Vaikka karvainen, helposti huolestuva Pessi ja siivekäs, huoleton Illusia ovat monilla tavoin toistensa vastakohtia, he ystävystyvät.
Yrjö Kokko - Pessi ja Illusia

12. maaliskuuta 2017

Virtaa löytyy


Ihanasti lämmittävä kevätaurinko on ilmeisesti aiheuttanut Minoksessa jonkunasteen virtapiikin - käytiin tänään aamuvuoroni jälkeen tsekkaamassa lähihiekkateiden jäätilanne (joka lähentelee aika kivasti olematonta jo!) ja testaamassa miltä perjantaina kengitetyt kaviot tuntuivat. No, niitä ei ilmeisesti oikein tunnettu, sen verran köykäinen oli ruunan etupää. Toki Minos saattoi miettiä, että kun vanhat kengät (tosin uusilla hokeilla) laitettiin edelleen jalkaan, ei ne kovin kummoiset voi olla?! Tai jos kenkien sijaan sinne laitettiin huomaamattani jouset?

Minos on herkkä tyyppi, ollut ihan puolivuotiaasta mistä asti sen olen tuntenut. Isla on tämän vastakohta lähes kaikessa toiminnassa. Tästä syystä uskon, että olen vähän turhan höllin ottein ruunaa huonosta käytöksestä komentanut, yleensä kun tälle riittää pelkkä huomautus ja "sikailu" loppuu siihen.
Toisaalta en ole halunnut liikaa komentaa ruunaa olemaan narun päässä kuin herran enkeli, ettei se sitten ole näyttelykehässä lapanen narun päässä. Shetlanninponilla kuuluu olla presenceä kehässä, ja sitä Minokselta kyllä löytyy!

Liika on kuitenkin liikaa, ja kun Minos tänään kotiinpäin käännyttyämme hyppäsi kynttilänä muutaman kerran pystyyn, ajattelin että nyt olisi ehkä korkea aika komentaa ruunaa hiukan lujemmin. Mistään raipalla mätkimisestä ei puhuta, vaikka mulla raippa aina talutuslenkeillä onkin mukana - tietynlaista käytöstä minunkaan pitkä pinna ei katso, ja kynttilänä pystyyn hyppiminen lasketaan niihin, ehdottomasti. Pienet iloloikat ovat ok, mutta kun prostestoidaan voimakkaasti sitä, ettei kotiin saa juosta täysillä, on siinä kohtaa pienen palautuskeskustelun paikka.

Kuten sanoin, Minos on herkkä ja ihan äärettömän kiltti poni. Nuori kun on ja omaa tietynlaisen suvun (isä on herkkä kaveri ja ilmeisesti aika kuuma ajettava, ja emän puolelta tulee herkkyyttä vähän vielä lisää), niin Minos on saanut käytöstään aika paljon anteeksi. Itse en kuitenkaan halua, että ruuna äkkää tuon kynttilänä pystyyn nousemisen esimerkiksi kärryjen edessä, pahimmassa tapauksessa menettää sinä tasapainon ja kaatuu selälleen.

Herkkämieli kun on, uskon että ruuna oppii taas pitämään ne etukaviotkin maassa sen verran, että omistaja on narun päässä tyytyväinen. Hetken päästä ajokoulutus on siinä pisteessä, että päästään purkamaan ylimääräistä virtaa ajamalla. En malta odottaa! Tämä talvi on ollut surkea pohjien kannalta, eikä Minos ole päässyt purkamaan höyryvirtaansa laitumelle kuin muutaman kerran. Muuten siellä on ollut joko jäätikköä tai valtava vesilammikko, joiden aikana sinne ei luonnollisestikaan mennä.

Jatketaan höyrypään kanssa harjoituksia, veikkaan että yön yli mietittyään huomenna narun päässä on jo normaalin innokas poni, jonka kuppi ei ihan heitä volttia ;-)

Ei kommentteja

Lähetä kommentti