Vaikka karvainen, helposti huolestuva Pessi ja siivekäs, huoleton Illusia ovat monilla tavoin toistensa vastakohtia, he ystävystyvät.
Yrjö Kokko - Pessi ja Illusia

21. helmikuuta 2017

Shetlanninponien rotunäyttely, Vaskio 18.2.

Kauan odotettu ja paljon pelätty päivä takanapäin! Nyt vasta kirjoittelen kuvien kanssa :-)

Vaskiolla oli meidän kauden ensimmäiset näyttelyt, mukaan traileriin pakattiin lauantaiaamuna Minos ja Minoksen perässä traileriin asteli reippaasti kuin vanha tekijä Isla. Hienosti sujui matkustaminen, on mulla vaan oikeasti tosi fiksut nuoret! Vaikka mielettömän herkkiä molemmat ovatkin, ovat ne samalla ihan äärettömän fiksuja.

Minoksen olin antanut ihanalle Marjutille esitettäväksi, koska nuoret ponini olisivat olleet peräkkäisissä kehissä. Stressasin ja jännitin Islan kehää ihan mielettömästi, joten tällä tavoin saatoin rauhoittua Islaan täysillä. Minos oli siis kehässä ensin, jonka jälkeen olisi pitänyt nopeasti vaihtaa poni Islaan.

1vuotiaat tammavarsat.
Marjut esitti mun nuoren villikon hienosti - Minos oli luokkavoittaja ja sai IIp. Tuomari kirjoitti kuitenkin ruunasta kivan arvostelun, joten olen tähän oikein tyytyväinen! Eikä Minos edes sikaillut kovin paljoa Marjutin kanssa, joten Marjut suostuu tämän "pikku-Salaman" narun jatkoksi ehkä tulevaisuudessakin, jos tarvis?! ;-)

Taimiojan Laura nappasi taas niin kivoja kuvia, tässä yksi lempikuva Minoksesta ikinä!
Minoksen luokan jälkeen mentiin Islan kanssa kehään viiden muun vuotiaan tammavarsan kanssa. Melkoisen iso luokka siis! Isla oli luokan viimeisenä, mutta tosi kauniisti odoteltiin omaa vuoroa. Rakenteen näyttäminen sujui hienosti, kuin myös liikkeiden näyttäminen. Voi että mä olen niiin ylpeä näistä!

Hetki käveltiin kaikki kuusi varsaa kehää ympäri, ja Isla nostettiin lopulta toiseksi. Sijoitus siis 2/6 ja Ip!! Meni siis tosi hienosti!

Paljon kehuja reippaalle varsalle! 
Islan kehän jälkeen juoksin kehässä vielä neljän vieraan ponin kanssa - tuloksena kolme luokkavoittoa ja kolme ykköspalkintoa.
12 tunnin näyttelypäivä sujui hienosti, Isla pääsi reissusta kotiin palattuamme suoraan karsinaan, kun Minos pääsi kaverien kanssa vielä muutamaksi tunniksi ulos. Meinasi tammavarsalla tulla hätä isoveljen perään, mutta pian Islakin rauhoittui torkkumaan. Rankkaa! Minoskin oli ollut juuri sen näköinen, että ihana oma sänky, kun oli illasta sisälle karsinaan päässyt.

Loppuun vielä arvostelut, tuomarina siis ruotsalainen Inga-Lill Hoveklint-Hyttring.

Minos, IIp., luokkavoitto
Valack av qod rastyp. Vackert huvud välansatt hals välliggande bog o bra kors. Välbenad från sidan. Något in tåad v. fram annars korrekt. Energisk trav med bra påskjut.
Taktmässig och vägvinnande skritt.

Hyvää rotutyyppiä oleva ruuna. Kaunis pää, hyvin asettunut kaula, hyvä lapa ja hyvä lanne. Hyvä luusto. Vähän suppu vas. etunen muuten korrekti. Energinen ravi jossa hyvä työnto. Tahdikas ja matkaavoittava käynti.




Isla, Ip., sij. 2/6
Feminint sto mycket bra rastyp. Bra resning, vackert huvud, välformad hals. Välliggande bog, rastypiskt kors. Välbenad från sidan. Något tät, något tåvid h. tram annars korrekt.
Lätt o ledig skritt.
Lätt o energisk men kort trav.

Feminiininen tamma oikein hyvää rotutyyppiä. Hyvä ryhti, kaunis pää, hyvänmuotoinen kaula. Hyvin asettunut lapa, rotutyypillinen lanne. Hyvä luusto. Vähän tiivis, vähän haja oik. etunen muuten korrekti. Kevyt ja sujuva käynti. Kevyt ja energinen mutta lyhyt ravi.


Mä en Islan kanssa käynyt ulkona kuvauttamassa sitä, kun se oli jo niiin kuitti siinä kohtaa, kun olisin kerennyt sen kanssa sinne mennä. Rankkaa puuhaa!
Kiitos vielä Marjutille kuskina toimimisesta!
Laura Taimiojan käsialaa ovat kuvat, valtavan suuret kiitokset kuvista siis sinne suuntaan - hienosta päivästä taas valtavan kivoja muistoja kuvien muodossa!


Lue lisää

13. helmikuuta 2017

Näyttelykalenteri 2017

Näyttelykausi 2017 starttaa ihan kohta - lauantaina suunnataan Salon Vaskioon Islan ja Minoksen kanssa! Näyttelyt ovat tämän vuoden meidän ensimmäiset ja Islan ihan ekat näyttelyt. Jännittää tosi paljon! Kasvattaja ja pari kaveria ovatkin saaneet kuunnella mun panikointia viimeiset pari viikkoa, tahti ei vähene ainakaan ennen lauantaita yhtään.. :-) sori!
Tässä siis lista, miltä meidän alustava näyttelykalenteri tänä vuonna näyttää;

18.2. Vaskio, tuomarina ruotsalainen Inga-Lill Hoveklint-Hyttring
Ystävänpäiväteemaiset näyttelyt, tutussa näyttelypaikassa jossa viereailtiin Minoksen kanssa myös viime vuonna. Nyt meitä tuomaroi kuitenkin eri tuomari, joka on minulle vielä ihan vieras. Islan lisäksi vuotiaiden tammaluokassa on viisi tammavarsaa, ja Minoksen kanssa 3v oriit/ruunat luokassa yksi kolmivuotias ruuna. Jännää!

11.7.2015 Mynämäellä, tuomarina Marianna Paavolainen. Tuloksena IIp., luokkavoitto, paras nuori ori ja reserve champion nuori.
28.5. Savijärvi
Tänne ei vielä ole yhdistyksen sivuilla tuomaria, jännityksellä siis seurataan, että kuka tuomaroi Savijärvellä! Lomaa on tähän viikonloppuun jo anottu, joten suunnitelmissa on ainakin kovin lähteä. Tänä vuonna kaikki näyttelyt ovat jonkinmoisen ajomatkan päässä Turusta, joten Savijärvi on ihan suhteellisen lähellä! Tänne suunnataan ainakin Minoksen kanssa, Isla pääsee myös mukaan mikälisikäli on edustavassa kasvuvaiheessa!

10.6. Kokemäki, tuomarina hollantilainen Arnold Dijkstra
Kokemäkikin on suhteellisen lähellä tämän vuoden näyttelyistä, joten tännekin suunnataan! Pakko antaa pointsit yhdistykselle - tänä vuonna on paljon käytössä ulkomaalaisia tuomareita!

15.8.2015 KV-näyttely Ypäjällä. Tuloksena kultaa (Ip.) ja luokassa 2/4. Tuomareina Jane Barry (GB), Stephanie Scheiberlich (HOL) ja Anna Pajanen.
Heinäkuussa on kaksi näyttelyä, Pedersöressä ja Ypäjällä kansallinen poninäyttely. Pedersöreen ei lähdetä ja kansallisen poninäyttelyn aikaan ollaan Hollannissa katsomassa näyttelyitä. Heinäkuu menee siis laidunlomalleissa!

26.8. Huittinen, tuomarina brittiläinen Rachel Bown
Brittituomareille on aina mukava viedä poneja näytille, onhan silloin tuomarina alkuperämäätuomari. Huittisiinkaan ei ole päätähuimaavaa matkaa, edes näille nuorille poneilleni. Voinen nyt sanoa, että Minos on tottunut matkustaja, ja eiköhän tuosta Islastakin tämän tulevan kesän aikana samanlainen kuoriudu?! Kotimatka marraskuussa sujui jo lupaavasti yksin matkustaen ilman sen suurempaa stressiä. Ja kun vieressä matkustaa rauhallinen majak.... isoveli, ei Islalla ole mitään hätää!

11.8.2015 Hippoksen kehässä Ikaalisissa, tuloksena Ip.

16.-17.9. Kokkola, tuomarina hollantilainen Remond Molenkamp
Kokkolaan on pakko lähteä huipun tuomarin takia pitkästä ajomatkasta huolimatta! Se on vissi ja päätetty jo heti kun tuomarit tulivat tietoon. Molenkamp on yksi hollannin shetlanninponien oripäivien tuomari (tällä hetkellä, siellä oripäivien tuomarit vaihtuvat kuuden vuoden välein), ja vaikkei mulla oria olekaan, on Molenkamp silti yksi erittäin mielenkiintoinen tuomari.

13.6.2015 Minoksen ekoissa näyttelyissä, tuomarina Remond Molenkamp. Tuloksena Ip. ja tuomarin erityismaininta.
28.10. Loimaa, tuomarina brittiläinen Jane Barry
Näyttelykausi loppuu lokakuun lopulla taas Loimaalle. Nämä näyttelyt ovat olleet jo pitkään halloween teemaiset, joten joskos tänä vuonna pukisin Minoksen pokemonpalloksi ja suunnattaisiin handler-kehään!? Saas nähä!

Loppuviimeksi vain muutamaan näyttelyyn on enemmän kuin parin tunnin ajomatka, mutta aikaisempina vuosina on muutamat näyttelyt olleet alle tunnin päässä tallista. Kokkola näistä nyt selvästi on kauimpana, kun ajomatkaa sinne kertyy viisi tuntia.
BE-kortin kun saan ajettua tämän kevään aikana, päästään me ponien kanssa reissaamaan pitkin maita ja mantuja!
Tämäkin on vain alustava suunnitelma tämän vuoden näyttelyistä, mutta kuusi näyttelyä ei tunnu lainkaan liialta. Jos Hippoksen kehiä järjestetään tässä Turun kupeessa, suunnataan me varmaan sinnekin. Näiden lisäksi Varkaudessa on näyttelyt syyskuussa, mutta sinne on jo hurja ajomatka, pidempi vielä mitä Kokkolaan. Saas nähä!

Eliittinäyttely 13.9.2016, luokkavoittaja ja luokan paras ruuna. Tuomarina Irvine Burgess (GB)

Lue lisää

9. helmikuuta 2017

Helmikuun aurinko

Johan taas vierähti aikaa sitten viime postauksen! Toisinaan iskee aikamoinen into kirjoittamiseen, mutta kun ei ole mitään mistä kirjoittaa eikä löydy uusia kuvia, niin kirjoittamatta sitten jää. Tänään nappasin tallille lähtiessä mukaan kuitenkin kameran, ilma oli mitä parhain kun aurinko paistoi täysin pilvettömältä taivaalta!
Tallin ovensuussa oli lämmin kuin myöhemmin keväällä, vaikeaa uskoa että ollaan vasta helmikuussa menossa. Hyvä vaan, saisi tämä onneton talvi jo riittää! Talvi on kivaa, kunhan olisi kunnolla lunta eikä mitään hirmupakkasia. Nyt ei ole ollut lunta juuri nimeksikään, joten ponienkin kanssa touhuaminen on lähes mahdotonta.

Islaa on turha yrittää kengättömänä kenguruna viedä mihinkään, se luikestelisi kuin Bambi jäällä loikkiessaan. Minos nyt pysyy suht hyvin hitaasti edeten etukenkänastojensa avulla pystyssä, mutta ei tee mieli lähteä maastoon kävelemään. Nyt kun on ollut taas pakkasia, ollaan menty "vaikka väkisin" fiiliksellä pellolle Minoksen kanssa irroittelemaan. Laitumen pohja on pysynyt hyvänä, joten mieluusti vien sinne näitä nuorikoita juoksemaan. Tänäänkin suunnattiin siis sinne!


Hurja mulkaisu kuvaajaan ja vähän lisää vauhtia koneeseen!
Hiljaiselosta meille kuuluu ihan hyvää. Ensi viikolla on meidän vuoden ekat näyttelyt joita on tässä keretty jo tovi jos toinenkin jännittämään. Sunnuntaiaamuna alkaa mullakin kahden viikon loma töistä, tulee kyllä tarpeeseen! Ensi kesän lomatoiveetkin näyttää mulla taas samanlaiselta, kuin viimevuonnakin; viikonloppuvapaita anottu sinne ja tänne, täytyyhän näyttelyihin pääsy varmistaa edes töiden ohelta! Kovasti lasketaan (tai no, minä lasken) jo päiviä Hollannin reissuun, enää 168 päivää!!!



Isla on hurmannut mut lopullisesti ihan täysin. Se on mutkaton kaveri nuoresta iästään huolimatta, ja tulee aina portille vastaan kun menen tallille. Tai jos ei ole kerennyt portille, tulee tammavarsa heti tarhassa luo kun huomaa minut. Pari viikkoa sitten kun palautin varsan harjaustuokion jälkeen tarhaan ja kävin rapsuttamassa Minokselle moikat, seurasi varsa ensin raviaskelin perässäni sinne. Kun lähdin ruunan luota takaisin portille, tuli Isla pukkilaukkaa sinne, kun huomasi että olinkin jo siellä. Mainio tyyppi, ja niin valtavan ihana!

Jos nyt jollekin tulee jotain aihetta mieleen josta haluaisi kirjoitettavan, niin saapi paiskata tänne päin tulemaan! Kirjoitusvinkit ovat aina tervetulleita :-)
Lue lisää