Rotunäyttelyt ja klinikkahoitoa

28.10. lähdettiin Minoksen kanssa kaksin kohti Loimaata ja rotuyhdistyksen tämän vuoden viimeisiä rotunäyttelyitä. Islankin olin ilmoittanut geimeihin mukaan, mutta sen jätin kotiin takakorkeuden takia. Lisäksi olin matkassa yksin (pari jalkavammaista kaveria ilmoittautui mukaan, mutta itseäni kauhistutti jo etukäteen mahdollisesti heliumpallomaisten ponieni antaminen ihmisille, joilla on vastaleikattu jalka... no thanks!), joten kaksi ponia peräkkäisissä luokissa on hiukan huono yhdistelmä!

Varasin reippaan tunnin matkaan ihan reippaasti aikaa ajella, varattua aikaa oli pari tuntia josta meni ajamiseen 1,5h helposti. Tänne Varsinais-Suomeen oli pari päivää ennen sadellut lunta maahan, eikä mulla ollut näyttelyn aikana talvirenkaita alla autossa (eikä muuten ole vieläkään). Lähtöä lotottiin siis vielä edeltävänä iltana, mutta koska yöksi oli luvattu plussaa, päätin lähteä reissuun. Isot tiet olivat ihan sulia, vasta loppumatkassa perillä parkkipaikkana toimiva rata oli lumen peitossa. Neliveto päälle ja rauhallinen kaasujalka, niin hyvin siitäkin päästiin! Ponikin pysyi hienosti pystyssä etupäänsä kanssa jossa on kesäkengät alla.

Minos kisasi viimeistä kertaa nuorten luokassa, ruunan ollessa kyseessä siis viimeistä kertaa orien kanssa samassa luokassa. Kolmivuotias ori voi hyvässä tapauksessa ollut jo astunut, jos se on kantakirjattu keväällä, ja muutekin kolmivuotias ori on jo ihan kivasti (yleensä) herännyt siihen oriuteensa. Luokassa oli kolme oria ja kaksi ruunaa - joista toinen siis Minos.

Tuomarina Loimaalla oli brittiläinen Jane Barry, joka sijoitti Minoksen luokan jumbosijalle (5/5.) ja palkitsi ruunan kakkospalkinnolla. Arvostelukin on vähän nääh, mutta näin tällä kertaa:

Satisf. type, lacks a little harmony. Good head, but neck a little short + heavy. Short back, but deep through the girth. Strong hind quart. Adequate bone. Walk short + stiff + narrow in front. Move energy at trot, a little wide behind.

Minoksen esittämisen jälkeen söin kanttiinin tyhjäksi ja odottelin seuraavaa esitettävää, ihanaa Eero-ruunaa, jonka kanssa oltiin kesällä pohjanmaan reissulla. Eero oli hienon ruunaluokan 2.(/5) ja sai hienosti ykköspalkinnon. Oltiin omistajan kanssa tähän äärettömän tyytyväisiä! Ensi vuonna mulla on sitten Minos samassa luokassa Eeron kanssa, mutta kovasti on tarkoituksena Eeroakin vielä esittää, vaikka samassa luokassa ovatkin.

Loimaan jälkeen jännättiin pari päivää, ja 31.10. pakattiin molemmat ponit kyytiin ja huristettiin klinikalle. Minokselta katsottiin hampaat, kun arvelin sen vaihtavan maitohampaita, ja oikeassa olinkin. Sillä oli poskihampaassa alhaalla vasemmalla yhdessä hampaassa vielä pieni maitohampaan palanen joka nappastiin pois ihan sormin, lisäksi ihan hieman reunaterävyyttä. Purenta on just passeli!

Klinikkalle menossa, näistä kahdesta ei vaan saa järkevää kuvaa :-)

Islalta otettiin verikokeet vaisuuden takia, mutta vaisuuden syy paljastui sitten hiekkaröntgenistä. Hiekkaahan siellä pikkutamman suolistossa on ihan reippaasti. Tätä kirjoittaessani Isla on klinikalla toista päivää hoidettavana, tuolloin 31.10. se ei sinne voinut jäädä ruuhkaisan loppuviikon vuoksi (klinikalle oli tulossa ulkopuolinen ortopedi), mutta saatiin ohjeeksi syöttää psylliumia pienellä annoksella vajaan viikon ajan, ja eilen maanantaina kävin töiden jälkeen viemässä Islan nyt alustavasti torstaihin saakka klinikkahoitoon.

Isla ei siis ole ollut lainkaan ähkyinen, hiekka mahassa on oireillut meillä vatsan turvotuksena, ulosteen löysyytenä ja vaisuutena. Tosin nyt parin viikon ajan Isla on pörrännyt menemään tarhaa ees sun taas Topon kanssa iloisesti laukaten. Tänään sain puoliltapäivin viestiä töihin, että Isla voi hyvin, on pirteä ja hyvin kiltti hoitotoimenpiteissä. Ihana pieni Islani <3 huomenna ajattelin koukata töiden jälkeen kävelyttämään pientä potilasta. Sormet ristissä olen ollut (ja olen edelleen) että hiekanpoisto sujuu ongelmitta, ja torstaina saisin Islan takaisin kotiin.

Reipas pieni Isla klinikalla eilen ja sinne matkalla. Hienosti matkusti yksin pitkästä aikaa!

Islan ei siis ole kertaakaan nähty syömällä syövän hiekkaa, mutta kovasti se aina mupeltaa pienetkin heinänkorret maasta. Nyt Islan reissun aikana tallille tilattiin parit heinäkaukalot! Psylliumkuurin Isla söi jonnin aikaa sitten, mutta kovasti vaan oli suolistossa silti hiekkaa.