Vaikka karvainen, helposti huolestuva Pessi ja siivekäs, huoleton Illusia ovat monilla tavoin toistensa vastakohtia, he ystävystyvät.
Yrjö Kokko - Pessi ja Illusia

25. joulukuuta 2016

Vastaukset kysymyksiin!

Ihan ekana haluan toivottaa näin joulupäivänä teille lukijoille ihanaa joulua! Oma eilinen jouluaatto sisälsi niin vähän tunteja kotona, etten kerennyt tätä kuvaa tänne eilen laittamaan. 
Onko suunnitelmissa hankkia tulevaisuudessa enemmän, kuin kaksi shettistä?
Haaveilen runsasjouhisesta, tölttivahvasta, viljakkaasta islanninhevosesta! Tällä hetkellä poniluku on kuitenkin täysi, mutta katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Omakasvattivarsa on haaveissa myös, mutta sen aika ei ole vielä vuosiin. 

Miksi juuri shettikset?
Lopullinen ihastuminen shetlanninponeihin taisi tulla Ponin myötä. Sitä ennen kaikki tuntemani shettikset olivat olleet laiskanpulskeita ja purevia pikkupirulaisia, mutta Poni oli nuoresta iästään huolimatta niiiin minunlainen poni. Kun innostuin näyttelyistä ja selvisi, ettei Ponin kanssa pääsekään rotunäyttelyihin, tuntui oman "näyttelyponin" hankinta ihan luonnolliselta jutulta. 
Minos sitten tuli ja vei mennessään, ruunan luonne ja ulkonäkö vastaavat omia mieltymyksiä. Rotu siis tuli ja vei vähän kuin vahingossa mut mennessään! Nyt en pois vaihtaisi, näissä on sitä jotain mitä ei muista roduista löydy!

Kaksi parasta ja huonointa puolta poneissasi?
Hmm.. tämä on vaikea! 
Minoksella listaan sen parhaimpiin puoliin ehdottomasti sen herkkyyden sekä kiltteyden. Minos on äärimmäisen herkkä poniruuna, ja sillä on luontaista "presenceä" näyttelykehässä. Huonoiksi puoliksi voinen sanoa myös toisinaan tuon herkkyyden, kun se välillä tuppaa menemään vähän yli ja silloin pienen poniruunan kuppi vähän kellahtaa kumoon... Toista huonoa puolta mä en keksi, Minos on poni niin mun mieleen! Ehkä kun ajojutut tulevat enemmän kuvioihin mukaan, saan lisätä listan perään kevyen takapään..?!

Isla on vielä niin nuori ja uusi tuttavuus, etten siitä osaa sen kummempia hyviä ja huonoja puolia listata. Molempiin sanon kuitenkin (tyhmän)rohkeus, Isla on ollut ihan pienestä pitäen tosi rohkea ja reipas varsa! Tietynlainen nöyryys esimerkiksi uuten laumaan liittäessä olisi kuitenkin paikoillaan, ettei suoraan marssi johtajatamman iholle, olisi aatteet miten hyvät tahansa! :-D 
Islallakin on Minoksessa ehkä vähän selvemmin esiin tuleva herkkyys jossain pinnan alla, veikkaan että tältäkin löytyy presenceä sitten näyttelykehissä kun niiden aika on!

25.12.2014 - Minos ja Safi
25.12.2014, vähän erilaisen näköinen poni oli tänään tallilla vastassa, huurteesta
tietoakaan! Tulispa lunta!

Kauan olet ratsastanut?
Aloitin paikallisessa ponihoitokerhossa kun olin neljä, eli 18 vuotta sitten. Siitä asti on tullut pyörittyä hevosten ja ponien kanssa, mutta enää vuosiin en ole ratsastanut säännöllisesti. Kummoinen ratsastaja en ole koskaan edes ollut, askellajiratsastus on kuitenkin nyt ratsastuslajeista lähimpänä sydäntä. Lännenratsastus oli myös kivaa, sen vuoden kun sitä puolta harjoittelin!

Mitä ponisi syövät?
Tästä pyydettiin omaa postausta, mutta laitetaan ponien menut nyt tähän;

Minos syö:
1dl Black Horse Breeder
1dl Black Horse Basic
1rkl ruokaöljy
0,3dl Marstall Force -kivennäinen

sekä juomista tehostamaan
1dl (kuivamitta) Black Horse Greenmix turvotettuna runsaaseen veteen. 

Isla syö aamuisin:
1dl Black Horse Breeder
1dl Black Horse Basic

Ja iltaisin:
2dl Black Horse Breeder
2dl Black Horse Basic
0,3dl Marstall Force -kivennäinen

Lisäksi tietysti hyvälaatuinen, analysoitu esikuivattu säilöheinä. Hyviltä näyttävät, kumpikin!

Mitä tavoitteita sulla on ensi vuodelle?
Pitää ponit ennenkaikkea terveinä! 
Viedä molempia poneja näyttelyihin, ehkä kenties vähän kauemmaskin kuin vain näitä lähialueiden näyttelyitä..? Minoksen saisi vielä näyttää Hippoksen tädeille, joten jos ruuna näyttää hyvältä, suunnataan luultavasti myös sinne. Islan kasvuvaiheesta riippuen tammavarsankin kanssa käydään ehkä Hippoksen tuomareiden edessä.
Minoksen ajokoulutus olisi tarkoitus saada siihen malliin, että sitä pystyisi pieniä lenkkejä ajamaan. Aika näyttää, ei ole mikään katastrofi, vaikkei tämä nyt onnistuisikaan. 

Jos saisit pari tonnia rahaa ponitarvikkeisiin, mitä ostaisit?
Jaa-a! Mitään akuuttia tarvetta ei ole millekään, mutta jos jotain pitäisi ostaa, ostaisin Minokselle valmiiksi laadukkaat valjakkovaljaat ja loput rahat laittaisin varmaan väähn parempiin valjakkovaunuihin, kuin mitä Globukset kärryt ovat. Mitään tarvetta näille ei kuitenkaan ole, Minos saa harjoitella ajouraansa ravivaljaiden kanssa! 

Kuinka monta kertaa viikossa käyt tallilla?
Riippuu ihan täysin työvuoroista. Teen kolmivuorotyötä, eli aamu-, ilta- ja yövuoroa. Pääsääntöisesti käyn tallilla aamuvuoropäivinä, vapaapäivinä ja kun aloitan yöt ja lopetan yöt. Yövuorojen aikana en yleensä käy tallilla, enkä ennen iltavuoroa. Meillä on hyvä tallipaikka, ja tiedän että tallinomistaja ottaa muhun yhteyttä jos tarve vaatii. Voin siis hyvillä mielin olla yöt töissä, nukkua päivät ja lenkittää koiran tietäen, että poneilla on kaikki hyvin :-)

5.2.2015, tässä kohtaa uudessa (ja tämänhetkisessäkin) kotitallissa asuttu
jo reipas kuukausi.

Mitä tulevaisuuden suunnitelmia sulla on pidemmällä tähtäimellä hevostelussa?
Haluaisin joskus oman pienen tallin jota myöten ponit asuisivat pihassa. Tämän aika ei kuitenkaan nyt ihan vielä ole, ja kuten ylempänäkin mainitsin, me kaikki kolme viihdytään ihan loistavasti meidän tallipaikalla!
Islan (mahdollinen) varsotus "sitten joskus" on takaraivossa pohdinnan alla, mutta matkalla sinne on vielä monen monta muuttujaa matkassa mukana, joten mennään päivä kerrallaan. 

Minkä kokoisia sun ponit on nyt/minkä kokoisia ne tulevat olemaan aikuisena?
Minos on varmaan öbaut 98cm nyt, Islasta en osaa sanoa en sitten yhtään! Olen hirveän huono arvioimaan mitään tälläisiä. Molemmista tulee aikuisina noin metrin luokkaa säkäkorkeudelta, molempien vanhemmat ovat samaa kokoluokkaa. Menuette on 97cm, Islan isä Martini 99cm ja Minoksen isä Izmo on 104,5cm. 

Millainen olisi sun realistinen unelmatalli? Entäs asukkaat?
Valoisa, vanha kivijalkanavetta! Puuosat punaista! Siinä on mun unelmatalli, sen jos vielä joku päivä saan, niin olen enemmän kuin onnellinen :-) asialliset, kuivat tarhat, eikä kenttäkään olis paha juttu ollenkaan. Asukkaina tietty Minos ja Isla, Poni viettämässä eläkepäiviä <3 ja joku kiva islanninhevonen. Miksei joku Islan varsakin, ja kai siinä sivussa muutama järkevä yksityishevonenkin menisi?! Joo, ehkä seuraavassa elämässä!

Aiotko varsottaa Islan joskus?
Matkassa on monen monta muuttujaa, että päästään edes sellaiseen ikään kun Islan voi astuttaa, mutta valehtelisin, jos sanoisin ettenkö tätä olisi jo miettinyt. Vaikka varsa ei ole edes vuotta vielä, heh!

Mikä on parasta, mitä hevosharrastus on sinulle antanut? Entä ikävät puolet?
Nämä mun tämänhetkiset ponit, eikä sovi unohtaa Poniakaan. Kaikki se menestys jota Minokselle on suotu näyttelykehissä, ihmiset jotka ovat antaneet toinen toistaan upeampia poneja mulle esitettäväksi. Uudet ystävät ja kaverit, joihin en olisi ilman hevosharrastusta tutustunut. Lomamatkat, jotka eivät ilman tätä harrastusta olisi tapahtuneet ollenkaan!
Ikävimpinä puolina sanotaan luopuminen. Niin lopetuksen, kuin myynninkin takia.

3.1.2015, tämä kuva aiheuttaa edelleen niiin valtavaa hilpeyttä, kuin kuvanottohetkelläkin!
Minos hyppäsi vähän liian korkeasti pystyyn, ja kun Safi hiukan tönäisi, teki Minos komean maastoutumisen...

... muttei muistanut maastoutumista kovin kauaa, koska könyminen rautahermo-Safin selkään jatkui hetken päästä ihan
entiseen malliin.
Lue lisää

17. joulukuuta 2016

Kysymyspostaus vol. 2!


Minä kun kaikki muutkin jne jne jne...

Pimeä vuodenaika eikä kamerassa ole uusia kuvia, mutta jotain tekee mieli blogin puolelle raapustaa, joten mennään siitä mistä aita on matalin! Joten nyt jos lukijoilla on jotain kysyttävää, raapustelkaa kommentilootan puolelle :-) rajataan aihealuetta kuitenkin tämän blogin puolelle!

Ylläoleva kuva on muuten 4,5v vanha. Siinä on vielä kovin harmaa ja muutenkin pieni Poni, sekä kieltään näyttävä, merinorsun kokoinen Selssi (SMK Celsius). Selssi on ollut jo reippaat kolme vuotta paremmilla laidunmailla, luonteikkaampaa shetlanninponia saa hakea!
Lue lisää

8. joulukuuta 2016

Hollantiin kesällä 2017!

Kun tammikuussa 2016 käväistiin Hollannin oripäivillä ihastelemassa komeita shetlanninponioreja, jäi pieni Hollantikuume kytemään takaraivoon, vaikka ensimmäinen päivä vieraassa maassa kuluikin lähinnä stressaten - Visa Electron ei toiminut maksuvälineenä lähes missään. Matkakumppanit saivatkin kuulla tästä ihan reippaalla kädellä, ja siitä onkin jäänyt yleinen vitsi. Hollannin reissusta kerrottaessa on pakko aina lisätä, ettei siellä sitten muuten toimi electron!

Tänä syksynä pohdittiin Minoksen ja Islan kasvattajan kanssa, että josko lähdettäisiin taas tammikuussa katsomaan oripäiviä, tai sitten kesällä katsomaan isoa shetlanninponinäyttelyä, Manifest-näyttelyä. Päädyttiin lähteä turisteiksi heinäkuussa, kun sitä paikalliset poni-ihmisetkin olivat suositelleet matkakohteeksi. Heinäkuussa 2017 tiedossa siis kaksi näyttelyntäyteistä päivää kesäisessä Hollannissa, toivottavasti matkalta tarttuu jotain hyviä esittämisvinkkejä taas takataskuun! Ja ettei Holskureissu osu päällekkäin kotosuomessa olevien näyttelyiden kanssa ;-)


Näistäkin herrasmiehistä oli yksi vierailemassa kesällä Suomessa tuomaroimassa Turun näyttelyitä - samoja, joissa minut valittiin parhaaksi esittäjäksi. 

Lue lisää

5. joulukuuta 2016

Ponilapsia

Lauantainen vapaapäivä kului lähes kokonaan Eurassa Cannastallilla kuvaten tämän vuoden varsoja. Vauhtia ei puuttunut kenestäkään varsasta, mutta maltettiin sitä vähän poseeratakin kameralle :-)
Täältä etelästä lähti lumet viimeyön aikana, täytyy toivoa niiden pikaista palaamista, josko saisi tuon omankin Cannaslapsen laitumelle juoksemaan, vaikka isoveikan kanssa!

Tunstas Bianca (i. Tunstas Domingo e. Junibackens Crash Boom Bang ei. Hormesta Erik Viking)
Bianca ja Canna's Irwin (i. Canna's Erland e. Symphatil Jessamine ei. Ytterhalls Frosson)
Bianca
Irwin
Edessä Canna's Isac (i. Canna's Erland e. Junibackens Babushka ei. Furunäs Jotex) ja takana Canna's Isabelle (i. Junibackens Martini e. Furunäs Johanna ei. Furunäs Fernando)
Isac ja Isabelle
Canna's Icarus (i. Junibackens Martini e. Almnäs Gabriella ei. Jolly Roger of Marshwood) ja emänsä Almnäs Gabriella
Mielettömän söpöjä ponilapsia! Onneksi itseltä jo lyötyy tämän kesäinen tammavarsa, muuten näiden suloisuus olisi ollut ihan liikaa mulle!
Lue lisää

2. joulukuuta 2016

Iloinen mieli ja kevyet jalat!



Yövuorojen jälkeinen väsymys väistyy aika tehokkaasti tämän pikkuruunan seurassa. Tarhaan mentäessä ruunaa hakemaan päivää ilostutti myös ihan mielettömästi vastaan kävelevä Isla! Varsa on vähän ujostellut uudessa kodissaan, mutta nyt tuntuu että jää on murtunut. Tammavarsa tuli monesti tänään tarhassa itse luokse!

Mulla loppui tänään yövuorot, joten nukuin vain kolmisen tuntia ja väkisin nousin sängystä ennen kahtatoista ylös. Auringonpaisteen saattelemana oli hyvä ajella tallille Minosta kuvaamaan. Tänne eteläänkin on saatu taas ihana lumikerros, joten sen myötä oli hyvä päästää Minos laitumelle juoksemaan. Iloisesti ruuna kävelikin kohti laidunta, hyvä kun pöksyissään pysyi, ja aika reippaasti lähti liikkeelle kun irti pääsi!

Minoksen lentoharjoitukset eivät ihan vielä tuottaneet tulosta, ehkä joku päivä!

Minos kunnioittaa hienosti lankoja, nyt kun ruuna tarhaa aidassa, jossa oikeasti kiertää kunnon sähkö. Kertaakaan tuo ei ole nykyisellä tallillamme testannut aitojen pitävyyttä tai sähkön kiertämistä, joten varsa-ajan karkaamiset voin surutta laittaa huonojen lankojen ja sähköjen piikkiin. Tästä syystä Minosta on kiva käydä juoksuttamassa laitumen puolella näin talviaikaankin, vaikkei laitumen aidoissa kierräkkään nyt talvella sähkö.
Tänäänkin oli raippa mukana, mutta sitä ei tarvinnut kertaakaan käyttää, kun pikkuruuna pisti kaasua pohjaan ihan omatoimisesti. Hauskaa näytti olevan!
Vähän kuitenkin vissiin jännitti olla keskellä laidunta ilman kaveria, mutta kertaakaan ei huudeltu muun lauman perään. Isla tosin tallipihalta poistuessamme hirnui isoveikan perään, mutta Minosta ei tuntunut kiinnostavan pikkusysterin mielipide... :-D

Oma on paras jne. jne., mut onhan se aika komea?!

Mä voisin ihastella Minoksen liikkeitä varmaan lähes koko päivän. Niiin vaivatonta ja ilmavaa! Ravissa on ihan mieletön jousto ja työntä takaa! En malta odottaa, että tämän kanssa pääsee menemään ajolenkkejä - tosin uskon, että ne saattavat olla aika reipahkoja, joten tätä tätiytyvää omistajaa saattaa vähän kauhistuttaa alkuun..!

<3
Olin maanantaina tekemässä iltatallia pitkästä aikaa. Minos ja Isla ovat karsinanaapureita, niiden välissä on väliovi ja -seinä. Mulla on tapana tarkistaa ovet vähintään kahdesti, joten tein myös niin maanantaina. Tiistaina tallinomistaja laittoi viestiä, että sieltä oli aamulla Minoksen karsinanoven yli kurkannut kaksi mustaa ponia. Hups?
Tallinomistaja muisteli, että kun Poni oli hetken asustellut Minoksen naapurikarsinassa, olivat ruunat olleet myös yksi aamu samassa karsinassa. Ajateltiin silloin, että Poni on touhunnut välioven auki, sellainen touhuaja kun on. Oven lukossa on siis lyhyt narunpätkä helpottamaan oven avaamista.

Minos on ilmeisesti kuitenkin halunnut samaan karsinaan ensin Ponin ja nyt Islan kanssa. Eipä siinä, puolenyön pintaan yöheiniä viedessä olivat ponit olleet omissa karsinoissaan, joten tuskin kovin kauaa olivat samassa karsinassa henganneet. Meininki oli ihan rauhallinen ja sopuisa, joten mikäs siinä, mutta narunpätkä poistui lukosta, tarkoituksena kun nyt on kuitenkin pysytellä ihan omilla puolilla ;-)
Lue lisää