 11 vuotiaana. Hengissä selvittiin! Tosin mentiin vain käyntiä, kun en uskaltanut ravatakaan.
Vuokrauspäätös syntyi silti, ja päiviksi valikoitui tiistai ja lauantai. Olin niiiiiiin onnellinen!

Seuraavana keväänä, 17.3.2007 (jotkut päivämäärät jää niin vaan mieleen) tallille muutti Selssi. Tuolloin 12 vuotias musta shetlantilaisruuna, jonka kanssa ei tylsää päivää nähty. Ruunaa vaivasi paha puhkuri, joka oli puhjennut, kun se aikaisemmin elämässään oli teljetty homeiseen talliin (kuulemma) kun oli karkaillut niin paljon. Kova se oli karkailemaan, mutta kun tyyppi pääsi kärryjen eteen tarpeeksi usein, ei karkailuakaan enää näkynyt.
Useammin kuin kerran Selssi veti milloin ketäkin perässään maassa, kun ruuna päätti häipyä paikalta. Ruuna osasi antaa kaviota pyynnöstä, "lussutti" kielellään aina jonkun herkun saamisen jälkeen ja keksi pelätä milloin mitäkin oman mielensä mukaan.

Selssi, Lucky ja Melex

Kasvoin käytännössä tuolla tallilla, parhaimmillaan kävin tallilla viisi kertaa viikossa omistamatta edes omaa hevosta.
27.1.2013 tuli kuitenkin muutos, kun ostin ensimmäisen puolikkaan hevoseni. Surullisen kuuluisa tarina yhteisomistajuudesta ei kuitenkaan mennyt ihan putkeen, mutta se nyt onkin ihan toinen tarina :-) Safin muuttaessa tallille sai Selssi jonkun pahan pöpön, ja muistan kun ennen iltavuoroa kävin katsomassa uutta omaa luukasaani. Selssi yski keuhkojaan pihalle, ja vaikutti siltä ettei oikeasti saanut henkeä. Teki tosi pahaa katsoa pientä osaamatta oikein tehdä yhtään mitään. Kortisonikuurilla (joita ruuna söi muutaman, ja ihme ettei saanut paksuna ponina kaviokuumetta siihen rinnalle) pöhö saatiin kuitenkin kuriin, ja ruuna vietti viimeisen kesänsä laitumella laumansa kanssa.
3.10.2013 sammui viimeinenkin ilonpilke aina niin iloisen ruunan silmistä, ja musta poninpirulainen haudattiin hevosten tarhaan.

Selssi oli kaikinpuolin niiiin hurmaava ponityyppi <3 

Sain muistaakseni vuonna 2006 tai 2007 joululahjaksi kameran, jolla tämäkin kuva on otettu.
Tykkäsin pitkään tosi paljon tästä kuvasta, nyt vain ihmettelen että miksi.... :-D Melexin
päässä oleva riimu on mun ostama joululahja ruunalle!

Tuli kesä 2014 ja oli aika selvää, että se oli "Pappahepan" viimeinen kesä. Hampaat olivat huonossa kunnossa ja olo muutenkin aika luinen.
Vuosi Selssin lopetuksen jälkeen samana päivänä, eli 3.10.2014, lopetettiin Melex tuttuun tarhaan, jossa se oli viettänyt elämänsä viimeiset 18 vuotta. Pappaheppa haudattiin Selssin viereen, Melex oli lopetushetkellä 27vuotias, Selssi 18.

Kolme päivää Melexin lopetuksen jälkeen ajelin ekaa kertaa Euraan katsomaan Minosta. Tuntuu oudolta ajatella tilannetta kaksi vuotta sitten, kun omistuksessa oli Safi ja Poni ja olin ostamassa Minosta. Nyt omistuksessa on vain Minos, ja olen ostamassa pikkuruunan siskoa. Ei kyllä käynyt pari vuotta sitten mielessänikään, että miten ne tilanteet muuttuu.

Saati 10 vuotta sitten, kun Melexiä ensi kertaa kävin katsomassa.

Facebookin muistot kertoi myös tälläistä;

Tätä tyyppiä mulla on ihan mielettömän suuri ikävä <3

Lue lisää